Monday, January 2, 2017

Sheath Cleaning

Kuva: Google

"Toisilla hevosilla likaa kertyy enemmän, toisilla vähemmän, mutta jokaisen kohdalla (sukupuolesta riippumatta) säännöllinen intiimialueiden huolto on ehdottomasti tarpeen. Etenkin esinahan sisällä lilluva ylimääräinen tali sekä muu sinne kuulumaton saattaa liikkuessa hangata ikävästi, ja lika sekä haavaumat aiheuttavat herkästi tulehduksia joita hevonen saattaa oireilla pahimmassa tapauksessa jopa ontumalla. Monen sadan euron klinikkalasku voi tuntua vähän hölmöltä siinä vaiheessa kun ratkaisu omituisuuksiin löytyykin simppelistä hoitotoimenpiteestä." - Susanna, Puoliverinen prinssi

Otsikko on englanniksi koska en ole ihan vakuuttunut ´Hevosen peniksen puhdistaminen´, ´Puhdista hevosen pippeli´ -otsikoinnista.

Olen ratsastanut koko ikäni, hoitanut monia hevosia ja omistan tällä hetkellä toisen oman hevosen. Olen jo ajatellut, että tiedän aika pitkälle mitä kaikkia asioita pitää tarkastella. Kaviot, silmät, hampaat, selkä, lavat, jalkojen asento, turvottelu jne. Sain pari kesää sitten kraniosakraaliterapeutilta kuulla, että jotkut hevoset eivät pysty kunnolla käyttämään takaosaa, jos ruunauksessa on vedetty nahka liian kireälle. Olen myös monta kertaa törmännyt sanoihin 'sheath cleaning' ja kysyin joskus eläinlääkäriltä pitääkö hevosen intiimialuetta puhdistaa? Eläinlääkääri vastasi, että voithan yrittää, mutta harvoin se hevonen antaa sitä tehdä. Aina välillä olen putsannut karstaa pois, jos Thor on roikottanut intiimiasiaansa ulkona, mutta en ole sen koommin ajatellut asiaa.

Kunnes Monika piti meille tunnin perjantai-iltana. Thor oli aika hyvän tuntuinen, mutta hieman hitaampi kuin normaalisti avuille ja jäi aika lyhyeen muotoon eikä oikein tahtonut liikuttaa selkää. Ennen viimeistä laukkaa Thor pysähtyi ja ajattelin, että Thor haluaa virtsata. Jatkoimme kuitenkin vielä hetken työskentelyä ja hyppäsin alas. Viime aikoina Thor on aika usein pysähtynyt ja virtsannut tunnin lopussa. Nyt Thor ei kuitenkaan virtsannut vaan jäi vaan seisomaan eikä tahtonut liikkua. Takapää oli myös erityisen jäykkä kun yritin saada Thorin eteenpäin. Katselin tilannetta hetken ja onneksi apu oli lähellä maneesissa. Liisa ja Kia vanhoina tekijöinä osasivat heti kertoa, että kyseessä saattaa ollaa lian kerääntyminen intiimialueelle, joten ei kuin pakottamalla Thor takaisin talliin ja pesupaikalle. Todella nopealla ohjeistuksella lähdin sitten pesemään Thoria eikä tällä kertaa ollut muovihanskoja saatikka mitään muutakaan fiiniä pesuainetta saatavilla.

Pesin Thoria varmaan parikymmentä minuuttia. Nyt kun olen hieman lukenut aiheesta jotkut sanovat, että haju on kammottava, mutta en itse huomannut mitenkään erityisen pahaa hajua. Ihmeellinen mutainen mönjä joka oli tarttunut sisälle oli kuitenkin ällöttävää. En voi kuvitella miten epämukavalta se on Thorilla tuntunut ja kuinka kauan se on siellä ollut. Joka tapauksessa turha sitä oli sen koommin pohdiskella koska Thor selvästi huokaisi helpotuksesta ja antoi kaikessa rauhassa pestä ja putsata. Pesun jälkeen lähdimme vielä takaisin maneesiin ja Thor oli taas normaalin oloinen. Myös seuraavana päivänä Thor oli tyytyväinen ja uskaltaisin melkein väittää, että liike oli takaa parempi. Thor oli letkeämpi koko rungosta ja liikkui mielellään.

Luettuani hieman aiheesta olen nyt päättänyt, että tästä tulee huoltotoimenpide muiden rinnalla. Puoliverinen prinssi -blogissa on mainio kirjoitus aiheesta ja Susanna toteaa, "että liian usein ei kannata hinkkailla, sillä bakteerikannan on annettava välillä rauhoittua. Tämä on tärkeä muistaa eritoten pesuaineita käytettäessä, sillä hyödyllisten bakteerien tuhoutuminen saattaa aiheuttaa ongelmia siinä missä liika likakin. Ruunilta sekä oreilta (vaikkakaan aktiivisesti astuvilla ei tätä ongelmaa ymmärtääkseni yleensä olekaan) pitäisi virtsaputken päästä myös tarvittaessa poistaa siihen muodostuva "talinuppi", joka saattaa liian suureksi kasvaessaan aiheuttaa ongelmia pissaamisen kanssa."

Tässä on myös hyvä video, jossa kerrotaan tarkemmin sheath cleaningista. Kannattaa katsoa video ja tutustua intiimialueiden pesuun tarkemmin. Jos olisin itse tiennyt millaista kipua se voi hevoselleni aiheuttaa olisin tehnyt asialle jotain jo ajat sitten. Onneksi Thor on aika hyvä kommunikoimaan kun kaikki ei ole hyvin, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että Thorilla ei olisi ollut epämukava olo jo pidemmän aikaa.

Kun ensimmäistä kertaa lähtee puhdistamaan aluetta kannattaa huomioida, että kaikki hevoset eivät anna koskettaa todella herkkä kohtaa ilman sanomista. Kannattaa siis lähestyä aluetta varoen eikä seistä suoraan takajalkojen vieressä.

Happy cleaning!

2 comments:

  1. Babyoil on ihan mahtavaa ainetta tässä hommassa! Ei kuivata eikä aiheuta tarpeellisille bakteereille haittaa, mutta pehmittää talia helpottaa lian poiskaivamista. Ite laitan ämpärilliseen lämmintä vettä pullon babyoilia ja 60ml ruiskulla truuttaan suoraa sinne ja loput kaivelen käsin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kovasti vinkistä Enni. Käynpä heti hankkimassa pullon babyoilia ja ruiskun.:)

      Delete