Thursday, January 8, 2015

Huonot tavat ratsastuksessa

Yli sataa ratsastajaa seurattiin Honest Horse Ridingin tutkimusta varten. Ratsastajilta kysyttiin myös mikä heidän #1 huono tapansa 12 Most Common Bad Riding Habits lisäksi. 

Monet ratsastajat kokivat huonon ryhdin olevan suurin ongelma. Myös vinoutta korostettiin ja sitä, että mieli on muualla kuin hevosessa ja senhetkisessä työskentelyssä. Kantapäät ylhäällä ja kädet joko liian ylhäällä tai alhaalla nousivat myös esille.



Kolme huonoa tapaa jotka kuitenkin korostuivat eniten olivat seuraavat:
  • Katse alaspäin
  • Eteenpäin kallistuminen
  • Jännittäminen ja hengityksen pidättäminen
Tunnistan itseni vahvasti noista kahdesta ensimmäisesta tavasta ja omat Top 3 huonoa tapaa ovat varmaan nämä: 
  • Katse alaspäin
  • Eteenpäin kallistuminen
  • Vinous
Vaikka sitä usein ajattelee katsovansa eteenpäin ja sitten menee estetunnille ja huomaakin etsivänsä esteitä koska esteet ovat edessä eikä hevosen jalkojen alla. Ja joo, ajattelen, että en mä jännitä enkä pidätä hengitystä, mutta myös siinä on vielä pitkä matka. Etenkin tuossa, että oikeasta hengitystavasta tulisi luonnollinen osa ratsastusta. 

Opiskelut ja työt alkavat jälleen joululoman jälkeen ja monilla päivittäinen istuminen tietokoneen äärellä. Huono ryhti ja tietokoneen edessä eteenpäin kääntyvät olkapäät korostuvat tietenkin ratsastuksessa, joten pidetään huolta omasta kunnosta ja ryhdistä myös ratsastuksen ulkopuolella. Ajattelin ainakin itse, että vuodesta 2015 tulisi oikea kehon- ja mielenhoitoon keskittyvä vuosi. 

“Only the rider who is free from any contraction will have a horse equally free from contraction. A team such as this is the ideal” ~ Nuno Oliveira

Nyt on myös mahdollisuus oppia lisää jännityksen säätelystä, hengittämisestä ja mielen läsnäolosta psyykkisen valmentajan ja urheilupsykologi Anna Andersénin viikkotunneilla. 

Wednesday, January 7, 2015

Itkun tirauttelua helpotuksesta

"Olen 35-vuotias ja alkanut pikku hiljaa ymmärtää olevani aivan tavallinen kuolevainen. Se, että mieheni mielestä meille voidaan vielä joskus ostaa hevonen, on maailman suurin ihme.

Joskus tuntuu, että millainen tahansa toimiva parisuhde hevosihmisen kanssa on sitä."


Puolen vuosikymmenen väsymys -kirjoituksessa Ruuhkavuosiratsastaja käsittelee perheen ja rakkaan harrastuksen yhdistämisen vaikeutta.

Kun ostin Thorin elämäntilanteeni näytti erilaiselta. Masi oli vielä elossa, valmensin paljon ja ratsutin myös muita hevosia. Jaoimme yhteishuoltajuuden tyttäreni isän kanssa ja joka toinen viikko ehdin tallille niin paljon kuin vain jaksoi. Joka toinen viikko taas harrastin vähemmän ja keskityin elämäni parhaimpaan asiaan nimittäin omaan lapseen.

Kun yhteishuoltajuus muuttui siihen, että olen pääsääntöisesti yksinhuoltaja ei aikataulujen sovittaminen ollut enää yhtä helppoa. Jotenkin kuitenkin olemme saaneet arjen askareet yhdistettyä vaikka olen pari vuotta ajanut Inkooseen asti ratsastamaan ja siitä suurin kiitos kuuluu ympäröivälle tukiverkostolle. Ilman rakkaita ihmisiä ympärillämme ei tällainen elämäntyyli mitenkään olisi mahdollinen.

Kun muutimme Peuramaalle olen pari kertaa itkenyt tuntien jälkeen. En vain onnistuneita saavutuksia vaan sitä, että elämä on helpottunut niin paljon kun vastuu ei kaikki ole omilla harteilla ja ajomatka on lyhentynyt huomattavasti. Tottakai kannan täyden vastuun omasta hevosesta, mutta jos en pääse tallille voi Minna ratsastaa tai juoksuttaa Thorin ja Thor pääsee jokainen arkiaamu kävelemään kävelykoneeseen. Minun ei ole tarvinnut stressata kengittäjän tuloa, onko Thorilla tarhakaveria tai heinän laatua ja vaikka hevosten kanssa aina sattuu ja tapahtuu, niin se, että ei tarvitse niin usein kantaa huolta omasta hevosesta on fantastista. Etenkin kun on sellainen puolihysteerinen hevosenomistaja joka ei vieläkään voi ymmärtää joka kerta käydessään tallilla, että kaikkihan on ihan hyvin.

Ja kun hevosella on kaikki hyvin on mahdollista antaa itselleen aikaa rauhoittua ja levätä. Koska kuten Anniina sen niin hyvin kiteyttää:

"Ihminen jaksaa, kun hänen on pakko jaksaa. Kun pakko väistyy, ei enää tajua, miten jaksaminen aikaisemmin oli mahdollista."

Tuesday, January 6, 2015

#visitfinland



Vaikka olen töissä Visit Swedenillä, kyllä #visitfinland on viime vuosina ollut aktiivisesti mielessä. Kyllä saamme elää upeassa neljän vuodenajan maassa, joista talvi on nykyään yksi suosikeistani.

Muistan asuessani Australiassa miten kaipasin näitä kirpeitä talvipäiviä, kun saa olla ulkona koko päivän mäessä ja illalla naama punottaa ja lämmin juoma maistuu erityisen hyvältä.

Ihanan pitkä joululoma on nyt lusittu ja paluu arkeen koittaa huomenna. Pitäisi jotenkin taas tottua rutiineihin ja varhaiseen herätykseen aamuisin. Kyllä loma on tehnyt hyvää meille jokaiselle vaikka Thor onkin saanut olla täydessä työn touhussa. Lähdemme nimittäin perheen kanssa reissuun helmikuussa, joten Thor saa pitää hieman pidemmän vapaan tuolloin.

Eilen oli Minnan estetunti ja meillä meni taas oikein mukavasti. Saimme myös uuden super mielenkiintoisen valmentajaystävän ja sain ensimmäistä kertaa omien reisien pituisen satulan kokeiluun. Kerron näistä lisää huomenna. 


Viimeisen lomapäivän vietimme laskettelemassa Messilässä. Ja kuten kuvista näkyy päivä oli kaunis ja rinteet hyvässä kunnossa.




Thursday, January 1, 2015

30-vuotias Obelix


Monta kaunista talvista hetkeä on nautittu viime päivinä. Cinyan koira on pitänyt meille seuraa ja rauhoittanut Thoria iltakävelyllä. Meillä on ollut ihanasti aika yhdessä Ellan, Thorin ja muun rakkaan perheen kanssa.


Uudenvuodenpäiväillan juhlistimme Obelixin 30-vuotis syntymäpäiviä ja herra on paremmassa kunnossa ja energisempi kuin moni muu ikäistään nuorempi polle. 

Oli tosi kiva käydä vanhalla kotitallilla. Siellä on vain niin kodikas tunnelma ja ihania ihmisiä. Tajusin kuitenkin vasta nyt miten pitkiä matkoja olen viime talvet ajanut. Kyllä sitä ihminen kaikkeen tottuu. 


Hyvää Uutta Vuotta rakkaat lukijat. Tehdään tästä hieno uusi vuosi täynnä rakkautta ja positiivista energiaa.




Monday, December 29, 2014

Jumppaa maneesissa porukalla

Lyhdyt maneesin edustalla toivottivat aamujumppaajat tervetulleeksi.


Equestrian Bodystorm -harjoitus maneesissa oli yllättävän hyvä. Jumpan vetäjä Gia Winberg teki aivan super hyvän ohjelman ja alkuveryttelyn jälkeen pompittiiin vesimattoja, punnerrettiin sokeripaloja hyödyntäen, juostiin puomeille ja takaisin ja pysyttiin lankkuasennossa minuutti kerrallaan.

Tänään vatsalihakset huutavat kyllä apua koska kuten yleensäkin tallilla treenikin tuntuu olevan tehokkaampaa ja sitä tekee hommia oikein kunnolla. Kampeaa jopa joulun välipäivinä aikaisin ylös sängystä lähteäkseen jumppaamaan maneesiin. Ja vielä yhdessä muiden kanssa. Jotenkin niin yltiömotivoivaa.

Maneesista siirryimme vielä Thorin kanssa maastoilemaan ja laukkailemaan pihapiiriä pitkin, joten illalla uni maistui mukavasti. Tänään olin jo 8.15 koulutunnilla ja teimme paljon siirtymisiä ja ihan vain perusasioita. Sen jälkeen olimme Ellan ja ystävien kanssa uimassa ja saunomassa Kirkkonummen uimahallissa. Huomenna on vuorossa estetunti Renjan ja Leevin seurassa. Jee…..


Kävimme myös eilen katsomassa mahdollista laidunpaikkaa kesäksi. Todella mukava paikka melko lähellä landea. Katsotaan minne päädymme kesäkuukausiksi. Onpa taas jotain mitä jännittää:)

Saturday, December 27, 2014

Bad teeth cause a bad back


Nyt ehtii vielä katsomaan Epona TV:n ilmaista videota How bad teeth cause a bad back, jossa eläinlääkäri Katharina Ros kertoo miten paljon hevosen hammas- ja suuongelmat korreloivat suoraan hevosen selkäongelmien kanssa. Video ei itsessään ole mitenkään erityisen kattava, mutta kannattaa katsoa ja huomioida myös ongelmat hevosen suussa mikäli jokin asia ei ratsastuksessa oikein toimi. Olen nimittäin itse edelleen ihan ihmeissäni miten paljon Thorin purentavian korjaaminen on vaikuttanut koko hevoseen. Tämänpäiväinen Monikan tunti oli jälleen kerran osoitus siitä, että kyllä mulla on maailman makein hevonen kun sillä on hyvä olla. Ja joskus ongelma voi tuntua niin pieneltä, mutta kuitenkin vaikuttaa niin suuresti.



Ja olihan tänään muutenkin maailman kaunein päivä. Thor sai juoksennella kentällä vapaana ennen tuntia. Kyllä se sielu tällaisessa maisemassa lepää.

Tuesday, December 23, 2014

Ihanaa Joulua!


Viimeiset viikot ovat olleet melko haipakoita (voiko noin kirjoittaa)? Minut pyydettiin upean Leon-pojan kummitädiksi, kävimme Äidin, Tiinan ja Ellan kanssa Ruotsissa nauttimassa Flashdance-musikaalista, hyvästä ruoasta ja joulushoppailusta (jos joulushoppailusta nyt voi nauttia) ja töissähän pitää aina saada kaikki ikäänkuin valmiiksi joulua varten.

Ratsastajan kokonaisvaltainen hyvinvointi -tapahtuma on ollut suosittu ja jatkoa seuraa syksyllä toisen tapahtuman muodossa. Jee! Siitä lisää tuonnempana.

Olen myös saanut kirjoittaa näkökulma-artikkelin suomalaiseen hevosjulkaisuun ja minua on haastateltu lehteen hevosen kavioihin liittyvästä aiheesta. Olen todella otettu koska opiskelin viestintää sen takia, että halusin kirjoittaa eläimistä. Toimin vuosia Animalian tiedottajana ja olen nyt kirjoitellut blogia jo jonkin aikaa. Tuntuu, että pikkuhiljaa opiskelut yhdistyvät intohimooni hevosiin ja pääsen kirjoittamaan ja kertomaan hevosten hyvinvointiseikoista kenties laajemminkin.

Mitä tulee Thoriin, niin herra on edelleen voinut upeasti Peuramaalla. Viihdymme erinoimaisesti ja ollaan päästy treenamaan paljon. Eilen mentiin todella teknistä puomiharjoitusta Renjan ja Leevin kanssa ja tänään oltiin jo 7.15 hevosten selässä koulutunnilla Renjan kanssa.

Eilen Minna Viitanen raspasi Ecan ja Thorin ja molemmilla hevosilla oli piikkejä, mutta Thorilla ei onneksi ollut haavaumia suussa. Meillähän on kulunut alle neljä kuukautta edellisestä Juti käynnistä, joten olen tyypilliseen tapaan yrittänyt ajatella, että pienet asiat ratsastuksessa voisivat johtua jostain muusta. Vaikeampi taivuttaa vasemmalle, siirtymisten vaikeutuminen, liika paino kädellä ja juokseminen alta pois. Thor ei kuitenkaan ole vetänyt päätä yhtä paljon alas kuin aikaisemmin, mutta sunnuntaina ja maanantaina siirtymiset olivat todella haastavat ja tuntui, että Thor halusi juosta painetta pakoon. Thor on myös yli viikon kääntynyt pois aina kun olen tullut suitsien kanssa karsinaan. Minna oli nyt sitä mieltä, että katsotaan Thor taas huhtikuussa uudestaan ja toivottavasti pärjäisimme pidemmän jakson kesän yli. Eihän Thoria voi noin kipeänäkään pitää ja jo tänään Thor oli niin upea ratsastaa, että en oikein tiennyt mitä tehdä. Kyllä se kipu suussa taitaa vaan olla aivan ylitsepääsemätöntä, joten täytyy vain katsoa että tulevaisuudessa Thorilla ei tule edes näin pitkää väliä heti kun ongelmat vaivaavat. Ehkä se on vain todettava, että Thorin kohdalla raspausväli on noin neljä kuukautta ja hyvällä lykyllä pidempi.


Ollaan myös maastoiltu paljon Thorin kanssa ja vietetty aikaa yhdessä. Thor on niin levollinen, että on kiva tehdä asioita ja talsia teitä pitkin. Mulla on kyllä maailman paras pikku polle.


Ella on myös aloittanut joululoman ja sai hyvän todistuksen koulusta. Ella esitti elefanttia koulun päättäjäisjuhlassa ja sai olla Maria kirkossa. Taitaa tulla isäänsä ja veljeeni, kun esiintyminen tuntuu niin luontaiselta tyttäreni kohdalla.

Kohta Ella tulee kotiin isänsä luota ja lähdemme viettämään joulua maalle. Blogi hiljenee joulun ja uuden vuoden yli koska haluan keskittää kaiken energian perheeseeni. Rakas ystäväni on todella sairas, joten toivon että hän saisi kokea tämän valkoisen joulun rakkaiden parissa. Olet minulle Jenni niin kovin kovin rakas!

Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta ja oikein rentouttavia ja ihania Joulupyhiä!