The music is turned down and the lights are switched back on. "The party won't continue before that girl is out of the house," says one voice far away from inside the big house.
I could hardly believe my eyes. Here I was with my parents friends daughter, far away from where we lived and where I went to school. I had been so happy to go out to a party but somehow they had also known who I was and hated me even before they had met me.
I was devastated. As usual however I kept up a strong facade and a smiling face. I could see that my friend was a bit chocked but since I was staying at her place for the night there was nothing she could really do. I told her we needed to leave and we got offered a ride by a wonderful guy with a little monkey moped (those people that you are grateful toward for the rest of your life.)
After incidents like this you become afraid. You think that wherever you go you will always be attacked or thrown out. You think that there is something wrong with you and that you would need to change something so that people would like you. So you start to please people even more only so they can tease you more extensively. You ask one of the people that still dare to say hi to you in school what she thinks is wrong with you and she answers: "I have been thinking that maybe it is your voice. That your voice irritates people."
The worst part of being bullied wasn't those parties or other clear moments that stay in your mind for the rest of your life. It was all the other non-moments. The times when nobody looked at you, the times when nobody said hi to you. The times when you tried to say something funny and nobody listened. The times you tried to scream and still nobody cared. The times when the little happy girl was broken into pieces one small bit at a time. Only to never be repaired back whole again.
Edit: sorry horse friends. This text really doesn't have much to do with horses except that they were always there when people weren't.
Pari viikkoa sitten perheeseemme saapui uusi perheenjäsen Jack. Olimme jo pitkään haaveilleet koirasta. Tai etenkin Ella on puhunut omasta koirasta jo joitain vuosia, mutta vasta kesän lopulla haave kävi vihdoinkin toteen.
Ella ja Jack tapaavat ensimmäisen kerran.
Olen hoitanut koiria pienestä lähtien, joten tiedän hyvin mitä koiran omistaminen käytännössä tarkoittaa ja kuinka paljon se muuta perhettä sitoo. Olen siis todella varoen harkinnut koiran hankintaa ja olin melko ahdistunut ennen koiran saapumista kotiin. Koska asumme kahdestaan tiedän, että päävastuu on aina minulla ja omat aikatauluni tietäen en ollut ihan varma miten saan arjen toimimaan. Halusin kuitenkin antaa Ellalle tämän mahdollisuuden, sillä tiedän miten paljon eläin opettaa vastuuta ja etenkin miten paljon eläin voi lisätä elämään hyvinvoinnin ja onnellisuuden tunnetta. Ella on myös meidän perheessä ainut lapsi, joten ihan vaan sen takia harkitsin koiraa koska tiesin miten paljon seuraa Jackista Ellalle olisi. Etenkin, kun tulen itse myöhemmin kotiin töistä tai tallilta ei Ellan ikinä tarvitse olla yksin, vaan aina löytyy pieni karvaturri, joka tulee viereen köllöttämän. En tietenkään osannut arvata miten innostunut olisin itse ensi hetkestä ja miten paljon tämä pieni musta eläin toisi iloa meidän kaikkien elämään. Olen kerta kaikkiaan myyty eikä ole mitään parempaa tunnetta kuin saapua kahden ilopillerin luokse kotiin pitkän työpäivän jälkeen.
Mä haluun ulos täältä. Heti alusta asti todella utelias ja energinen.
Haimme Jackin kotiin keskiviikkoiltana 6. syyskuuta. Leikimme hetken Jackin kanssa pihalla ja kävimme läpi kaikki käytännön asiat kasvattajien kanssa. Ylpeänä Ella maksoi loput koirasta omista säästöistä käteisellä ja lähdimme ajelemaan kotiinpäin.
Jackin Isä ja Äiti!
Jack ja Jackin kolme veljeä.
Koska Jack oli ollut pari viikkoa muita pentuja pidempään kasvattajalla oli hän jo oppinut kulkemaan sisään ja ulos muiden koirien kanssa ja oli juossut pihalla päivittäin. Saapuessaan meille Jack oli jo melko sisäsiisti ja on siitä lähtien suurimman osan ajasta tehnyt tarpeensa ulos tai paperille sisällä.
Tämä on mun ehdoton suosikkikuva.
Torstain ja perjantain järjestimme niin, että Ella ja minä olimme koko ajan kotona ja viikonloppuna meillä oli ystäviä kylässä, kävimme kävelyllä ystäväni kanssa, kun lapset olivat Rushissa ja nautimme elämästä täysin siemauksin. Jack on aivan ihana tapaus ja uskon, että kaikista neljästä pennuista meille juuri se oikea. Rohkea, todella energinen, hauska ja kunnon sylikaveri. Halusimme myös pennun, joka on mahdollisimman kiharakarvainen koska kiharakarvaiset koirat allergisoivat vähemmän. Jackissa on villakoiraa, labradoodelia ja espanjan vesikoiraa. Eli kaikkia niitä rotuja joita olemme miettineet ja käyneet katsomassa.
Yksi kasvattajan lähettämistä kuvista. Pyysin niitä koko ajan.
Viikonloppuna ystävämme Auli ja Peppi tulivat kylään ja sunnuntai-iltana menimme ystävien kanssa Aulin joogaan. Auli totesi jossain vaiheessa illan aikana, että hän voisi ottaa Jackin mukaan alkuviikosta töihin koska Jack on vielä sen verran pieni, että yksin jättäminen tuntuu todella haastavalta. llahduin tietenkin suuresti, tarkistimme, että asiakkaat, jotka olivat tulossa Aulin energiahoitoihin kestäisivät pienen pennun mukanaolon ja niin Jack vietti elämästään kaksi päivää Lapinlahden lähteen upeissa tunnelmissa. Osan viikosta sain taas järjestettyä, että tein etätöitä ja perjantain Annika otti Jackin mukaan töihin. Jätimme Jackin puolesta tunnista tuntiin yksin ekalla viikolla ja maanantaina Jack sai jo jäädä Ellan koulun ajaksi odottamaan kotiin. Ensimmäiset kerrat Jack huusi rappukäytävään asti, mutta tällä viikolla Jack on jäänyt rauhassa kotiin ja ollut tyytyväinen ja iloinen saapuessamme kotiin. Aulin tuttu olisi mielellään ottanut Jackin sinne hoitoon, mutta Jack on viihtynyt sen verran hyvin kotona, joten en sen koommin ole tarvinnut järjestää hoitopaikkaa tälle viikolle. Kun kuitenkin mietin miten saan asiat toimimaan jossain vaiheessa olen ollut todella hämmästynyt ja niin kiitollinen siitä miten upeita ihmisiä ja rakkaista ystäviä ympäriltämme löytyy. Olemme jo nyt saaneet niin paljon apua pienen pennun kanssa ja tuntuu siltä, että Jackin tuominen elämäämme on yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. Ihan vain senkin takia, että tulee ulkoiltua entistä enemmän. Pari iltaa ollaan jo vietetty rannalla ja Jack on jo kokeillut Ellan kanssa uimista. Jack on myös käynyt tallilla kerran ja tarkoitus on käydä siellä niin paljon kuin mahdollista, jotta Jack tottuisi tallilla oloon ja voisin aina ottaa Jackin mukaan sinne mentäessä.
Syksy on muuten käynnistynyt oikein täydellä voimalla. Equestrian Stockholmin agenttina on täysi touhu päällä ja Horse Show:n Ladies Night tapahtumaan tulee tänä vuonna entistä mahtavampi kokonaisuus. Olen myös aloittanut työt uudessa mediatoimistossa ja kuten media-alalla yleensä eivät työt onneksi tunnu loppuvan kesken. Eli yritän välissä hengitellä ja käydä joogassa sekä tiistai aamuisin klo 7.00 aivan ihanassa Crossnature treenissä Anna Markelinin johdolla.
Ella on vaihtanut lajia uinnista jalkapalloon ja pidämme molemmat kovasti siitä. Torstaisin jatkuvat rumpu- ja laulutunnit Rami Bakiehin kanssa ja koulussa arvosanat ovat nousseet huimasti keväästä.
Thorin luona olen ehtinyt käymään nelisen kertaa viikossa ja Thor voi todella hyvin Inkoossa. Thor on ollut aivan super ihana ratsastaa ja todella tytyyväisen oloinen. Sunnuntaina Monika piti koulutunnin illalla kentällä auringonpaisteessa ja vaikka lapset hyppivät puusta alas ja ääntä oli yhtä sun toista ei Thor edes vilkaissut siihen suuntaan. Jatkoi vaan työntekoa täysin keskittyneenä ja todella rentona.
Nyt oli sen verran mahtava artikkeli Hevosurheilussa, että oli vaan ihan pakko jakaa se suoraan tänne. Sen koommin analysoimatta yhtään mitään, niin käykää lukemassa Veera Ahlgreni:n mahtava kirjoitus"Oles nyt siinä". Joskus suuret asiat voidaan kiteyttää todella hyvin vain parilla sanalla."
"Kyllä, hevosta pitää neuvoa käyttäytymään kunnolla, mutta se on hyödytöntä silloin, kun se käyttäytyy kunnolla. Usein näiden uhoajien hevoset eivät tee mitään sopimatonta. Sillä hetkellä voisi vaikka työntää porkkanan sen suuhun ja sanoa, että ”hyvä”, jos on pakko jotain sanoa. Jos hevonen on hermostunut, se on hermostunut, ei kusipää. Siinä tilanteessa ihminen ei saisi olla kumpaakaan."
I have joined Rachel Brathen's 30 day #yogaeverydamnday #yogagirlchallenge on Instagram. I am not very keen on any challenges but it has been a lot of fun writing down the thoughts of each day and really ponder Why I do yoga, how often, in what situations and so forth.
On Saturday my 'yoga moment' was spent in the company of horses surrounded by beautiful nature. I absolutely love how well yoga and spending time with horses combine so well. It is like they were meant to benefit each other. As Buck Brannaman says so well:
"The horse is a mirror to your soul. Sometimes you might not like what you see. Sometime you will."
All the other horses were very interested in the cameraman and also in my yoga poses. All horses except Thor who as usual really couldn't have cared less about having me around. He definitely does show some affection when he nowadays comes up to me as soon as I come to the stable but other than that he really is very happy over a life without much human contact. He loves his horse friends and being out and about. It is a bit like with us humans or any other animals. Some like to be more close and are more affectionate when others are pretty happy with how they are and what they have.
That must be a Canon, Poju the pony seems to think
Please just don't disturb my moment.
Snuffe the foal. Teach them early.
What on earth is she doing?
Slowly but surely I am getting there. With a little help from a friend.
Helloooooo.....
I'm off.....
Whatever. Then I might as well jump on you.
Finally she is leaving us alone.
Ahhhhh..... Not much better than this.
Still some summer left. Grass, a big field and great friends. Pure enjoyment.