Saturday, January 7, 2012

Poskipunat ja kirpeät aamut



Asuessani Australiassa huomasin jossain vaiheessa kaipaavani Suomesta kirpeitä talvipäiviä ja takkatulta. Tänä talvena olen jälleen välillä miettinyt miten synkkää ja pimeän tuntuista elämä voi Suomessa välillä olla, mutta sitten tulee tällainen päivä eteen. Metsä on täynnä kaunista uutta lunta, hevonen tallustelee rauhallisena vieressä ja ilta perheen kanssa on täynnä sellaista loistetta joka on sanoinkuvaamatonta.


Thor käyttäytyi tänään kuin oikea herrasmies eikä tehnyt mitään liian äkillisiä liikkeitä joka suuntaan vaan tuntui oikeasti nauttivan luonnon kauneudesta. Kävelimme pidemmän matkan Oittaan kauniissa luonnossa, kävelimme sillan yli jossa vesi virtasi ja söimme välillä havun oksia. Tallilta suuntasin suoraan Zumbaan ystävien kanssa ja sen jälkeen kotiin illalliselle yhdessä koko poppoo. Huomasin, että lihaksissa tuntui tänään hieman ja päättelin ensin, että se luultavimmin johtui perjantaisesta joogasessiosta kunnes ymmärsin, että olen ratsastanut niin vähän, että Klöntin ratsastustukio eilen tuntui luissa ja ytimissä. Oli hienoa viettää aikaa Klöntin kanssa. Gammon on kerta kaikkiaan ihana hevonen. 

Tänään Thor sai jäädä ulos hieman pidemmäksi aikaa, sillä Ninni ja Noora ottivat Thorin sisälle ja kun kyselin Thorin vointia sain seuraavan vastauksen: "Kaikki hyvin, Thor ravaili ilmavasti ja oli hyvän tuulinen:) Piti seuraa tammoille, hurmuri!"

Yritä nyt sitten pitää hurmurin jalat kunnossa, kun kaikki energia menee tammoja charmatessa. 


No comments:

Post a Comment