Saturday, January 4, 2014

Hyviä mielikuvaharjoituksia

Mia piti meille tunnin aatonaattona ja saimme mukaan kotiin hyviä mielikuvaharjoituksia. Keskustelimme paljon hevosen oikeasta asennosta ja miten esimerkiksi Thorin niskan lukkiutuminen vaikuttaa koko sen runkoon. Keskityimme siihen, että Thor kulkisi ikään kuin avoimena niskastaan (ei wc-ankka muodossa) ja käyttäisi selkää ja takaosaa aktiivisemmin.

Koska Thor on melko etupainoinen (vaikka sitä ei ihan helposti uskoisi) ja heti kun satula on vähänkään epäsopiva tuo etupainoisuus korostuu, niin on tärkeätä saada käännettyä kiikkulauta ikäänkuin toisinpäin. Eli mielikuvana käytettiin kiikkulautaa, joka piti saada enemmän takaosan kohdalta alas, jolloin Thorin selässä on myös helpompi istua. Tätä samaista mielikuvaharjoitusta ollaan käytetty myös aikaisemmin Mian kanssa ja se toimii meille hyvin, koska kokoeromme takia Thor saa erityisen helposti minut vedettyä alas satulasta ja kikkulauta eteenpäin effekti vahvistuu entisestään.

Toinen mielikuvaharjoitus josta pidin kovasti oli, kun Mia pyysi minua ajattelemaan kuminauhaa, joka menee omasta vatsasta koko matkan sään yläpuolelta niskaa pitkin Thorin korviin asti. Piti miettiä kuminauhan kiristämistä omalla vatsalla ikäänkuin niin, että vedän kuminauhaa vatsaani kohti. Harjoitus auttoi aktivoimaan vatsalihakset ja sain heti enemmän voimaa istuntaan.

Sain myös tehtäväkseni ajatella, että olen kuula, joka liikuu tasapainolaudalla ja piti keskittyä siihen, että kuula pysyisi mahdollisimman keskellä eikä liikkuisi puolelta toiselle.

Tunnilla Mia pyysi myös nousemaan seisaalle kevyessä ravissa ja pidin samalla kiinni harjasta käsillä. Sain harjoituksen avulla Thorin ravin tasaisemmaksi ja runko pääsi paremmin liikkeelle.

Eilen kokeilin Albioinin K2 satulaa Monikan tunnilla ja Thor liikkui hyvin. Harjoittelimme perusasioita ja asetin Thorin sisälle molemmissa kierroksissa kaikissa askellajeissa. Samalla pyysin Thoria siirtämään sisätakajalkaa ulos ympyrän avoimilla sivuilla ja heti jos vauhti kiihtyi yritin saada vauhdin hidastumaan   väistättämällä takaosaa eikä ohjien ja käsien avulla. Pari todella hyvää pätkää saimme ratsastettua, mutta paljon on vielä harjoiteltava. Kuten Monika sanoi, Thor ei ole helppo hevonen eikä anna mitään ilmaiseksi, mutta on ihanaa oppia ja kehittyä yhdessä.

2 comments:

  1. Hirmu hyvä tuo kuminauha-mielikuva! Täytyy ottaa heti käyttöön kun seuraavan kerran ratsastelee kentällä...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on, se toimi todella hyvin. Kerrothan auttoiko se teitä;)

      Delete