Wednesday, March 19, 2014

Muutoksen voima

Muutokset, myllerrys ja potkut viime keväällä ovat tuoneet elämääni paljon kauniita asioita. Kun on keskellä myrskyä ei aina tiedä miksi ihmistä koetellaan tai mihin suuntaan polkua on tarkoitus kulkea.

Sen olen kuitenkin oppinut, että vaikka kuinka tuulisi on tärkeätä pitää juuret maassa, liikkua tuulen mukana ja huomata, että muutokset ovat yleensä suuntaus johonkin parempaan.

Omassa elämässäni olen enemmän läsnä, arvostan pieniä asioita, muistan hengittää ja olen jokaisesta hetkestä kiitollinen. Yli vuosi sitten sain kuulla, että ihminen voi kadottaa sielunsa ja esimerkiksi Australian aboriginaalit lähetetään kuukausiksi tai jopa vuosiksi metsään sielunhakureissulle.

En aikaisemmin ollut ymmärtänyt sanojen 'lost soul' oikeaa merkitystä, mutta pikkuhiljaa ymmärrän kuinka paljon henkinen hyvinvointimme vaikuttaa kaikkeen tekemiseemme ja havahduin Judith Harrisin ajatukselle, että fyysiset 'oireemme' ovat vain sielumme peili.

"Probably the most common injury/issue I deal with as a yoga teacher is low back pain. While there are plenty of good physiological reasons for this state of affairs (i.e. sitting all day at computers) I'm coming to believe that psychological factors play the bigger role. In fact, after reading Judith Harris's book Jung and Yoga: The Psyche-Body Connection, I'm coming to think that our current epidemic of 'bad bakcs' boils down to a spiritual disorder."- Danielle Prohom Olsson, The Sacred Spine: Our Axis Between Heaven and Earth

Lue myös:
Psyykkinen valmennus, Anna Andérsen, Hyväksy tunnetilat
Controversial Issue: Fritz Stahlecker and the Rottenness of the dressage scene

1 comment:

  1. Hei, kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Tottakai minulla on aikaa. Vastaan kyselyyn huomenna;)

    ReplyDelete