Wednesday, May 12, 2010

Kaunis kuumuus


Saapuessani tallille tänään Tesello näytti näin tyytyväiseltä. Kävimme maastossa nautiskelemassa ja pyöriskelimme vielä kentällä pikku hetken. Saimme toisen ratsukon seuraa kotimatkalla ja juttelimme niitä näitä. Nainen oli ollut Sveitsissä tallilla töissä ja oli ratsuttanut oreja päivittäin. Hevoset eivät päässeet ulkoilemaan ollenkaan, niitä ratsastettiin noin tunnin päivässä ja hän ihmetteli miten niiden pää kesti. En usko, että niiden pää tai kroppa kestää. Yksi syy miksi hevosilla on niin paljon ongelmia on varmaan se, että niitä pidetään hyvin epäluonnollisissa olosuhteissa. Australiassa hevoset, jotka pääsivät ulos vain noin tunnin päivässä kehittivät stereotyyppistä käyttäytymistä ja niillä oli myös paljon fyysisiä ongelmia. Yhdessä tallissa kaikilla hevosilla oli "kuonokopat", sillä muuten hevoset söivät kaikki oljet karsinasta tekemisen puutteen takia. Yksi lempituntihevosistani kutoi koko ajan ja se oli ikävää katseltavaa. Toivoisin niin, että hevoset saisivat elää luonnonmukaisempaa elämää.


Ratsastuksen jälkeen hain Ellan ystäväni kotoa. Ella skeittasi pihalla ja ohessa on Catharina Hohentalin piirrustus.


Kaunista ja lämmintä iltaa jatkoimme ihanien ystävien kera ulkona pihalla. Kuvassa upeat naisystäväni Cata, Ninnu, Emmi ja Sabbe ja lapset Mattias, Lilia, Ella ja Thomas kiipeilevät puunrungolla.


No comments:

Post a Comment