Olin juuri lentänyt Thorin selästä ja ensimmäinen ajatukseni oli, että onhan Thorilla kaikki hyvin. En suuttunut rakkaalle hevoselleni vaan ajattelin, että tällaista se vaan on. Välillä käy näin ja onneksi ei käynyt pahemmin.
Myöhemmin samana iltana minuun iski koominen ajatus. Mitä jos kääntäisin homman miehiin. Mitä jos ajattelisin samalla tavalla miehistä ja käyttäisin samaa ajatusmaailmaa suhteessa miespuoliseen kansaan?
Maksaisin aina kaiken
Olisi itsestäänselvyys, että miehen ei tarvitse osallistua kulueriin. Maksaisin aina kaiken mukisematta ja vaikka kuukausimaksut nousisivat aina hieman liian korkeiksi (koska mies tarvitsee uudet kengät tai lisäruokaa) en valittaisi ikinä vaan olisin ikionnellinen siitä, että minulla on tämä upea mies elämässämme.
Suursyöjä
Meillä ei Ellan kanssa olisi enää varaa herkutella koska mies syö aina kaiken. Mies syö melkein 24 tuntia vuorokaudessa, mutta se ei haittaa. Kunhan miehellä on asiat hyvin ja extra
Chia de Graciat kaapissa me pärjätään kyllä riispuurolla ja pastalla.
Puree ja potkii
Kun mies purisi tai potkisi antaisin ehkä kerran köniin ja sen jälkeen toteaisin, että voi kulta. En kai ollut sulle liian ankara. Sulla oli varmaan vaan hieman huono päivä.
Hyppää päälle
Kun mies hyppää päälle tai astuisi varpaille suuttuisin varmaan hieman, mutta sen jälkeen toteaisin vaan, että se on petoeläin. Sillä on tollainen vahva vietti. Välillä pitää kokeilla hieman rajoja.
Oikeat varusteet
Ei väliä miltä koti näyttää saatikka oma vaatekaappi. Kunhan miehellä on uusimmat kengät, hienoimmat vaatteet ja upeimmat takit sekä kesään, kevääseen, syksyyn ja talveen. Ja tietenkin hyttysverkot kesällä ja extra kaulaliinat talveksi. Kunhan miehellä on kaikki aina todella hyvin, niin me kyllä pärjätään.
Ajankäyttö
Olisin aina läsnä miehelleni. Viettäisin aikaa hänen kanssa niin paljon kun vaan ehtisin. Syöttelisin keväällä, kun raikas ruoho kasvaa ja peittelisin petiin talvi-iltoina. Harjaisin hiukset monta kertaa päivässä ja pesisin intiimialueet noin kerran kuukaudessa (koska sitäkin ruunanomistajat pitää säännöllisesti tehdä).
Onneksi tämä kaikki on vaan hieman ihmeellisen naisen koomista ajatusmaailmaa. Sinänsä aika hassu vertauskuva.....