Perjantai-iltana ajoin tuuraamaan kolmea ratsastuskoulutuntia Kirkkonummelle. Pidin ensin kaksi koulutuntia ja sen jälkeen estetunnin.
En ole pitänyt tunteja ratsastuskoulussa pariin vuoteen ja oli niin hauskaa opettaa jälleen. Oli myös mukava huomata miten paljon oma opettamistyylini on muuttunut ja miten paljon olen viime vuosina kehittynyt henkisellä puolella.
Pari asiaa jotka jäivät mieleeni ja joista sain kiitosta tuntien jälkeen eivät liittyneet niin paljon hevosiin kuin siihen mitä pyysin ratsastajia tekemään. Koska tunnit olivat perjantai-iltana pitkän viikon jälkeen pyysin jokaista ratsastajaa päästämään jalustimet jaloista sekä pitkät ohjat. Ratsastajien piti vain keskittyä hengittämiseen ja siihen, että istuinluut olisivat mahdollisimman tasan. Piti miettiä miten hevonen kulkee ihmisestä hevoseen ja taas takaisin ylös.
Sen jälkeen ratsastajat saivat napata jalustimet jalkaan, mutta keventäminen piti tehdä mahdollisimman pitkillä ohjilla. Jotkut ratsastajat vastustivat ajatusta siitä, että hevosta voisi ratsastaa ilman tuntumaa, joten kyseiset ratsastajat saivat heittää ohjat pois kokonaan. Hetken päästä kaikilla tapahtui sama asia. Hevonen rentoutui, liikkui paremmin selästä läpi ja haki alas tuntumaa kohti. Monelle jouduin sanomaan koko tunnin ajan siitä , etenkin ohjien lyhennyttyä, että käden tulisi ajatella eteenpäin eikä taaksepäin (kiitos Mari ja Johanna tästä oivalluksesta) ja oli mukava huomata, että ratsastus muuttui heti kevyemmäksi ja kauniimmaksi.
Toinen asia johon olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota myös omassa ratsastuksessa on hengityksen merkitys. Olen jossain määrin löytänyt oman hengityksen joogan kautta ja
Anna Andersénin henkisen valmennuksen sekä läsnäoloharjoitusten avulla. Olen pikku hiljaa siirtänyt oppejani myös hevosen kanssa tekemiseen ja ratsastukseen joten tuntui jotenkin luonnolliselta puhua hengityksestä myös oppilaille. Etenkin hieman hermostuneet oppilaat rauhottuivat silminnähden ja joku kysyi jopa, että huomaatko ihan oikeasti että en hengitä?
Estetuntia muokkasin sitten ihan omanlaiseksi ja junioreiden kanssa en keskittynyt hengitykseen samalla tavalla koska tuntuu, että nuoret tytöt hengittävät luonnollisesti paremmin ja heidän mielestä olisin varmaan ollut täysin sekaisin jos olisin estetunnilla jaksanut jankuttaa hengityksen merkityksestä.
Mitä ehkä yritän sanoa on, että hevonen tuntee niin paljon enemmän kuin mitä koskaan tulemme ymmärtämään ja aika usein ratsastamista tullaan suorittamaan sen sijasta, että siitä nautitaan ja sitä tehdään ikäänkuin yhdessä hevosen kanssa hevosen ehdoilla.
Keskustelin taannoin erään henkilön kanssa yhden hevosen satulasta. Mielestäni satula ei istu hevoselle, mutta ystäväni mielestä tärkeintä on ratsastajan hyvä tasapaino, satulasta viis. Koska olen itse täysin vakuuttunut siitä, että satulan merkitys on valtava hevosen hyvinvoinnin kannalta en viitsi jatkaa keskusteluja, jos toinen osapuoli on sitä mieltä, että satulalla ei ole merkitystä. Mietin kuitenkin keskusteluamme jälkeenpäin ja tulin siihen tulokseen, että hevonen kuin hevonen liikkuu kyllä melkein millä varusteella vaan. Ehkä iso ero tulee siinä, että me ihmisinä osaisimme tuntea miltä hevonen tuntuu, kun se on oikeasti rento ja hengittää vapautuneesti. Koska vain silloin saamme tunteen siitä mitä ratsastus on parhaimillaan: yhdessä tanssimista. Koska
jäykkä hevonen ei voi tanssia!
Lue lisää
täältä!
Kuvat
Xenophon
.jpg)