Sunday, July 31, 2016

Paluu arkeen


Olen melkein aina viihtynyt hyvin töissä. Yhtenä vuonna olin kuitenkin ajautunut umpikujaan ja töihin paluu kesäloman jälkeen tuntui kamalalta. Jotenkin elin ja hengitin tilanteen läpi, mutta muistan vielä tunteen kauhulla. Töissä viihtyminen on todella tärkeää ja vaikka ei olisi unelma-ammatissaan viihtymättömyys työympäristössä ja huono olo päivittäin vie kaiken energian ja itseluottamuksen. 

Tänä vuonna olen kiitollinen koska palaan sellaiseen työpaikkaan, jossa viihdyn ja jossa minua kunnioitetaan ihmisenä. Meillä on hyvä työilmapiiri ja minulle annetaan vastuuta ja vapautta. Olen kohta ollut vuoden samassa paikassa ja vaikka kesälomaa voisi aina viettää pari viikkoa lisää tuntuu hyvältä palata sellaiseen ympäristöön jossa saa kukoistaa ja kehittyä ihmisenä. 

Sanna, Touho ja Jope kävivät tänään uimassa meidän kanssa. #suomenhevonenonparashevonen

Teille kaikille, jotka olette nyt sellaisessa elämäntilanteessa, että paluu arkeen tuntuu puulta, niin sellaiset tunteet ovat melkein aina muutos johonkin suuntaan ja yleensä muutos parempaan. Välillä pelkäämme liikaa päätöksentekoa ja asioiden uudelleenjärjestämistä. Aika usein päätökset lähteä paikasta jossa ei enää viihdy tai suhteesta jossa on huono olla johtavat johonkin sellaiseen jota ei ikinä osannut edes kuvitella. Ole rohkea, mutta anna kaikelle oma aikansa. Tiedät kyllä, kun olet valmis. 


Thor on jo niin tottunut meressäkävijä, että selässä voi vain nautiskella. 

Saturday, July 30, 2016

Maalaisidylli

 
Kesäloma on ollut aivan ihana. Monta upeaa hetkeä hevosten parissa. Rakkautta ja ystävyyttä, halauksia ja suuria tunteita: maalaisidylliä parhaimmillaan. En todellakaan tiedä miten palata työn pariin maanantaina. Vielä ehtii nauttia koko huomisen päivän.



 



Friday, July 29, 2016

Hevosten uittamista tyrskyssä


Kävimme pari viikkoa sitten Emilian, Grandon, Idan ja Kikin kanssa uimassa. Olimme sopineet, että tytöt tulevat uimaan ja Emilian miesystävä Valtteri ottaisi meistä kuvia. Sää oli heti aamusta sateinen ja tuulinen, mutta päätimme kuitenkin jatkaa matkaa merelle asti. 


Grando on hevosena todella rohkea, joten Grando kärkenä mentiin uimaan oikein kunnolla. Ella ui meidän mukana ja Ida ja Kiki tutustuivat mereen rannalta. Aallot olivat melko suuria, joten hevoset olivat aika energisiä ja Thor pomppi jossain vaiheessa pystyyn ja teki aika isoja loikkia. Oli aivan mahtava fiilis olla vedessä yhdessä kavereiden kanssa ja tuntui niin hienolta, että Thor on tottunut mereen ja nauttii selvästi uimisesta. 


Samana iltana menimme vielä estetunnille ja loikat olivat ihan omaa luokkaansa. Uskon vakaasti siihen, että uiminen avaa hevosen lihasjumit ja tekee todella hyvää jänteille ja nivelille ja etenkin selälle.  













Kuvat: Valtteri Bottas
Muut uintiaiheiset kirjoitukset löydät täältä!

Tuesday, July 26, 2016

Opening my heart


Today I felt so grateful for my practice. Most of the year it is so busy and I try to cram in my yoga into any space and time I can find. Sometimes for a shorther practice, some other day for a longer one. Sometimes in a smaller space, other times in a bigger room. Sometimes more concentrated, sometimes with no focus at all. The fact that the daily routines are surrounded by so many elements is just life and it's something that we all need to cope with and do our best to handle. But then you have mornings like these where the sea opens up to you, the only sound you hear are the birds and a distant motor humming. The sun is strong and the sea is so calm and sad from all the pollution. It is these mornings that I remember when the autumn sets in and the winter starts to slowly arrive. I feel so thankful for my practice and for these precious moments in life. Thank you! #grateful #yoga #yogaeverywhere #thankful #yogaeverydamnday #mypractice #sea #sun #water #myelement #yogini_and_co


This summer has been so much about healing, breathing and allowing my heart to be open. Telling myself that I also have the right to love and be loved to the full extension of my hearts capacity. #loveyourself #healingheart #bekind #yoga #nature #time

Sunday, July 17, 2016

Täydellinen kesäpäivä


Tänään olen elänyt unelmaani. Olen viettänyt koko päivän upeiden hevosten, rakkaan perheen ja ihanien ystävien seurassa. Aamulla kävimme uimassa ja illalla estetunnilla. Kaikki tuntui mahdolliselta ja tärisin pitkään videossa näkyvän hypyn jälkeen. Aivan huikea tunne. Kiitos näistä hetkistä!


Kotiin uintireissun jälkeen.

Illaksi kotiin estetunnin jälkeen.

Päädyimme jopa oikein Iltalehden viihdeosioon.

Friday, July 15, 2016

Lastausongelma on usein vain osa suurempaa ongelmaa

"Todella harvoin avaudun tässä foorumissa, mutta nyt tuli tarve: Kävin koulukisoissa pitkästä aikaa. Suurena ihmetyksen aiheenani oli monet lastausongelmat. Tuntui siltä kun joka toisella oli jotain ongelmaa, niin paljon oli pitkäkestoisia lastaustilanteita, liinoja, raippoja, ketjuja, huutoa, nykimistä ym. Mun FB kavereillahan ei varmaan kenelläkään ole tällaisia ongelmia..., mutta kertokaahan kaikille tutuille, että lastauksen opettelu kuuluu treeniohjelmaan ihan niinkuin kouluohjelmankin opettelu ja ihan niinkuin käytetään kouluvalmentajaa voi myös käyttää lastauskouluttajaa. Ja ehkä kannattaakin käyttää eri henkilöitä näihin tehtäviin, koska ainakin näissä "pippaloissa" oli valmentajia mukana riehumassa. Kuinka joku voi samaan aikaan odottaa hevoseltaan parasta mahdollista suorituskykyä radalla ja piiskata se traileriin/ autoon??"

- Annika Schulmanin FB-sivulta luvalla poimittu. 


Muistan kun luin Annika Schulmanin kirjoituksen pari vuotta sitten ja jäin pohtimaan sitä pidemmäksi aikaa. Miksi ihmeessä odotamme hevosen suorittavan radalla tai valmennuksissa, jos se ei luota meihin edes sen vertaa, että saisimme sen lastattua autoon?


Thorin kanssa lastaaminen on sujunut joskus paremmin ja joskus huonommin. Se ei kuitenkaan koskaan ole ollut sellainen tilanne, että Thor seisoisi ihan rentona trailerissa eikä ahdistuisi tilanteesta.

Kun loukkasin sormeni viime vuonna Thoria lastatessa Annika Schulman kiiruhti seuraavana päivänä apuun. Minulle oli erityisen tärkeätä saada tilanne nollattua ja rauhoitettua ja koska en voinut jatkaa lastaamista omin päin oli ihanaa, kun sain ammattilaisen heti paikan päälle. Sen jälkeen olen harjoitellut lastaamista useammin eikä suurempia ongelmia ole ollut. Kun muutimme kesäkuussa Inkooseen Thor meni melko nopeasti traileriin, mutta harmitti että tilanne ei edelleenkään ollut sellainen, että Thor olisi vain kävellyt sisään ja ollut rento.

Minne? Ai tonne vai. Nå tottakai. 

Kun sovimme tapaamisen Annikan kanssa muissa merkeissä heinäkuun alussa päätimme, että Annika tulisi jälleen kerran lastaamaan Thorin ja katsoisimme missä mennään. Viime vuoteen verrattuna Thor oli mielialaltaan jo valmiiksi paljon rauhallisempi eikä mennyt kauan, että Thor käveli kiltisti sisään traileriin. Thor seisoi myös nätisti trailerissa ja saimme Thorin tuotua etukautta ulos sekä pakitettua ulos. Ajatuksena oli kuitenkin, että minä oppisin lastaamaan Thorin ilman ongelmia joten otin siitä sitten ohjat ja Thor toimi kuin ajatus. Kun sitten suljimme takapuomin ja Thor peruutti kerran alkoivat taas vanhat ongelmat ja Thor alkoi peruuttamaan ja nousemaan hieman pystyyn. Hetken päästä Annika jatkoi taas lastaamista ja meni melko kauan, että Thor rauhottui tarpeeksi ja meni sisälle traileriin uudestaan.

Oli mielenkiintoista nähdä miten Annika pysyi rauhallisena koko lastauksen ajan ja todettiin molemmat (sama mitä ollaan Jannikan kanssa usein juteltu), että tärkeintä on saada Thor taas mielialaltaan mukaan hommaan. Eli lastausta on turha jatkaa ennen kuin Thor on taas rauhallinen ja menee mielellään sisälle.







Kun Annika oli saanut Thorin vielä kerran sisälle lopetettiin homma siihen siltä päivältä. Annika oli todella tyytyväinen ja sanoi, että ei ollut ihan helpointa kun Thor päätti että pienikin veto olisi liikaa. Oli hyvä, että Annika sai kokea millainen Thor on hankalimmillaan ja osasi neuvoa mitä teen myös sellaisessa tilanteessa. Annika oli sitä mieltä, että lastausongelmat ovat vain osa suurempaa ongelmaa ja Thorilla on niin paljon traumoja, että ne tulevat esille kaikissa tilanteissa kun Thor stressaantuu.


Ensin pientä maastakäsinharjoittelua.

Jotta pääsisimme käsiksi ongelman ytimeen Annika suositteli tekemään maastakäsinharjoituksia (katso video Ground Work exercises) myös muulloin kuin lastaustilanteessa. Hän suositteli Thorille etenkin sitä, että opettaisin Thoria kääntämään pään ihmistä kohti ja sen jälkeen pyydän sisäpuolen takajalkaa astumaan ristiin toisen takajalan eteen. Koska Thorin reaktio on lähteä peruuttamaan ja nousemaan pystyyn opetamme tällä harjoituksella Thoria astumaan takajalat ristiin eteenpäin sen sijaan, että jalat astuisivat ristiin taaksepäin. Kun takajalat astuvat ristiin eteenpäin liikkeestä tulee pehmeämpi ja ajatus on eteenpäin. Taaksepäin astuvat jalat taas vahvistavat peruuttamis- ja pystyynnousemisreaktiota.


Niin, siis ihan näin vaan.

Trailerissa ja trailerista ulostullessa Annika pyysi minua laskemaan Thorin päätä alaspäin koska emme tietenkään halua hevosen loukkaavaan päätä, mutta pään laskeminen rauhoittaa myös hevosen mielen. Hän painotti myös miten tärkeätä on pysyä rauhallisena eikä mennä mukaan hevosen mielentilaan etenkin jos hevonen kiihtyy tai on muuten vain rauhaton.

Annika käytti raippaa apuvälineenä kevyesti koputtaen. Hän oli todella tarkka siitä, että raipan ajoitus oli juuri oikea eikä raippaa kuulu käyttää sisäänajo- vaan merkinantovälineenä. Käytin maiskutusta apuna kun peruutin, mutta Annika pyysi minua käyttämään maiskutusta ääniapuna vain jos haluan hevosen liikkuvan eteenpäin.

En varmaan mee tonne enää kun suljitte takapuomin. Senkin hulttiot. 

Annika ei suosittele namien tai väkirehun käyttöä lastatessa koska hevonen ei keskity yhtä hyvin. Thorilla herpaantuu kaikki ajatus ruokaan ja tilanteesta kehkeytyy helposti lievästi hysteerinen. Heinää tai ruohoa voi kuitenkin mielellään pitää trailerissa.

Nå niin, aloitetaanpa taas alusta. 

Keskustelimme myös siitä miten tärkeätä on, että minulla on kontrolli koko ajan. "Kontrol för dig betyder mera trygghet för honom", Annika sanoi. Hän pyysi minua tuomaan Thor lastaussillalle suoraan ja siirtämään etujalkoja (pienin askelin puolelta toiselle ilman että itse vaihdan paikkaa (vaikeata). Myös trailerin sisällä oli tärkeätä, että pystyin siirtämään Thoria eteen- ja taaksepäin.

Joo joo, mä lasken sen pään ja nukahdan.

Annika oli todella ystävällinen ja jätti trailerin meille pariksi viikoksi lainaan. Seuraavana päivänä kävimme lastaamassa Thorin Ellan kanssa traileriin ja ollaan käyty melkein päivittäin vain lastaamassa hetken ja lopetettu siihen.

On ollut aivan super ihanaa harjoitella lastausta, kun sitä on voinut tehdä rutiininomaisesti päivittäin ilman kiirettä mihinkään. On myös ollut mahtavaa harjoitella yksin maalla ilman muiden tuijottavia katseita ja ihmettelyä. Olemme rauhassa pystyneet harjoittelemaan ja tehneet asiat juuri haluamallamme tavalla.


Kyl mä ihan nykyään luotan teihin ihmisiin. Kunnes jotain yllättävää taas sattuu.

Tänään Annika haki trailerin kotiin ja ennen sitä lastasimme Thorin pari kertaa. Suljimme kaikki puomit ja luukut ja Thor oli täysin rauhallinen. Oli aivan mahtava erävoitto huomata, että harjoittelu on tuottanut tulosta ja Thor ei stressannut tilannetta ollenkaan. Olin todella tyytyväinen.

Täytyy kuitenkin muistaa, että lastausongelmat harvemmin poistuvat täysin ja pienikin asia voi laukaista ne jälleen. Sovimme nyt kuitenkin, että Annika tulee vielä kerran heinäkuussa lastaamaan Thorin ja elokuussa saamme Annikalta kyydin Kattholmaan kengitykseen, jotta reissu sujuisi mahdollisimman hyvin. 

Tää Annika on ihan hyvä tyyppi. Rauhallisempi kun toi mun omistaja,
joka sählää aina mun mukana.
Nå tääl mä nyt sit oon. 

Kelpaako?

Vähän pitää haistella paikkoja. Selvästi kuljetettu monta hevosta kyydissä. 

Mä tiedän, että olen todella kuvauksellinen ruotsalainen mies. Oikea hurmuri.
Sen takia ne jaksaa lastailla mua täällä päivät pitkät. 

Kiteytettynä pari ajatusta lastauksesta:

  • Lastaaaminen on harvemmin ongelma yksinään. Kun hevonen käyttäytyy huonosti lastaustilanteissa saattaa ongelma löytyä muualta. 
  • Pysy aina rauhallisena (minä en todellakaan aina pysy).
  • Anna hevoselle aikaa. Älä ikinä lastaa kiireellä. Hevosella ei ikinä ole kiire.
  • Tee lastaamisesta rutiini (tietenkin vaikeampaa, jos ei ole omaa traileria, mutta trailereita voi lainata pidemmäksi aikaa).
  • Ole selkeä kommunikoinnissasi hevosta kohtaan. 
  • Tee maastakäsinharjoituksia hevosen kanssa myös lastaustilanteen ulkopuolella.
  • Käytä vanhempaa ja kokeneempaa kaveria apuna kun kuljetat hevosta. Esimerkiksi Thorin vanha tarhakaveri Obelix oli parasta seuraa, kun kävimme klinikalla. 


Jos maastakäsintyöskentely, kehonhallinta tai ylipäänsä ihmisen ja hevosen välinen vuorovaikutus kiinnostaa Annika Schulman esiintyy Hyvinvoinnilla menestykseen -tilaisuudessa Ratsastuskeskus Ainossa lokakuussa. Lisätietoa tilaisuudesta sekä lippujen ostomahdollisuuden löydät tapahtuman FB-sivulta

Muut lastausaiheiset kirjoitukset löydät täältä!

Monday, July 11, 2016

Sateiset maanantaiterveiset


Täällä sataa ja sataa ja ukkostaa. Oltiin menossa pitkälle maastolenkille, mutta päädyttiin sitten kuitenkin siihen, että kun oltiin jo valmiiksi märkiä uiminen olisi fiksumpi vaihtoehto. Hevoset olivat valmiina ilman satulaa, lähdimme matkaan ja ukkonen jyrisi jälleen oikein kunnolla. Ukkosella ei enää vanhat naiset ui..... hui.....

Kovin on myös sateinen mieli Ruuhkavuosiratsastaja-blogista tutun Anniina Paalasen puolesta, kun hänen hevonen Pähkinänsärkijä on kadonnut Nuuksiossa tänään. Rukoilen ja pidän kaikki sormet ja varpaat pystyssä, että hevonen löytäisi kotiin.

Sunday, July 10, 2016

Jannikan estetunnilla

Landellakin pitää olla tyylikäs. Ihana Equestrian Stockholmin shamppanjanvärinen satulahuopa tuli mukaan estetunnille. 

Olen ollut kesälomalla heinäkuun alusta lähtien ja vihdoinkin alkaa tuntua siltä, että pääsee loman henkeen ja alkaa nauttia täysin siemauksin rauhallisista aamuista ja rennoista yhteisistä tuokioista. Käymme aamulla heittämässä hevoset ulos laitumelle tai vain ruokkimassa hevoset ja kanat jonka jälkeen laitamme ihanan aamiaisen, luen päivän lehden (tai jonkun hyvän naistenlehden) ja nautimme puurosta, voileivästä ja piparminttuteen jälkeen vielä isosta kupista kahvia. Ella on pari aamua mennyt suoraan uimaan aamiaisen jälkeen ja meillä on ollut rakkaita ystäviä kylässä päivällä. Iltaisin ollaan syöty ystävien ja perheen seurassa ja tänään ajoimme isän ja Ellan kanssa Köttkontrollen ravintolaan Karjaalle illalliselle.

Viime tiistaina läksimme Thorin kanssa Jannikan estetunnille. Oli super hauskaa päästä taas Jannikan oppeihin ja nähdä tuttuja viime vuodelta. Maneesi on niin avara ja valoisa ja pohja todella hyvä.


Lähdimme matkaan niin, että kävelin koko matkan sinne. Yritin etsiä uutta reittiä metsän läpi ja osoittautui ihan mahdottomaksi päästä läpi. Tarposimme vaikka kuinka pitkän matkan ja totesin jossain vaiheessa, että emme ehdi mitenkään tunnille jos pitää kääntyä takaisin. Kun olimme melkein tien kohdalla edessä oli iso oja. Thor meinasi, että yli ei varmaan mennä joten sain suostutella melko pitkään, jonka jälkeen Thor teki jättiloikan ja pääsimme taas jatkamaan matkaa. 


Thor tuntui juuri niin ihanalta, kun hevonen voi tuntua. On ihan huikea ero kun kengitys on oikein ja Thor saa liikkua vuorokauden ympäri. Jannika teetti mukavia puomi- ja tarkkuustehtäviä ja lopussa saimme vielä laskea askeleet suoralla linjalla. Tunnin lopussa piti nostaa laukka juuri ennen estettä, käyntiin esteen jälkeen ja uusi laukannosto seuraavalle esteelle. Siinä tuli taas vanhat ongelmat esille koska Thor ei kuuntele pidättäviä apuja hyvin ja itse en haluaisi vetää hevosta suusta. Nå, kun olin sitten pari kertaa sanonut hieman tarkemmin, että ei voi ihan vain mennä omine nokkineen Thor kuunteli todella hyvin ja teki sujuvat siirtymiset. 


Jannika totesi, että Thor on todella hyvä kunnossa ja näyttää isommalta kuin aikaisemmin. On kyllä totta, että Thor on elämänsä kunnossa ja on nyt pidemmän aikaa pysynyt hyvässä lihaksessa. Thor on myös mieleltään niin tyytyväinen. Aina välillä olen kyllä miettinyt, että mitä oikein tapahtuu kun Thor tuijottaa jotain yksin ulkona illalla eikä löydy mitään selkeää syytä. Suurimman osan ajasta Thor on kuitenkin nyt ollut todella rauhallinen ja seesteinen. 


Kotimatkalle saimme sitten seuraa Jolinista ja Mareldasta. Kävelimme koko matkan ja juttelimme maailman menosta. Mareldalla oli yksi kenkä löysä ja Thorilta irtosikin sitten tiistain jälkeen molemmat hienot kiilatut kengät yksi toisen perään. Onneksi meillä on maanpäällinen enkeli Kenny joka tuli perjantaina pelastamaan tilanteen ja saimme uudet kengät jalkaan. Nyt täytyy vain toivoa, että kengät taas pysyvät pahimman yli eivätkä irtoa enää kertaakaan kesän aikana. 


Huomenna suunnataan taas Jessican, Thorin ja Mareldan kanssa maastoon. En malta odottaa. 

Saturday, July 9, 2016

On Friendship


Great relationships don't grow on every tree. Value them dearly and water them often. #suprisebrunch #turningforty #friends #friendship