Sunday, December 9, 2012

Ändra på något vart nionde steg


Thor tuntui heti alusta asti Monikan tunnilla paljon paremmalta kuin viime viikolla. Tasaisemmalta, liikkui läpi koko rungon ja sai paremmin lavat liikkeelle. Työstimme perusasioita kuten siirtymisiä ja sitä, että Thorin ensimmäiset askeleet siirtymisissä olisivat aktiivisia. Käynnin piti heti liikkua eteen ja sama juttu ravissa.

Pienensimme ympyrää laukassa ja ravissa ja jälleen piti olla tarkkana, että Thor otti ulkolavan mukaan. Monika pyysi miettimään mahdollisimman pieniä apuja ja kevyttä kättä ja antaa ympyrän toimia Thorin apuna. Thor kantoi todella hyvin itseään ja jossain vaiheessa tunsin miten selkä lähti liikkeelle oikeassa laukassa. Aivan mahtava tunne.

Thorin oli helpompi liikkua ylämäkeen tänään ja sai pidennettyä koko rungon niin, että Thor ei jäänyt tyhjäksi edestä. Thor hakeutui hyvin kuolaintuntumalle ja siirtymiset sujuivat melko hyvin. Vain laukassa Thor innostui hieman, mutta ratsastin laukasta heti pari volttia kunnes tunsin, että minulla oli jälleen kontrolli ja avut menivät kevyesti läpi. Purennan huolto ja uusi kengitys ovat selvästi tehneet terää ja uskaltaisin melkein väittää, että rengaskengät ovat tähänastisesti Thorille sopivin kengitys. Onneksi juttelin kavioista Jutin ja Jussin kanssa ja löysimme näin nopeasti hyvän kengittäjän.

Monika muistutti miten tärkeätä on koko ajan ratsastaa ja antaa jotain uutta ajateltavaa Thorille. Hän sanoi, että voi hyvin ratsastaa yhdeksän askelta, mutta sen jälkeen pitää jälleen muuttaa jotain. Eli hyvä tunti kaiken kaikkiaan ja jäi hyvä mieli.


Tallissa tein kraniosakraalihoidon Thorille. Jossain vaiheessa pyysin Rannvia, joka on myös käynyt Pekan kurssin katsomaan Thoria ja Rannvi auttoi tutkimaan Thoria ja avaamaan jumeja, kun minä kävin treenaamassa Rannvin nelivuotiaan Marilla-ponin kanssa kentällä. Ihana ja herkkä pikkuinen tamma. Ensi kerralla hyppään kyllä selkään. Sääli vain, että jalat ylettyvät melkein maahan asti.


Eilen leivoimme piparkakkutalon ja tänään se odotti kotona valmiiksi kuorrutettuna kaikessa komeudessaan ja värikkyydessään.

No comments:

Post a Comment