Thursday, May 3, 2012

Anna sen liikkua


Osallistuimme Thorin kanssa toista kertaa Marin kurssille viime viikonloppuna. Olin todella innostunut, sillä tuntui niin mukavalta mennä kurssille tällä kertaa, kun Thor on ollut terve jo pidemmän aikaa ja liikkuu jo tasaisemmin. Mari olikin sitä mieltä, että Thor on kehittynyt edellisestä kerrasta.

Aloitimme heti ensimmäisenä päivänä tekemällä suoristavia harjoituksia. Kerroin Marille, että vasen lapa on hieman jumissa edelleen joten Mari pyysi minua vastataivuttamaan Thoria oikeassa kierroksessa. Eli oikeassa kierroksessa toin vasenta lapaa oikealle ulkopohkeen avulla ja kevensin sisäjalalle ulkojalan sijasta (eli väärää kevennystä). Samalla taivutin Thoria hieman vasemmalle. Mari meinasi, että heti kun Thor suoristuu ja tasapainottuu se on myös tasaisempi kaikin puolin. Ja aivan oikeassa Mari oli, sillä Thor tasoittui nopeasti ja tuntui selvästi suoristuvan allani. Liikkeen tarkoituksena oli tuoda enemmän painoa oikealle lavalle, jotta paino tulisi tasaisemmin molemmille lavoille. Vasemmassa kierroksessa taas, niin Mari pyysi ratsastamaan ihan normaalisti ja kehotti aina alkutunnista ratsastamaan edes hetken vastataivutusta oikealle. Hän myös sanoi, että nuorella hevosella voi yhtäkkiä muuttua niin, että yhtäkkiä vasen puoli onkin huonompi, joten ei kannata pelästyä vaan ratsastaa sen mukaan.

Mari kehotti meitä ratsastamaan 3/4 linjoja kaikkina päivinä, jotta Thor ei tukisi liikaa seinään ja saisin aidosti ulkoavut läpi ja Thor suoristuisi vielä enemmän.

Toisena päivänä teimme paljon siirtymisiä sillä ne ovat mielestäni aika haastavia. Mari muistutti koko ajan kevyestä kädestä: "rennot kädet, se tarvitsee rauhan, älä opeta sitä vetämään, anna sen liikkua, älä jää pitämään kiinni vaan ratsasta heti kädet eteen. Anna sen liikkua koko rungosta ja tee pysähtymisestä siirtyminen käyntiin lantiolla, anna lantion liikkua." Siirtymisessä laukasta raviin hän pyysi jarruttamaan ulko-ohjalla ja yläkropalla ja käynti-pysähdyksissä miettimään sisäpohjetta ja ulko-ohjaa.

Teimme myös pohkeenväistöä ja avotaivutuksia ja pienensimme ja suurensimme laukkaa ympyrällä. Ympyrän pienentämisessä oli tärkeätä muistaa lisätä hieman painoa sisäistuinluulle kuitenkaan romahtamatta sisälle. Myös avotaivutuksissa Mari muistutti, että tee lantiolla puolipidäte ja muista ryhdistää oma ylävartalo aina välillä.

Kun Thor hieman mutkitteli tai oli epätasainen Mari pyysi meitä korjaamaan viemällä takaosa hieman ulos ympyrällä tai asettamaan kaulasta sisäänpäin (tuomalla kättä sivulle ei taaksepäin).

Viimeisenä päivänä harjoittelimme jälleen samoja asioita ja ratsastimme käynnissä neliöllä niin, että hidastimme käyntiä ennen jokaista kulmaa ja käänsimme takaosan etuosan ympäri (hieman etuosakännöksen tapaan, katso video Kyran harjoitus). Liike oli todella tehokas ja haastava, mutta ei kuitenkaan hevosta väsyttävä. Lopussa ratsastimme vielä vastalaukkaa. Thor teki vastalaukat hyvässä tasapainossa ja tasaisesti.

Thor tuntuu päivä päivältä paremmalta ja kolmantena kurssipäivänä päivänä ratsastaminen tuntui todella kevyeltä ja hyvältä. Olin todella innostunut valmennuksesta ja opin paljon Marilta. Olen todella tyytyväinen kaiken kaikkiaan.

Ja vielä joitain kommentteja jotka jäivät kurssilta mieleeni: 
  • Laukannostoissa (vasen laukka) vasen istuinluu alas, vasen kantapää alas, vasen hartia taakse
  • Keksi joku hyvä ääni aina siirtymisissä jotka auttavat teitä 
  • Vie kädet eteen, Thorilla on niin hieno laukka joten koita olla häiritsemättä sitä
  • Työnnä lantiota älä lukitse kättä
  • Jos Thor painuu liian syvälle alas, avaa sormet, purista se eteen ja sitten taas sormet kiinni. Niin että annat sen vähän lyödä tyhjää siellä siinä vaiheessa kun se tukee liikaa ohjaan. Silloin se joutuu ratkaisemaan ongelman itse ja tasapainottamaan itse sen sijaan, että sinä kannat sitä.
  • Tunne, että hevonen saa käyttää kaulaa. 
  • Korjaa koko ajan eteenpäin sisäpohkeella
  • Thor oppii nopeasti siihen, että se työntää paremmin takaa ja tulee paremmalle tuelle. 
  • Koko ajan mietit omia käsiä. Onhan ne sun istunnan edessä. 
  • Sä opit tuntemaan sen fiiliksen, tunteen, mikä ero siinä on, kun hevonen pyrkii tuelle. Kun istut hyvin, hevosen tasapaino pysyy takajaloilla. Se että se pyrkii eteen alas ei tarkoita samaa kuin että se menisi etupainoiseksi. 
  • Jos menet harjoitusravia ja rupeat itse pomppimaan, niin ratsasta kevyttä ravia sillä silloin selkä on liian kova ja siitä ei ole mitään hyötyä.



 



Marin muut kurssit:

Stall Aspsjö, 03 2012

Stall Granåsa, 07 2012


Stall Aspsjö, 03 2013

Vihti, Ojakkala, 04 2013

Stall Aspsjö, 05 2013

Stall Granåsa, 10 2013

M&M Dressage Pikkala, 04 2014

Stall Broby, 06 2014

Pidä hevonen lonkkien edessä, Krevola 03 2016

4 comments:

  1. Thorilla ON hieno laukka! Näyttää myös siltä, että siellä on mukava istua?

    Tuo laukkaympyrän pienentäminen ja suurentaminen on aivan ässäharjoitus, jossa saa käyttää keskivartalon lihaksiian aika huolella - siinä tulee yllättävän kuuma! Me täällä Unkarissa kutsutaan sitä "etanaksi" ("csiga"), suureneva ja pienenevä spiraali.

    ReplyDelete
  2. Kiitos! Thorilla on tosiaan mukava laukka. Välillä täytyy oikein nipistää, että onko tämä ihana nuorukainen oikeasti mun oma hevonen. Tuntuu niin mahtavalta oppia ja edistyä yhdessä:) Ja Mari on vaan niin mahtava valmentaja.

    Harjoitus on tosiaan hyvä ja miten mainiosti tuo "Csiga"-sana kuvaakaan sitä. Mitä teille muuten kuuluu?

    ReplyDelete
  3. Täällä on oikeastaan aika kahtalaiset tunnelmat... odotan kovasti, että hevonen pääsee suomalaisiin oloihin, mutta kova ikävä tulee valmentajaa! Sekä ihmisenä, että hänen taitojaan. Aamuja itsellä on jäljellä 179, ja hevosella vähän vähemmän, se lähtee kohti Suomea lokakuussa vähän ennen minua.

    Jos muuten tiedät Turun suunnalta hyvää koulupainotteista valmentajaa (saa olla ns saksalaisen tyylisuunnan edustaja...), niin vinkkaapa vaikka mun sähköpostiini madjaarienmailla@gmail.com! "Nimeä" tärkeämpää on pedagogiset taidot, hyvä silmä ja ratsukon "yksilöllinen kohtaaminen".

    Tiedän tuon tunteen, että "onko tämä ihana, oppivainen hevonen todellakin minun"... Varmasti hienoa, kun saa nuoresta lähtien viedä hevosta eteenpäin ja nähdä se kehitys oman työn tulokset.

    ReplyDelete
  4. Ymmärrän niin hyvin miltä susta tuntuu. Kaipaan edelleen kahta valmentajaani Australian ajoilta.

    Prue Barrett on aivan huippu tyyppi ja ratsasti aina aluksi hevosen pehmeäksi ja sen jälkeen sai itse hypätä selkään http://bit.ly/IKMGYN

    Toinen valmentajani keskittyi paljon istuntaan ja videokuvasi tunnit. Oma istuntani parantui selkeästi.

    Onneksi olen nyt löytänyt Suomesta sellaisia valmentajia joiden kanssa on yhtä mukava työskennellä, mutta kaipaan Australiaan melkein joka päivä. Olen kuitenkin niin kiitollinen, että olen saanut kokea toisen maan kulttuurin ja hevostelua maailman toisella puolella. Mietin usein mitä vuokrahevoselleni Luisille kuuluu, miten mahtavaa oli ratsastaa keskellä Sydney keskustan puistoa ja sen jälkeen pyöräillä rannalle uimaan. Ahhhh..... Onneksi on tulossa kesä:)

    Ja kyllä se on hienoa kun on oma nuori hevonen. Olen tehnyt niin monta vuotta töitä muiden hevosten kanssa ja vaikka se on ollut todella ihanaa ja palkitsevaa ja jokaiselta hevoselta oppii paljon, niin tuntuu niiiiiin fantastiselta, että kaikki mitä teemme on ikäänkuin kotiinpäin. Saamme nauttia oman työmme tuloksesta Thorin kanssa.

    Myös luottamuksen rakentaminen on niin paljon helpompaa, kun alusta asti on tehty asiat oikein. Olen oppinut Masilta enemmän kuin miltään muulta hevoselta, mutta vielä 8 vuoden jälkeen saattaa tapahtua jotain joka laukaisee sellaisen reaktion Masissa joka rikkoo tuon tärkeän luottamuksen hetkellisesti. Masin kautta olen myös ymmärtänyt miten kauan luottamuksen takaisin rakentaminen vie jos se on joskus viety hevoselta pois.

    Huh, tästähän tuli oikein ajatuksenjuoksua koko päivän edestä:)

    Ja pidän mielessä tuon koulupainotteisen valmentajan Turun suunnalta.

    ReplyDelete