Tuesday, June 7, 2011

Joogaa katolla


Tänään meillä oli jo toinen jooga yksityistunti Anun kanssa työpaikan terassilla auringonpaisteessa. Olen aina nauttinut joogasta enemmän silloin kun on lämmintä (etenkin Australian Bronte Beachin äärellä pienessä surffaajien majassa). Siihen on varmaan ihan fysiologinenkin selitys siinä, että lihakset venyvät helpommin lämpimässä ja arvailen, että se voi olla yksi syy hot joogan suosioon Suomessa.


Tänään opettelimme jälleen tekemään liikkeitä oikein ja pitkän ja sinnikkään harjoittelun jälkeen sain vihdoinkin itseni laskeutumaan lankusta alas niin, että sain kädet oikeaan asentoon (with a little help from a belt). Käsilihakseni ovat todella heikot ja kaikki ylävartaloon keskittyvät liikkeet, kuten esimerkiksi punnertaminen on haastavaa (eli tämä on todella hyvää harjoittelua.) Harjoittelimme myös lapalukkoa, jotta olkapäät ja kädet eivät rasittuisi liikaa.


Yritin muistaa hengittää liikkeiden aikana ja pitää juuri- ja vatsalukot mahdollisimman vahvoina (tuntuu, että lukkoni repsahtelevat joka suuntaan koko ajan ja lukkojen ylläpitäminen vaatii oikeasti keskittymistä.)

Kolmioasanoissa käytimme jälleen seinää apuna ja tarkistimme, että takajalka pysyy suorana, jotta venytys tuntuisi myös lonkankoukistajassa. Lantion asennon suoruus on ehdottoman tärkeätä näissä asanoissa.

Anu kertoi myös minne katse tulisi kohdistaa aurinkotervehdyksen aikana ja teimme jälleen hengitysharjoituksia alkuun ja loppuun.

Olin todella tyytyväinen ja energisoitunut päivän tunnin jälkeen ja mietin jälleen miten tärkeätä on tehdä liikkeet oikein. Huomenna aamulla on tiedossa seuraava tunti. Vartalo jo huutelee sen perään.....

Iltaa vietimme rannalla ja sen jälkeen grillasimme vielä naapureiden kanssa pihalla. Huomenna mennään Ellan kanssa Klöntin luokse nuuskuttelemaan ihanaa hevosten tuoksua sieraimiin.

Sain myös kiinnostavan uutiskirjeen tänään aiheesta TOP 5: Pidä itsesi huippukunnossa.

No comments:

Post a Comment