Sunday, May 4, 2014

Tiheät ruokintavälit

Yritätsä hukuttaa mut tänne ruohon sekaan Thor ihmettelee?

Ehkä olen vain tottunut liian hyvään, mutta yllätyn edelleen hevosten liian pitkistä ruokintaväleistä.
Luonnossahan hevonen syö 16 h vuorokaudessa, joten tiheät ruokintavälit tulisi olla pyrkimyksenä hevoselle kuin hevoselle tallilla kuin tallilla. Tottakai hevoset ovat yksilöitä, mutta mikään ei poista sitä faktaa, että:

"Hevosella on pieni mahalaukku ja pitkä suolisto, koska laji on kehittynyt laiduntamaan jatkuvasti pieniä määriä. Pitkät ruokintavälit altistavat mahahaavalle, sillä mahahappoja erittyy jatkuvasti vaikka mahalaukkuun ei tulisi uutta sulatettavaa." - Hevosmaailma 2/14


Kyllä elämä on ihanaa!




Järkytyn edelleen, kun huomaan, että hevosilla venyvät ruokintavälit liian pitkiksi. Sitä kun ei vain huomaa fyysisinä muutoksina vaan myös henkisenä ahdistuksena. Hevonen kun haluaisi syödä mieluusti koko ajan.

Onneksi meillä ruokitaan hevoset 4-5 kertaa päivässä ja kesät hevoset viettävät laitumella. Gunssanin luona Masi sai myös heinää 4 kertaa päivässä ja asui laitumella vuoden ympäri. Haluaisin suoda saman mahdollisuuden Thorille, mutta tällä hetkellä olen jo todella iloinen siitä, että hevoset saavat ruokaa niin usein kun saavat. 3 kertaa päivässä kun tuntuu olevan yleisin käytäntö talleilla. Ja ainahan voi käyttää myös ruokinnan osalta mielikuvitusta.

"Digestive disorders and stereotypical behaviour are very common in the domestic horse population all over the world and in the majority of the cases it can be traced back to the way we manage and feed our horses!" - Mariette van den Berg B. (hone) MSc(Equine Nutrition)

Lue lisää hevosen ruokinnasta tästä!


Kotimatkallakin napataan pientä purtavaa (en suosittele suokkien kanssa)!



12 comments:

  1. Tuo on suuri ongelma monessa tallissa ja esim. meidän seudulla harvassa on ne tallit, joissa ruoka jaettaisiin edes 4 kertaa päivässä. :( Ja Taaville sekin tuntuu olevan liian harvoin! Onneksi sillä onkin nyt ollut mahdollisuus syödä "kokoajan" verkoista vähän ja nyt kun vihreää alkaa kasvaa laiduntarhassa, niin verkoista jää osa syömättä ja hevoset käyttävät aikaa nyppimällä kaikkea vähänkin ruohoa muistuttavaa. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voin vain kuvitella minkä määrän ruokaa Taavi tarvitsee;) Ihanaa jos olette saaneet homman järjestymään.

      Delete
  2. Jag har i flera år användt hönät runt stor höbal, så de har fri tillgång hela dagen, skulle aldrig byta. Å har aldrig haft problem med att de skulle äta för mycket heller.

    ReplyDelete
  3. Silloin kun hankin ekan hevoseni 90-luvun alussa niin hevoset ruokittiin monessa paikassa vain 2 kertaa päivässä, aamulla ja illalla. Nyt ajatellen se kuulostaa aivan käsittämättömältä. Kolmekin kertaa kuulostaa todella vähältä. :( Nyt kun minulla on oma talli, pystyn onneksi heittelemään hevosille heinää pitkin päivää niin että pitkiä taukoja ei tule.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täysin utopistinen ajatus, mutta siinä näkee miten ajat ja käsitteet asioista muuttuvat.

      Ja mikä sen ihanampaa kuin oma talli ja heinän annostelu juuri sen mukaan kuin itse haluaa;)

      Delete
  4. Tiedäthän että ruokintakerrat/vrk ei ole ratkaisevaa,hevoselle voi antaa vaikka 2 x päivässä heinää jos sille antaa sitä tarpeeksi,eli niin että seuraavalla ruokintakerralla on yli kourallinen hyvälaatuista heinää jäljellä. Myös vapaaheinä on hyvä ratkaisu,kunhan heinän hyginea on hyvä.
    Huomioithan myös että laidunkuvissasi heinä ei ole enää laidunruohoa,vain pelkkää kortta joka vaarantaa hevosen terveyden keräämällä kaiken kasvin tuottaman ja haihduttamatta jääneen sokerin, kaviokuumeriski. Ravintoaineita ei tuossa heinässä ole ja todennäköisesti hevonen kasvattaa tuollaisella korsilaitumella ison heinävatsan,mutta huonon ravintoarvon vuoksi siltä saattaa jopa näkyä kylkiluut. Laidun on parhaimmillaan 10-15 cm lehtevänä ruohona,tuo ei kelpaa enää ainoaksi ravinnoksi,korkeintaan tilapäiseksi ajanvietteeksi.

    ReplyDelete
  5. Hei Anonymous!

    Kiitos kommentista. Ihanaa kun asioista herää keskustelua ja pääsee oikein pohtimaan ruokintaan liittyviä asioita.

    Se on tietenkin täysin totta, että heinää voi antaa vaikka kerran päivässä tai viikossa jos esimerkiksi Elisabetin tavoin käyttää suurta heinäpaalia ja heinäverkkoa sen ympärillä. Tosiasia on kuitenkin, että usein annetaan heinää noin kolme kertaa päivässä ja melko pieniä määriä.

    Ja tuo ei todellakaan ole ihanteellista laidunheinää. Hevoset kun eivät edes oikein tuppaa syömään noin pitkää ja kortista heinää. Onneksi laitumet eivät yleensä ole noin ylikasvaneet:)

    En todellakaan yritä sanoa olevani kovinkaan osaava hevosen ruokintaan liittyvissä asioissa. Siitä olen vain ihan varma, että hevosten pitäisi syödä ja usein. Olen kuitenkin viime vuosina kiinnostunut enenevin määrin ihmisen ja hevosen ravinnosta (sillä kun on niin suuri merkitys kaikkeen.)

    Kuulostaa siltä, että tiedät paljon hevosen ruokinnasta. Olisi mahtavaa jos jaksaisit kirjoittaa lisää. Esimerkiksi juuri tuosta kortisuudesta heinässä ylipäänsä (miten se vaikuttaa hevosen suolistoon)ja mikä mielestäsi on ihanteellinen tasapaino hevosen ruokinnassa jne. Mikä olisi paras laidunruoho mielestäsi?

    Kiitos jo etukäteen vastauksista:)

    ReplyDelete
  6. Olen ihmetellyt ihan samaa. Eniten ihmettelen sitä, miten pihalla niin moni tallinpitäjä on hevosen ruoansulatuksen toimintamekanismeista.

    Monenkaan tallinpitäjän mielestä ei ole mitenkään outoa tai huolestuttavaa, vaikka hevoset olisivat syöneet yöheinänsä 8 - 10 tuntia ennen aamuruokintaa. Ja aamulla sitten annetaan tyhjään mahaan väkirehut.

    ReplyDelete
  7. Hei M! Se on juuri näin, että ei voi muuta kuin ihmetellä. En sinänsä usko että tallinomistajat eivät ole tietoisia vaan usein on kyse totutuista tavoista ja ajankäytöstä. Toivoisin ja uskon, että tulevaisuudessa ihmettelemme miten me joskus ruokimme hevosiamme vain 3 kertaa päivässä. Vähän kuten Anna tuossa kirjoittaa, niin 90-luvun alussa joitain hevosia ruokittiin vain 2 kertaa päivässä. Aivan hullua kun sitä ajattelee:)Ja aivan yhtä hullulta tuo 3 kertaa päivässä varmaan jonain päivänä kuulostaa:)

    ReplyDelete
  8. Itse olen opiskellut ravivalmentajan ammattitutkinnon, ja siinä tuli mukavasti ruokinnan perusteetkin opittua. Oikeastaan vähän kauhistuttaa ajatella, miten vähän sitä ennen tiesikään...

    Onneksi nykyisin on tietoa saatavilla kirjoista ja netistä ihan eri tavalla kuin joskus ennen. takavuosina ainoa "raamattu" oli Ruokinnalla tuloksiin -kirja, joka toki on ihan pätevä tietolähde edelleen, kunhan valitsee uudemman painoksen. Vanhimmissa alkaa olla jo vanhentunuttakin tietoa.

    Markku Saastamoisen ruokintaluentoja suosittelen lämpimästi kaikille hevosenomistajille ja muillekin kiinnostuneille!

    Tässä on aika hyvä perusopas laiduntamiseen liittyen ja tuolta löytyy vastaukset mm. sopivaan laidunruohon pituuteen:

    https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/Artturi/Hevoset/Artikkelikirjasto/ProHevonen/60709C27A3D971ECE040A8C0023C22AF

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanos muuta. Tieto lisää tuskaa. Ihmettelen vieläkin miten Masi hevosemme selvisi hengissä niistä vuosista, kun yritimme järkyttävällä määrällä väkirehua lihottaa pollemme parempaan kuntoon. Onneksi tallivaihdon yhteydessä tuli myös hyvä heinä ja avain meidän onneen;)

      Saastamoisen luennoilla olen käynyt ja suosittelen myös kaikille.

      Kiitos Anna super paljon linkistä. Aivan mahtavaa!

      Delete