Sunday, May 11, 2014

Asetus ulospäin ja kevätmuutto

Meillä on ollut oikein tapahtumarikas viikonloppu Thorin kanssa. Äitienpäivän vietin joogassa ja talleilla ja lounaaksi söin eilisistä tallitalkoista ylijäänyttä hernekeittoa. Slurpsis.....

Koska rakas tyttäreni täyttää kahdeksan vuotta toukokuussa ja töissä on melkoista haipakkaa (kannattaa muuten osallistua Gotlanti -kilpailuun täällä) päätin siirtää Thorin pariksi viikoksi asustelemaan viereiselle tallille Gunssanin luokse.  Gunssanilla hevoset ovat jo laitumella, joten Thor voi juosta siellä sydämensä kyllyydestä isoilla tiluksilla.

Thor on nyt  saanut nauttia pari päivää Ismon ja Leena-Fian seurasta ja jos en olisi ollut niin kauhusta kankea olisin kuvannut Thorin alkuspurtit, kun Thor pääsi rellestämään suuremmassa metsätarhassa. Onneksi oli henkistä tukea Tiinasta ja Gunssanista, jotka nauroivat minulle ja totesivat, että anna nyt hevosen nauttia. Ja niin se nauttii. Aivan järkyttävän paljon.....

Eilen kävimme myös Tiinan ja Ismon kanssa maastossa ennen muuttoa ja Thorin ravi oli niin ilmava ja fantastinen lopussa, että piti oikein pitää satulan etukaaresta kiinni. Tänään Thor oli myös mukava ratsastaa Johannan tunnilla: todella kuuliainen ja hyvän tuntuinen. Ainoastaan laukassa tuntui puhti hieman loppuvan, mutta se on täysin ymmärrettävää siihen nähden, että Thor on asustellut uudessa paikassa vain pari päivää.

Teimme taas paljon Johannan tunnilla, mutta pari tehtävää jäi erityisesti mieleen. Käynnissä ratsastimme ympyrällä ja hevosen etuosaa piti tuoda loivasti uran sisäpuolelle. Kun hevonen tuntui hyvältä ja oli kevyt edestä piti tehdä pieni voltti ja taas jättää etuosa uran sisäpuolelle. Kun olimme ratsastaneet monta volttia piti lopuksi tehdä etuosakäännös. Harjoituksen aikana Thor keveni hyvin ja Johanna totesi, että tuota harjoitusta voi aina tehdä, jos haluaa saada hevosen kevyeksi ja kuuliaiseksi.

Toinen harjoitus, joka auttoi paljon Thorin suoristamiseen oli seuraava:

Kulmissa ja lyhyillä sivuilla hevosta asetettiin sisäänpäin ja sen jälkeen pitkällä sivulla ulospäin. Koska Thor helposti punkee oikeassa kierroksessa vasenta lapaa ulos tuntui se selkeästi vasemmassa kierroksessa. Heti kun asetin Thorin oikealle vasemmassa kierroksessa suoralla uralla lähti vasen lapa uran sisäpuolelle.

Harjoitus auttoi hyvin hahmottamaan vinouden ja sain Thorin suoristettua, kun keskittyi siihen että hevonen oli rungostaan suora uralla ja asettui pelkästään kaulasta oikealle. Todella hyvä harjoitus meille.

Laukassa puhti tosiaan hieman loppui, mutta hassuinta on, että oikea vaikeampi puoli on nyt siirtynyt vasemmalle. Vasemmassa laukassa saan tehdä paljon enemmän töitä kuin oikeassa ja oikean puolen laukka on tällä hetkellä oikea nautinto ratsastaa. Se on sinänsä oikein hyvä asia koska se tarkoittaa, että Thor kehittyy pikkuhiljaa.

Myös Eca on päässyt laiduntamaan.


Tunnin jälkeen kävelimme Thorin kanssa Gunssanille ja herra ei meinannut edes malttaa, että sain karsinan oven auki. Sellainen kiire oli Gunssanin pöperöiden luokse.

Masi asui Gunssanilla noin viitisen vuotta eikä meidän koskaan tarvinnut huolehtia hoidosta. Nyt tuntui taas jotenkin erityisen ihanalta jättää Thor Gunssanin hoivaan koska Gunssan hoitaa hevosia niin uskomattoman hyvin. On jotenkin ihana seurata miten hevonen kuin hevonen rentoutuu ja nauttii Gunssanin tallissa. Siellä hoito on ensiluokkaista ja puitteet upeat. Laitumet ovat täynnä luonnon kasvillisuutta ja hevosilla on mahdollisuus kiivetä, piehtaroida hiekassa ja levätä puiden varjossa.

Huomenna vietetään sitten perheen kesken iltaa yhdessä ravintolassa. Ihana tapa aloittaa uusi viikko!

2 comments:

  1. Näyttää ja kuullostaa ihanalta tuo paikka. Mukavaa hevosenelämää Thorille toivotan :)

    ReplyDelete