Sunday, February 17, 2013

Nätein bloggaaja?

Johanna ja 3-vuotias Topi.

Seuraan uteliaana mitä kautta ihmiset löytävät blogiini ja tänään yksi linkeistä ohjasi hevosnettiin, jossa lueteltiin näteimmät bloggaajat. Ja kun kysyttiin nättejä, ei niin teinibloggaajia, niin blogini nousi esille. Kukaan ei vielä ollut ehtinyt kommentoida kuten jostain "teiniblogista", että henkilöhän on ihan vitun ruma.

Ainoa mitä mietin oli, miten erilaista elämä nykyään on teininä. Olin itse kiusattu koulussa enkä tiedä miten olisin jaksanut jos se viha jonka tunsi joka päivä olisi vielä kantautunut verkon kautta kotiin iltaisin. Huheijaa. Onneksi nykyään ei pahastu olisi sitten nätein tai rumin bloggaaja muiden mielestä. Kun on käynyt sekä ratsastustunnilla ja Prana Flow -tunnilla olo on kuin prinsessalla.

Ylpeä hevosenomistaja

Aloitimme heppailun Johannan ja Topin kanssa maastossa. Olo oli oikein etuoikeutettu, sillä kyseessä oli Topin ja Johannan ensimmäinen maasto selästä käsin. Topi käyttäytyi kuin oikea herrasmies ja lyhyen lenkin jälkeen parivaljakko saattoi meidät maneesiin Monikan tunnille.

Saimme pitkästä aikaa aikataulun sopimaan yhteen Monikan kanssa ja odotin tuntia niin paljon. On upea tunne käydä Thorin kanssa tunneilla, kun tuntuu siltä, että perusasiat ovat jokseenkin kunnossa. Correction Pad on toiminut hyvin Prestigen satulassa ja laitoin vielä pari muuta "padia" korvaamaan tyhjää tilaa lapojen taakse. Ihana Riikka sai myös Petun kiristämään kengät torstaina melko pomppuisan maaston jälkeen Ninan ja Estellen kanssa.

Monikan tunti oli aivan ihana. Sitä voisi verrata hieman siihen mitä juttelin joogaohjaaja Teemun kanssa tunnin jälkeen tänään. Teemu kertoi, että Prana Flown on kehittänyt henkilö, joka oli harjoittanut astangajoogaa pitkään. Henkilö koki kuitenkin astangan hyvin fyysisenä ja kehitti Prana Flow -harjoituksen, joka ikäänkuin valmistelee vartaloa vaikeampia harjoituksia varten tunnin aikana. Prana Flow ei myöskään astangan tavoin seuraa samoja toistuvia liikkeitä vaan Flow-tunnilla liikkeet voivat vaihdella täysin. Myös anatomiaan ei keskitetä yhtä suurta painopistettä vaan Flow-tunnilla keskitytään enemmän energioihin ja siihen, että oma keho tuntee parhaiten mikä on oikea asento. Ja uskotaan siihen, että meitä kaikkia ympäröi energia ja olemme paljon enemmän kuin pelkkä fyysinen kokonaisuus. Ja tosiaan, tämä oli mitä juttelimme joten ei kannata kiinnittää liikaa huomionarvoa näihin mun kirjoituksiin. Mikäli Prana Flow kiinnostaa, niin tästä löydät lisäinfoa.

Ja nyt ihmettelette varmaan jo miten tämä liittyy ratsastukseen ja etenkin Monikan tuntiin? Se liittyy siten, että mielestäni voisin kuvailla tuntiamme tänään flow-tuntina. Teimme paljon erilaisia harjoituksia ja jos joku asia ei sujunut, niin emme jääneet jatkamaan samaa asiaa vaan siirryimme toiseen harjoitukseen. Aloitimme siirtymisillä ja Monika peräänkuulutti nopeampaa takapäätä ja notkeampia takajalkoja. Piti keskittyä Thorin runkoon ja siihen, että Thor liikuu hyvin eteen. Ratsastimme neliskulmaa ja jokaisessa kulmassa piti väistää Thorin takaosaa ulos.

Keskiviikkona tuntui siltä, että Thorin ristiselkä ja lanneranka jumittivat hieman etenkin vasemmassa laukassa. En maininnut asiasta Monikalle joten olin melko hämmästynyt, kun Monika vaihtoi harjoitusta, jotta saisimme lannerankaa hieman avattua (en sanonut mitään, mutta voi jos itse pystyisi näkemään tuollaisia asioita yhtä näppärästi).

Taivutimme Thoria molemmissa kierroksissa ja tärkeintä oli, että Thor ei etenkin oikeassa kierroksessa kaatunut sisäänpäin ja sai molemmissa kierroksissa painoa pois etusisäjalasta. Ratsastimme edelleen neliskulmaa ja taivutimme aina kulmat, suoristus ja jälleen taivutus. Kun taivutukset sujuivat lähdimme myös viemään takaosaa ulos kulmissa. Jossain vaiheessa tunsin miten Thorin vasen lapa aktivoitui oikeassa kierroksessa ja sen jälkeen tunti sujui melko leppoisissa merkeissä. Monika pyysi myös asettamaan Thoria sisäänpäin suoralla uralla ja jalkojen piti seurata uraa.

Monika pyysi minua keskittymään mahdollisimman pieniin apuihin. Teimme pohkeenväistöä  uralta pari askelta uran sisälle, voltti uran suuntaan ja pohkeenväistöä takaisin uralle. Thor reagoi melko huonosti apuihin ja kun Thor ei reagoi lähden vänkäämään omalla vartalolla. Keskityimme siis siihen, että käytin vain alapohjetta ja istuin muuten hiljaa väistöjen aikana. Siitä lähdimme sitten ravissa ratsastamaan pituushalkaisijaa pitkin voltteja molempiin suuntiin ja aina suoristus volttien välissä. Harjoitus toimi hyvin avaavana harjoituksena ja Thor tuntui todella hyvältä ratsastaa.

Lopuksi teimme myös harjoituksia ravissa ja laukassa ympyrällä. Monika keskittyi melko paljon istuntaan ja pyysi minua rentouttamaan reidet ja polvet, istumaan enemmän "oman lantion" päällä ja avaamaan lonkkia hieman (siitä tuli mieleen parin vuoden takaiset pilatestunnit Aira Toivolan kanssa). Kun sain oman istunnan rennoksi, kuitenkin säilyttäen vatsan tuen ja kädet pysyivät tasaisina palaset loksahtelivat paikoilleen. Saimme hyviä siirtymisiä laukasta raviin ja takaisin laukkaan ja ympyrän pienentäminen molemmissa suunnissa sujui hyvin. Lopussa ravasimme vain pienellä ympyrällä, laukkasimme pari kierrosta edelleen pienellä ympyrällä ja takaisin raviin. Kun ravi oli tasainen ympyrää suurennettiin ja siitä lähdimme sitten keventelemään. Ai että jäi hyvä fiilis. Wow....



Ella oli ensimmäistä kertaa yötä ystävänsä Emmin luona perjantaina ja tytöillä oli ollut niin hauskaa. Eilen vein Ellan ja Emmin hiihtämään Oittaalle ja tytöt kävivät vielä Emmin äidin kanssa luistelemassa illalla. Kävimme myös rakkaan isoäitini luona kylässä. Perjantaina kävin ystävien kanssa syömässä ja eilen nautimme perheen kanssa sushi-illallisesta. Ihana viikonloppu kaiken kaikkiaan. Nyt jaksaa taas melko kiireistä alkuviikkoa töissä. Ja ihana Riikka lupasi käydä tekemässä jotain hauskaa Turren kanssa huomenna.

Ohessa myös hyviä ajatuksia Nuoren hevosen kouluttamisesta. Pidin etenkin tästä:

"Miksi se ei halua? Yllättävän usein nuorella hevosella on hampaat hoitamatta, se tallin halvin ja kuppaisin satula sisäänratsastusta varten kun eihän se tarvi vielä sopivaa satulaa, liian lyhyeksi kuluneet kavionnysät ja lihakset kipeänä holtittomasta liinan päässä riekkumisesta (tästä kohta lisää). En minäkään haluaisi mennä!"


Tänään on rakennettu hevosia ja taloja ja silitetty niitä.

Ellan ja Kian talot.

No comments:

Post a Comment