Kuvassa Make Nyman ohjasajaa Thoria. Make toimii myös Koffin panimohevosten kuskina.
Aika radikaali otsikko, mutta niin ovat myös välineet. En koskaan ole ymmärtänyt apuohjien merkitystä. Jos miettii ihan loogisesti, niin miksi meidän pitäisi sitoa hevosen pää kiinni johonkin ihan vain sen takia, että se liikkuisi paremmin. Miksi meidän pitää hallita jotain hevosen ruumiinosaa, jotta muut osat tekisivät työtä pyydettyä?
Samaa mieltä on myös Ruotsalainen raviohjastaja Anders Eriksson, joka on jopa mennyt niin pitkälle, että hän on tehnyt valituksen apuohjien myynnistä kuluttajalautakunnalle. Hän toteaa, että hevoskaupat myyvät apuohjia ratkaisukeskeisyys mielessä, vaikka apuohjat ovat vain oireiden taputtelua ja hevoset menevät pilalle. Ennemminkin ratsastajien pitäisi keskittyä itsensä ja hevosten kehittämiseen ja katsoa, että varusteet istuvat hyvin. Hän on nimittäin sitä mieltä, että usein kipu ja ongelmat terveyden kanssa ovat suurin syy sille, että apuohjia ylipäänsä käytetään.
"I stället för att använda hjälptyglar borde ryttare fokusera på att utbilda sig själva och sina hästar, och se till så att utrustningen som används är korrekt anpassad till hästens anatomi, tycker Anders. Det sistnämnde tar han också upp i sin skrivelse. Han uppger att sadlar och bett som sitter illa är en vanlig orsak till att hästar får skador eller obehag, så att de inte kan jobba på rätt sätt. En del ryttare försöker då lösa problemen som uppstår med hjälptyglar. – Ofta är det hälsoproblem som är anledningen till att hjälptyglar säljs. När utrustningen inte passar ska man inte lösa bekymren med att klä på hästarna inspänningar. Det är död kommunikation, säger han." Täysin samaa mieltä Erikssonin kanssa. Olisi tärkeämpää oppia kommunikoimaan hevosten kanssa oikealla tavalla eikä opetella heti alusta asti siihen, että on jotenkin hyväksyttävää, että hevonen sidotaan johonkin tiettyyn asentoon. Mahtavaa, että maailma muuttuu ja uudet hevosen hyvinvointiin ja biomekaniikkaan liittyvät tutkimukset nostavat päätään. Katja Ståhlinsanoja lainaten: "Arvatkaa mitä? On asioita, jotka ovat muuttuneet, ja PALJON. Hevoset ovat muuttuneet, varusteet ovat muuttuneet, jopa ratsastajat ovat muuttuneet. Niin, sata vuotta sitten lähes pelkästään miehet ratsastivat. Kukaan ei puhunut siitä, kuinka miehet käpälöivät nuorten tyttöjen pyllyjä. Se oli normaalia silloin. Moni muukin ihan hirveä asia oli ihan okei. Esimerkiksi 70-luvulla sai jätteet heittää vielä JÄRVEEN TAI MEREEN. Ketä se nyt voi haitata, ihmisethän asuu veden reunalla."
Go out in the nature with your horse and play around with him.
"Please can you take all your things when you go out from the indoor arena and not come back. My horse does not concentrate very well when something happens so I try to keep things happening around him to a minimum."
Does this sound familiar? People riding their horses asking and hoping for everyone else and everything else to be as still as possible. Thinking that if their reactive horse just has a very quiet environment it will be easier for them and the horse will stay more calm and concentrate better.
It is like treating a disease only for its symptoms rather than going straight to the bottomline of the problem.
A reactive horse needs movement around him
A reactive horse should be surrounded by noice, movement and different things happening around him. Now I am not talking about an unsettling environment or unclear routines. We should however not be afraid of things happening around our horse. The more things that happen the more the horse gets used to things happening and the less our horses react. If we keep all noise and movement to a minimun the horse will become more and more spooky and at the end we might end up with a horse that is afraid of even its own shadow.
Make him used to things such as snow being thrown at him.
A spooky horse might be in pain
A lot of the time we still think that a horse is reactive because it is in their DNA or because they are thinking in the night that tomorrow when my rider arrives I will be extra jumpy. Horses don't think like that and they don't plan their next day. But react they do. If a horse is suffering from ulcers, hoof problems, a poor back or any other abnormality they most often hide their pain but become very reactive instead. Rather than bucking or rearing the rider off they start staring at everything and become spooky. And a lot of the time we just think that is what they do rather than look for a reason to a specific behavior.
Kiss him often
Species-specific behavior and pent up energy
When a horse is able to live a life that is species-specific we can usually see calm and happy horses. A lot of the time pent up energy, energy that is not used on grazing almost 24/7, hanging out with the herd or running around will come out as bad energy.
In the winter-time I almost always lunge Thor before riding him. Not only because he enjoys running around without me on the back but also because he gets his own body and especially back warmed up before a rider jumps on him.
Nobody said it was easy
I love hacking out and think that all horses should get out and about at least once a week. There are however times that I have thought with Thor that I really don't enjoy our hacks when he jumps in every corner or turns around in full speed. We do however always go out and if he feels extra reactive somedays (eg. when it is very windy) I go from the ground because I feel more secure that way. The more he spooks, the more we hack and the more he stares at things, the more we look at them.
So in order to finish off. Don't treat your horse like they would be cotton balls. Give them a secure environment that is full of joy and laughter. Not only will your rides be much more fun but also more secure. The more used to things the horse gets, the less reactive he becomes.
The pictures are a few years old. Pics by Benjamin Gripenberg.
Heräsin aikaisin tänään ja kiepsautin pikaiset smoothiet mukaan tallille. Olin menossa estetunnille kymmeneltä, joten halusin rauhassa verytellä ennen kuin Jannika saapuisi paikan päälle.
Kävelimme Thorin kanssa maneesissa pidemmän aikaa ja tutustuimme maneesiin jätettyyn punaiseen Volvo -lanaosaan. Thor oli siitä aika järkyttynyt alussa, mutta oli jo unohtanut koko asian tunnin loputtua.
Ratsastimme innareita Jannikan kanssa ja keskityimme siihen, että Thor olisi ohjien ja pohkeiden välissä ja saman puolen laukka säilyisi koko tehtävän läpi. Koska olemme molemmat sellaisia letkuvenkuleita vaatii se erityistä keskittymistä omalta taholta, mutta heti kun sain Thorin suoraan esteille sama laukka säilyi ja Thor meni tehtävät super hyvin. Jossain vaiheessa Jannika pyysi myös keskittymään siihen, että oma vartalo ei mene vasemmalle, kun pitäisi hypätä oikealle (sama ongelma, josta Mia Kainulainen muistutti viime kurssilla). Kun sitten tietoisesti pidin vartalon suorassa ja katseen oikealle Thor tuli alas oikeassa laukassa ja hyppääminen tuntui taas paljon helpommalta.
Tunnin aikana Jannika lisäsi koko ajan esteitä ja jossain vaiheessa Thor kielsi kun laitoimme erityisesteen vikaksi. Kerran sain Thorin yli, mutta sitten Thor vain jatkoi kieltämistä ja totesin, että turhaan me yritetään koska Thor menee sellaiseen tilaan, että se ei vain uskalla mennä ja kaikille tulee paha mieli. Selvästi Thor ei jotenkin osannut hahmottaa kun esteet olivat peräkkäin ja koska tiedän, että Thor ei yleensä kiellä ja hyppää ihan mitä vain oli tämä omasta mielestäni parempi ratkaisu. Kun poistimme alemmat aidat Thor jatkoi taas hyppäämistä hienosti eikä katsonut enää mitään. Tuntui siltä, että Thor oikein huokaisi helpotuksesta ja nautti erityisen paljon hypppäämisestä sen jälkeen. Jopa Volvo-lana oli vain kivan näköinen kaveri maneesin päädyssä.
Jannikan lisätessä esteitä hän myös korotti niitä reilusti. Jossain vaiheessa yritin kyllä mumista jotain, että ei kyllä tarvitse nostaa nyt yhtään enempää, mutta siihen Jannika vaan nauroi ja sitten taas tultiin. Alkutunnista sanoin, että voitais mennä ihan vain jotain puomijumppaa tänään ja yhtäkkiä huomasinkin ylittäväni 120cm esteen. Kun este on tuon korkuinen mietin kyllä, että uskallanko mennä, mutta Thorin kanssa hyppääminen on sellainen nautinto, että en voisi jättää menemättäkään. Hyppäsimme aika monta kertaa esteen koska Jannika halusi, että Thor hyppäisi kunnolla selän läpi ylöspäin eikä vain laakeasti eteenpäin. Pari kertaa Thor tuli hieman laakeasti ja tiputti kerran esteen. Sen jälkeen Thor tuli todella upeasti ja hyppy oli fantastisen tuntuinen (katsokaa video). Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin miten jalat lensivät taakse ja olin ihan oikeasti jossain todella korkealla. Aivan huikea tunne ja tärisin varmaan viisi minuuttia innostuksesta tunnin loputtua. Mikä adrenaliinipotku.
Kyllä, se on 120cm.
Ranskassa hyppäsin korkeampia esteitä, mutta suurimman osan ajasta tipuin tai hevonen tiputti esteet. Eli olen niin onnellinen, että pääsen Thorin kanssa hyppäämään kunnolla ja vaikka tärkeintä ei ole esteiden korkeus on se aika mahtava fiilis ylittää omat rajansa ja kohdata omat pelkotilansa. Ja parasta on vielä huomata, että tekee kaiken rauhassa ja on hallinta omaan mieleen ja kehoon. Kiitos joogan siitä.
Viime viikolla Thor pelkäsi aika paljon lumen tippumista katolta, joten ratsastin Thorin kunnolla läpi. Thor ei koko sinä aikana hengittänyt, mutta monen siirtymisen kautta sain jonkinlaisen kontaktin ja lopetimme sitten siihen (olin super tyytyväinen, koska Peuramaalla en saanut Thoria rauhoittumaan ollenkaan ja viime talvi oli myös melko haastava välillä Kattholmassa).
Melindan tunti oli sitten seuraavana päivänä ja jatkoimme siirtymisten ratsastamista. Sovimme Melindan kanssa (blogini lukijasta inspiroituneena), että jätän nyt alaturparemmin pois kokonaan ja keskitymme siihen, että saan siirtymiset oikeasti läpi istunnan avulla ja Thor ymmärtäisi, että vetäminen ei hyödytä ketään. Teimme toistoina ravi-käynti-pysähdys-peruutus siirtymisiä ja vasta kun Thor peruutti oikein, eli ei jäänyt vetämään edestä vaan keveni, sain taas jatkaa ravia ja sitten taas melko nopeasti uusi siirtyminen. Vaikka siirtymiset ovat välillä ärsyttäviä kannattaa niitä tehdä ja tehdä monta toistoa. Vasta kun saa hevosen kevyesti siirtymään on helpompaa tehdä kaikkea muuta. Etenkin peruutus tuuppaa meiltä unohtuvan vaikka se on aivan mahtava tapa koota hevosta. Melindan tunnin jälkeen oli myös paljon helpompaa hypätä ja tuntui, että meillä oli hyvä kontolli koko tunnin ajan tänään.
Koska Thor liikkui paljon viime viikolla Tiina juoksutti perjantaina ja eilen kävimme bongaamassa lintutornin Thorin kanssa. Meidän lähellä ei tosiaan ole hyviä maastoja, mutta vähän matkan päässä on kiva hiekkatiepätkä jonne juoksimme ja nautimme raikkaasta ilmasta ja yhdessäolosta. Monty Robertsin Dually Halter on juoksemiseen todella hyvä ja nyt kun luntakaan ei enää ollut maassa pystyi hyvin vetämään taas lenkkarit jalkaan.
Lintutornibongarit. Niin makea sää. Kova tuuli, mutta jotenkin niin kaunis hetki.
Perjantaina ja lauantaina joogasin ja eilen illalla olin veljeni ja hyvän ystävämme Jannen kanssa syömässä ja leffassa. Ravintolassa tuttu tarjoilija tarjosi shotit ja olimme jo juoneet viiniä ruoan kanssa. The Accountant leffa meni siis hieman vatsa täynnä fiiliksessä, mutta hauskaa oli ja olen niin kiitollinen, että meillä on näin ihania ihmisiä meidän elämässä. Kun juttelin eilen Kimin kanssa kesän erosta ja miten haastavaa on ollut hän totesi vaan, että "sun pitää Kia rakentaa sellainen elämä, jossa viihdyt niin hyvin, että se ei ole miehestä kiinni. Sun pitää rakastaa sun omaa elämää." Aika lyhyt lause, mutta niin paljon viisautta. Veljeni on muutenkin tukenut minua eron keskellä erityisen paljon ja soittanut joka päivä ja kysynyt miten menee. Aina kun olen todennut, että huonosti ja taas itkenyt suurimman osan päivästä, hän on sanonut, että mitä sä selität: sullahan menee hyvin. Veljeni on selvästi uskonut siihen, että jos hän toistaa tarpeeksi usein, että mulla menee hyvin, niin jossain vaiheessa mä taas hymyilen ja nauran kun hän soittaa. Ja niin se vaan on. Vaikka kesällä ajattelin, että en tiedä miten päästä eteenpäin päivästä toiseen, niin se elämä vain vie eteenpäin ja pikku hiljaa alkaa voimaan paremmin ja huomaakin yhtäkkiä iloitsevansa arjen pienistä asioista. Eli jos olet juuri nyt keskellä jotain isompaa muutosta etkä oikein näe mitään valoa tunnelin päässä, muista, että muutokset ovat melkein aina siirtyminen johonkin parempaan. Välillä tuntui, että itkusta ei tule loppua, mutta sitten vain itkin lisää. Ajattelin, että jossain vaiheessa sen on pakko helpottaa ja niin se vaan teki.
Uskalla uskoa uuteen alkuun ja siihen taikaan, jotka uudet alut meidän elämään tuovat. Myös sinun kohdalla.
Ja tässä vielä muistiin eilisellä joogakurssilla tehty smoothie:
Viime viikot on ollut aika haipakkaa. Aina kun mietin, että nyt tulee uusi vuodenaika ja elämä hieman rauhoittuisi huomaan taas kalenterin täyttyneen. Eikä se tietenkään vain siitä ole kiinni, että itse täytän kalenterin. Elämme Ellan kanssa pitkälti Ellan isän rytmissä koska näyttelijä ei hirveästi voi työajoistaan päättää, joten olen ollut onnekas ja saanut pitää Ellan kotosalla viimeisen kuukauden ajan.
Tässä muuten Ellan isän mahtava uusi sarja Luottomies. En itse katso telkkaria, mutta Ella vakuutti minut ja nauroimme kippurassa kaikki jaksot putkeen netistä. Katsoimme myös härkätaistelijoiden elämää Netflixin tuottamassa sarjassa Fearless. Suosittelen lämpimästi! Ei tunnu hevosten hyppelyt sen jälkeen niin pelottavilta.:) Ja Brasilialaisten perherakkaus on tarttuvaa.
Tässä näkyy meidän ihana kokoero kun istun melkein Thorin pepun päällä.
Treenata ollaan kuitenkin ehditty ja ratsastimme Melindan kanssa läpi Helppo B:3 -radan torstaina ennen viikonlopun harjoituskisoja. Melinda teki harjoittelusta todella hauskaa ja helppoa, joten vaikka ehdimme vain ratsastaa radan läpi pari kertaa ei se haitannut fiilistä.
Läksimme Ellan kanssa lauantaina tallille ja veryttelin Thorin vain hetken ennen radalle menoa. Viimeksi tein ihan saman Peuramaalla, mutta nyt Thor ei tuntunut yhtä hyvältä eikä yhtä keskittyneeltä. Omia paineita ei kuitenkaan ollut, joten otin radan täysin sellaisena kuin sen tulisi olla: hauskana harjoituksena.
Aivan samalla tavalla kuin viimeksi Thor oikein nautti siitä, kun sai olla huomion keskipisteenä ja tuntui kasvavan kaksi metriä korkeutta. Pidin hieman paremman tahdin läpi radan, mutta Peuramaalla ratsastin paljon tarkemmat tiet (olimme harjoitelleet Minnan, Ecan ja Cinyan kanssa oikein huolella). Eli pahimmat rikkeet tulivat omasta huolimattomuudesta. Esimerkiksi siitä, että unohdin lopputervehdyksen koska halusin vain halata Thoria. Ja käyntipätkä on aivan pelottavaa katseltavaa, mutta siitä voin syyttää vain itseäni koska annan Thorin aina vetää päällä alaspäin kun annan pidemmät ohjat. Tähän täytyy nyt keskittyä ja kertoa Thorille, että voisi ihan vain pitää päätä rentona, kun ohjat pitenevät.
Ajattelen aina, että en ole kiinnostunut kisaamisesta, mutta aina se on kuitenkin yhtä hauskaa. Toivottavasti tällaisia harjoituskisoja järjestetään useammin ja ehkä sitä keväällä uskaltautuisi myös muualle kokeilemaan onneaan.
Pisteet olivat melkein samat kuin Peuramaalla ja Symppis hevonen! -kommentti ilahdutti kyllä eniten paperilla. Kaiken kaikkiaan olen oikein tyytyväinen suoritukseen vaikka tiedän, että pystyisimme paljon parempaan.:)
Thorilla on ollut vasen lapa taas hieman huonompi ja selvästi myös selän alue tukossa. Thorilla tuntui myös vasen lapa lievästi kesällä, mutta nyt huomaa ihan selkeän eron kun Thor taas seisoo enemmän paikoillaan. Keväällä Karenko huomasi, että Thorilla on vasemman kavion sädeluussa lieviä muutoksia, joten olen pelännyt sen vaikuttaman eniten kokonaisuuteen. Nyt kun Sanna hieroi hän löysi kuitenkin vanhan vamman vasemman lavan kohdalla, joten toivotaan, että se aiheuttaa epämukavuutta eikä sädeluumuutokset. Sanna hieroo Thorin taas parin viikon päästä uudestaan. On kiva saada Sannalta raportti jokaisesta kerrasta, niin voi aina seurata hevosen kehitystä, ovatko ongelmat siirtyneet oikealta vasemmalle, muuttuneet viime kerrasta tai muuten vain löytynyt jotain uutta hierottavaa.
Ellan ja Thorin kanssa ollaan nautittu lumihangessa tarpomisesta pellolla (paras paikka kun hokit saatiin vasta eilen) ja jossain vaiheessa tutustuimme myös Ikean pottakokoelmaan maneesissa. Kun olen ratsastanut Ella leikkii ulkona ja on aivan ihana nähdä mikä mielikuvitus pienellä tytöllä on. Voi kun sellainen intohimo ja tarmo säilyisi tyttäressäni aina.
Elämäni suurimmat rakkaudet.
Pottapuomijumppaa.
Aamu jolloin Donald Trumpista tuli presidentti.
Clarion Hotel on avannut ovensa Helsinkiin ja vietimme viime viikolla yhden yön hotellissa ystäväni kanssa ja juhlimme hotellin avajaisia perheen ja ystävien seurassa torstaina. Vaikka rakennus on mielestäni ulkoa todella ruma on se sisätä kaunis ja näkymä 16. kerroksen Sky baarista todella upea. Noin ylipäänsä on kivaa, kun Helsingissä tapahtuu paljon ja Helsingistä on viime vuosina kehkeytynyt kaupunki jota mielelläni suosittelen kaikille ulkomaalaisille ystäville.
Minä ja maailman ihanin veljeni.
Isänpäivän vietimme veljeni luona ja hän kokkasi todella hyvää ruokaa. Veljeni on super hyvä kokki ja myös yksi parhaimmista ystävistäni. Etenkin alkukesän eron jälkeen on tehnyt erityisen hyvää viettää aikaa perheen parissa. Kim on myös jaksanut tukea ja nostaa minua ylös päivittäisillä puhelinsoitoilla ja muistutellut, että vaikka monen vuoden jälkeen tulee ero on synkimmilläkin pilvillä aina hopeareunus.
Tuttuni laittoi tämän mulle. Vanha Voguen kuva, jossa veljeni ja Ninja Sarasalo.
50 seconds of fame. Tällainenkin aare oli viime viikolla löytynyt ystäväni isän kätköistä.
Kuvat on ottanut ihana Kia Koskinen ja videon kuvasi Liisa Ritari. Kiitos super paljon!
Jotkut ihmiset ovat olleet suurimman osan hevostelustani jollain tavalla läsnä Thorin ja minun elämässä. Mia Kainulainen on yksi heistä. Mia valmensi minua jo ennen Thorin tuloa elämäämme ja olen aina tykännyt siitä, kun pääsen Mian oppeihin ja kuulemaan risuja ja ruusuja.
Tällä kertaa yritin keksiä risuja (kuten meillä ratsastajilla taitaa olla tapana), mutta olin todella iloisesti yllättynyt, että Mia ei nähnyt suurta tarvetta korjata istuntaani. Hän itse asiassa sanoi, että on tyytyväinen kehitykseemme ja keskittyi ennemminkin yksityiskohtien hiomiseen.
Mia piti meille parin päivän istuntakurssin, joka kesti puoli tuntia per päivä per ratsukko. Melkein koko talli osallistui, joten järjestimme nyyttärit ja vietimme hauskan viikonlopun yhdessä.
Tässä tärkeimmät asiat, jotka jäivät tältä kerralta mieleeni:
Mia huomasi heti Thorin vinoudet ja hän pyysi minua hahmottamaan kumpi puoli rintakehästä painaa enemmän mun jalkoja vastaan. Oikea puoli painoi enemmän, joten haimme samanlaista painetta molempiin jalkoihin ja mietimme rintakehän tasapainottamista ja okahaarakkeiden suoristamista.
Vasemmassa kierroksessa sain miettiä lievää avotaivusta vasemmalle ja samalla pientä sulkua takaosaan. Molemmissa kierroksissa piti koko ajan pitää mielessä suoruus ja ratsastaa enemmän avoa oikealle, jolloin saamme ulos työntävän ulkolavan suoristettua ja takaosaa suoristumaan. Vasemmalle piti taas miettiä loivaa sulkutaivutusta.
Hän sanoi, että hän ymmärtää vihdoinkin konkreettisesti miksi Kyra sanoo, että "rid in i en tunnel".
Samalla kun suoristimme Thoria minun piti miettiä, että peppu piirtää pienen pisteen ylös- ja alas satulaan. Pisteen piirtäminen sai lantion paremmin liikkeelle ja rentoutti reisilihakset. Kun laukkasimme piti miettiä pisteen hidastamista laukkaa lyhentäessä ja pisteen nopeuttamista laukan tahdin kiihtyessä. Piste toimi meillä erinomaisesti ja voi kun muistaisi hyödyntää sitä myös muuten kuin Mian tunneilla. Täytyy oikein muistuttaa itseään erikseen.
Mia sanoi myös, että meidän pitää tehdä töitä kun ratsastamme. Meidän täytyy pienillä avuilla auttaa hevosta kantamaan itseään ja löytämään hyvän tahdin. Mia oli myös ottanut mukaan Anky von Grunsenin satulatuolin, joten saimme kaikki istua siinä ennen kuin hyppäsimme hevosen selkään.
Oikeassa kierroksessa olen ollut todella vino lantiosta ja kun Thor menee oikealle oma lantio tuuppaa kääntymään vasemmalle. Tästä Mia jälleen muistutti ja huomaan sen kyllä aina ratsastaessa. Suurin ongelma on varmaan istumatyö ja autolla ajaminen. Vaikka seison suurimman osan päivästä töissä huomaan helposti kääntäväni vartaloani vasemmalle ja istuvani jalat ristissä kun istun. Täytyy kiinnittää huomiota tähän ja yrittää ehtiä ihanan Laura-lukijan ehdottamalle fysioterapeutille. Tällä hetkellä kaikki omat hoitorahat ovat menneet Auli Nissisen energiahoitoihin, joita suosittelen sydämmellisesti kaikille.
Kaiken kaikkiaan oli todella antoisa viikonloppu ja pyrimme taas pian jatkamaan harjoituksia Mian kanssa. Eilen hyppäsimme Antin tunnilla ja Antilla oli taas hauskoja harjoituksia. Oli kyllä sellainen nautinto jälleen hypätä, kun Thor tuli tasaisesti esteille, hyppäsi hienosti ja jatkoi melkein joka kerta oikeassa laukassa alas esteeltä. Olen kyllä niin onnellinen, että juuri Thor on tullut elämäämme. Juuri nyt tuntuu siltä, että olemme löytäneet aivan eri suhteen ja jaksan tästä kirjoitella täällä blogissa, mutta se tuntuu vaan niin hyvältä. Tuntuu siltä, että kommunikaatiomme on täysin eri tasolla ja se on vaan niin ihanaa.
I love the books of Mark Rashid and I just bought the first audiobook, Whole Heart, Whole Horse a little while back. While listening to it in the car on my way to the stables (great way of spending time by the way) I just really loved how he tackled the dilemma of questions such as:
Should we ride bareback or with a saddle? Should we keep the horses barefoot or shod? Should we use spurs or no spurs. Should we smile or cry? Should we use our legs or our hips?
Maybe go back to your youth and that puddle of water. Go back to those dreamy days and stop for a moment and breathe. Go back to that day when this was all you wanted.
"What is mightier?The rocks in the grand canyon or the river that runs through it? The answer to the question at least as I saw it. It was a draw. But when we look at the big picture it is simply natures way of keeping things in balance. Even the strongest things in nature have their weaknesses and even the weakest things in nature have their strengths.
I realized that morning it was the same thing with all those questions that were being asked of me in what I believe was best for the horse. That morning I came to the clear understanding that it doesn't matter if the horse is shod or barefoot or if they wear a bit or not. Or a saddle or not. In the end there are strengths and weaknesses to each argument. It is all just pheripheral and at best personal preference. Besides, we don't really need someone to tell us what is best for our horse. Because if we listen hard enough the horse will tell us anyway. The key is learning how to listen.
I believe that before we can expect our horse to offer the best of themselves we must first find a way to give the best of ourselves to them."
Kiitos teille kaikille, jotka osallistuitte Helsinki International Horse Showhun sekä Horse Show'n Ladies Nightiin tänä vuonna. Tapahtuma oli todella onnistunut ja Ladies Nightissa fiilis oli kohdillaan. Shamppanja virtasi, timantit vaihtoivat omistajaa ja monet vierailijat päätyivät kuviin komeiden Scandinavian Hunksien kanssa (kuten allekirjoittanut alla).
Ei voisi paremmin viettää synttäreitä!
Takki oli kyllä todella tyhjä pari viikkoa tapahtuman jälkeen ja olin onnesta soikea kun saimme Horse Show sunnuntaina istua valmiiseen illallispöytään kummipoikani syntymäpäiväjuhlilla. Onneksi ihana Tiina jaksoi hoitaa Thoria, kun itse juoksin ympäri jäähallia melkein kokonaisen viikon.:)
Tästä se lähtee!
Vielä tyhjää ammottava expoalue. Ei ikinä uskoisi, että ständit ovat kohta täynnä tavaraa.
Pre Ladies Night
Pikku hiljaa alue täyttyy. Joe Blasco oli ensimmäisenä paikan päällä.
Tältä se ihan oikeasti näyttää backstagella.:)
Poliisihevoset harjoittelee.
Ratsastajat tutustuvat uuteen miljöön. Alla olevassa videossa verytellään hevosta.
Voin melkein lyödä vetoa, että hevonen on Peder Fredricssonin koska hän lämittelee usein hevosia juoksuttaen.
Portugalilaista eleganssia. Valmentajamme Mari Fari di Carvalho tietenkin upeasti edustamassa.
Ihastuin Portugalilaiseen musiikkiin seuratessani Lusitano-show:n harjoituksia. Laulun esittää Mariza ja laulun nimi on Melhor de Mim.
Working Equitation.
Esteiden maalausta
Lisää esteitä.
Ruotsissa asuvat suomalaiset huippuratsastajat olivat niin suloisia tallustaessaan yhdessä ympäri areenaa.
Tallialue, joka täyttyy pian hevosista.
Tämä ratsukko, Stella Hagelstam ja New Hill Juritrea. WAU!
Ehdin välissä myös käymään Thorin kanssa pikaisella sänkkärilenkillä upeassa säässä.
Nämä kaksi ihanuutta!
Rakas veljeni, joka aina tukee minua ja on uskonut kanssani unelmiini
oli mukana Ladies Nightissa.
Myös Miss Suomi oli mukana Ladies Nightissa.
Ruotsalaisen Equestrian Stockholmin perustaja Johanna Ingelsson kävi myös piipahtamassa Helsingissä. Johanna oli ensimmäistä kertaa Suomessa ja ihastui totaalisesti ystävällisiin ihmisiin (jep, en tajua....) ja mukaviin ES:n jälleenmyyjiin sekä yhteistyöratsastajiin. Täytyy sanoa, että nostan hattua Johannalle, joka on nollasta perustanut upean hevosbrändin, jota myydään jo monessa eri maassa. Todellinen naisesikuva rohkeudesta ja siitä, että kannattaa vain uskaltaa kulkea omaa tietään.
Johanna ja minä.
Hanna Tardiveau ja minä Putiikki Ainon ständillä.
Yhteistyöratsastajat Putiikki Ainon ständillä. Vasemmalta Okko, Erika, minä, Putiikki Ainon Charles,
Heidi Pätsi, Johanna Ingelsson, Aada Lätti ja Jessica Timgren.
Johanna päätyi myös kävelemään rataa ratsastajien kanssa. Älkää kysykä minulta miten se tapahtui.:)
Ihana Erika Hanhisuanto, Johanna ja Kim
Johanna ja Ride Love Laugh -blogin Rosita Dahlberg.
Ensi vuotta odotellen!
Nyt pitäisi malttaa odottaa ensi lokakuuhun, jotta pääsisi taas seuraamaan huippuratsastusta ja nauttimaan Horse Show:n kaikista antimista. Olen todella onnellinen, kun saan tehdä töitä tällaisessa huipputiimissä ja ennen kaikkea meillä on todella hauskaa (Katja Ståhlin kanssa elämä ei voi olla tylsää):)
