Thursday, January 26, 2017

Imusuonen tulehdus eli imppari

Olen aina ollut todella kiinnostunut hevosen anatomiasta ja olen varmaan jo monen eläinlääkärin mielestä suorastaan ärsyttävä asiakas kun kyselen niin paljon kysymyksiä. Olen jo vuosia lukenut paljon hampaista ja kavioista ja etenkin Thorin purentavian takia olen hakenut paljon tietoa hevosen suusta ja hampaista viime vuosina.

Kun Thorilla on jotain vialla tai olen mukana eläinlääkärillä jonkun toisen hevosen kanssa yritän aina ymmärtää syvällisemmin mistä on kyse. Monet asiat saattavat olla hevosihmisille itsestäänselvyyksiä, mutta syksyllä, kun Thor kehitti imusuonen tulehduksen eli impparin ymmärsin, että en oikeasti ole tietoinen siitä mitä hevosessa konkreettisesti tapahtuu, kun imusuoni tulehtuu.

Onneksemme paras ystäväni Tiina Wright on erinomainen eläinlääkäri, joten olen konsultoinut häntä tämän kirjoituksen osalta. KIITOS TIINA, että jaksat aina auttaa ja selittää asiat minulle pienimmät yksityiskohdat huomioiden.

Imusuonen tulehdus eli imppari


Kuva on lainattu Googlesta.

Imusuonen tulehdus voi syntyä esimerkiksi haavan tulehtuessa, jolloin tulehdus leviää imusuoniin. Imusuonentulehduksessa eli impparin syntyessä imusuonet tulehtuvat eivätkä suonet siirrä nestettä normaalisti pois kudoksista. Jos imunesteen kierto hankaloituu saattaa imunesteen koostumus muuttua ja se aiheuttaa jalan turpoamisen. Jalka on usein myös lämmin.

Joillakin hevosilla imusuonet reagoivat helpommin, toisilla taas vähemmän. Imusuonentulehdukseen ei tarvitse automaattisesti antibioottikuuria; kylmähoito (kylmä supistaa suonia ja ajaa nestettä pois) ja laimean teen värinen betadinehaude tai animalintex-side riittävät useasti rauhoittamaan tulehdusreaktion. Hevosta ei myöskään kannata jättää seisomaan. Liike laittaa nesteen liikkeelle ja nopeuttaa paranemista.

Mikäli imppari ei rauhoitu ja imusuonet ovat jatkuvasti tulehtuneessa tilassa on hyvä näyttää jalka eläinlääkärille. Thorin tapauksessa olemme molempina kertoina joutuneet turvautumaan antibioottikuuriin. Ensimmäisellä kerralla odotimme pidempään ja imppari parani hitaammin. Viime kerralla aloitimme antibiootit heti samana päivänä ja parin päivän sisällä vaiva oli kokonaan poissa.

Tässä tällainen lyhyt tietoisku imppareista. Jotenkin pystyn itse paljon paremmin havainnollistamaan hevosen vaivat, kun ymmärrän, että esimerkiksi tässä ongelma on se, että neste ei kierrä kunnolla. Minua auttaa myös henkilökohtaisesti, kun jäsentelen asiat ja kirjoitan ne ylös.

Piditkö tällaisesta lyhyestä tietoiskusta? Kiinnostavatko hevosten sairaudet sinua?

Muita lähteitä:
Hööks, virtuaalikylä

Lue myös: 
Imppari

2 comments:

  1. Hei Kia!
    Kiitos, minä ainakin tykkäsin tästä lyhyestä ja ytimekkäästä postauksesta. Pari impparia on tullut hevosvuosien aikana vastaan mutta silti ymmärsin tämän tekstin luettuani paremmin mistä on kysymys. Erityisen hyvä että mainitsit hevosen liikuttamisesta, välillä tuntuu että sairas hevonen jätetään liian helposti seisomaan.

    Maarit L. :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla Maarit L. Ainakin omaan mieleen asia selkeytyi hieman paremmin.:)

      Ihanaa alkavaa viikkoa!

      Delete