Thursday, November 14, 2013

Yhteisölliset blogit ja vaihtoehtoiset blogialustat

Kuva: Google

"Yhä useampi yhteisöllinen palvelu on rakentanut oman blogialustansa, johon joko kutsutut tai kuka tahansa pääsevät kirjoittamaan." - alkaa Markkinointi ja Mainonta -lehden artikkeli - Mielipidejohtajat himoitsevat muiden blogeihin (En oikein ymmärrä tuota otsikkoa, koska eivät kai mielipidejohtajat ainoastaan himoitse muiden blogeihin vaan blogialustat haluavat mielipidevaikuttajia omaan "piiriinsä".)

Kuten artikkeli toteaa, monet vaikuttajat ovat siirtyneet kirjoittamaan omista kanavistaan aktiivisesti vaihtoehtoisille alustoille. 

Myös hevosmaailma on havainnut kyseisen ilmiön ja esimerkiksi ruotsissa Social Media House ylläpitää Horsespot blogialustaa. Viime viikolla Suomeen rantautui Hippola-niminen uudenkaltainen media, joka yhdistää suomen hevosblogien parhaimmistoa vaihtoehtoiseen mediaan. Tämä on todella mielenkiintoinen ilmiö ja helpottaa lukijaa löytämään aihepiirien parhaimmat ja informatiivisimmat blogit samasta osoitteesta. Oman blogialustan merkitys ei kuitenkaan vielä ole pienentynyt, mutta on mielenkiintoista nähdä tulevatko kaikki blogit jossain vaiheessa siirtymään samoihin osoitteisiin. 

"Vaihtoehtoiset blogialustat toimivat parhaimmillaan silloin, kun halutaan saavuttaa jo valmiina olevia yleisöjä tai saada herätettyä keskustelua muualla kuin omissa kanavissa. Oman kanavan merkitys on kuitenkin edelleen olemassa kun halutaan kasvattaa yleisöä omalla sivustolla, jota on myös parempi hallita. Tällöin kuitenkin sitoudutaan pitkäjänteiseen tekemiseen ja joudutaan käsittelemään esimerkiksi teknisiä seikkoja huomattavasti enemmän kuin vaihtoehtoisilla blogialustoilla."

Mikäli blogin pitäminen ja kirjoittaminen ylipäänsä kiinnostaa, kannattaa lukea LinkedInin vaihtoehtoiselta blogialustalta bloggaamani Claire Diaz Orticin kirjoitus The Five Best Books On Writing. Ja jotta jaksaisit kirjoittaa ja olla mukana kaikilla vaihtoehtoisilla alustoilla muistathan urheilla, kuten nämä muiden suurien johtajien tapaan.

No comments:

Post a Comment