Nykyään ei hirveästi tarvitse perustella miksi joogaa eikä heti saa hippi- tai hörhömainetta niskaansa. Melkein kaikki ystäväni jotka ovat joogaa kokeilleet harrastavat sitä nykyään säännöllisesti ja tuntuu siltä, että monet ihmiset vievät joogaa hivenen eteenpäin valmistuessaan joogaopettajiksi ja luoden siitä jopa oman uransa.
Australian Bondi Beach
Tutustuin joogaan ensimmäistä kertaa vuosia sitten Australian Bondi Beachillä. Ystäväni houkutteli minut mukaan ja siitä päivästä lähtien viikottaisista joogatunneista tuli suosikkihetkiämme kaiken hevostelun ohessa. Kävimme joogatunnilla ja sen jälkeen syömässä Pad thai -nuudeleita viereisessä Thai-ravintolassa. Paikkoina toimivat rannan vieressä sijaitseva Beach Club ja rantakadulta rappusia nouseva pieni tila.
Olen aina ollut todella jäykkä ja mieleltäni levoton ja ihastuin heti alusta asti tunteeseen, jonka jooga jättää jälkeensä. Naureskelin sille, miten huonosti taivun, kunnes melko nopeasti huomasin, että muutoksia ihan oikeasti alkoi tapahtumaan. Ei vain fyysisellä vaan myös henkisellä puolella. Olisinpa silloin tiennyt mille matkalle jooga minut viekään.
Ihanan selkeä kiteytys. Löysin tämän suosikkkiopettajani Katja Kiutun jakamana tänään. |
Suomeen muutettuani en löytänyt joogapaikkaa joka olisi tuntunut omalta. Kävin kokeilemassa lajia monessa paikassa, mutta missään ei tullut sellaista tunnetta, että olisin halunnut tulla takaisin. Parin vuoden ajan joogasin vain satunnaisesti kunnes jälleen kerran ystäväni houkutteli minut mukaan Mankkaan Yoga Nordic -salille ja siellä olen käynyt jo vuosia treenaamassa mahdollisuuksien mukaan. Myös Lauttasaareen avattu Merijooga on miellyttävä paikka, mutta Mankkaalla on paremmin varhaisia aamutunteja, joissa tykkään käydä. Olen myös hurahtanut erityisesti Aerial joogaan koska tuntuu siltä, että pääsen vielä paremmin kaikkiin asanoihin lentävän liinan avulla.
Merijooga, Lauttasaari. Ystäväni Ullican ottama kuva heti tuntimme loputtua. |
Uskon siihen, että vähän kuin ratsastuksessa ei meistä ikinä tulee valmiita joogan saralla eikä tärkeintä ole päämäärä vaan matka ja polku jonka saa kulkea. En esimerkiksi millään osannut kuvitella aloittaessani joogaharrastuksen, että rakastan nykyään liikettä, jossa roikun pää alaspäin tai voimantunnetta, joka tulee siitä, että seisoo käsillään. En olisi voinut kuvitella, että oppisin hengittämään paremmin ja löytäisin hengittämisen ja asanoiden kautta myös tasapainoisemman olon henkisesti. En voinut tietää, että vasta tutustuttuani joogan maailmaan opin tunnistamaan oman vartalon voimavarat ja heikkoudet ja osaan täysin eri tavalla hahmottaa omia vinouksia. Olen myös herkempi huomaamaan milloin voin hyvin ja mikä saa minut voimaan hyvin tai huonosti.
Miten jooga sitten liittyy ratsastukseen ja ylipäänsä hevosiin? Ainakin omalla kohdallani jooga on tehnyt ihmeitä omassa hevostelussa. Ei niinkään vain fyysisellä puolella koska liikkuva kroppani tarvitsisi myös paljon pilatesta ja muuta vahvistavaa treeniä vaan koen muuttuneeni kokonaisvaltaisesti ihmisenä. Olen rauhallisempi ja mukavampi kumppani hevosilleni ja olen löytänyt tunteen siitä, mitä on edes hetkittäin virrata elämän mukana. Muistan jopa joskus hengittää enkä stressaa niin paljon epäonnistumisia. Pyrin näkemään enimmäkseen asiat positiivisessa valossa ja positiivisuuden kautta tuntuu, että monet asiat osuvat kohdilleen. Mieli kun on niin vahvasti ohjaamassa meitä oman elämämme polulla.
Release and surrender kirjoittaa ystäväni, joogaopettaja Mikaela harjoittaessaan hieman erilaista aerial joogaa. |
Jos olet jo syventynyt joogan monipuoliseen maailmaan tai olet vasta aloittamassa, niin voit lauantaista lähtien hankkia suomalaisesta verkkokauppa Yogini&Costa ihanat Om Shanti joogahousut. Seuraamalla yogini_and_co -instagram tiliä saat myös 10% alennuksen ensimmäisestä ostoksesta. Yogini&Co on myös esillä 28.2. - 1.3. Kaapelitehtaan joogafestivaalilla.
Mielenkiintoinen joogaa ratsastajille -päivä järjestetään 22.3. Kirkkonummella. Kurssilla keskitytään ratsastajan kehonhuoltoon sekä kehon- ja mielenhallinnan syventämiseen.
Tule myös mukaan ratsastajille suunnatulle yin-jooga tunnille 7.4. klo 21.00.
Ihania hetkiä joogan parissa!
Lue myös muut joogaan liittyvät postaukset ja tutustu mielenkiintoisin joogasivustoihin täällä.