Finding Lusitanos Part II, Day I

Olen jo kirjoitellut blogissa meidän hevosenostoreissusta Portugaliin, mutta tässä tulee nyt tarkempi kuvaus matkasta kuvilla höystettynä.

Kaikki alkoi viime keväänä, kun ystäväni mainitsi, että hän haluaisi ostaa hevosen. Hän on ratsastanut ja kilpaillut aktiivisesti nuorempana ja koki nyt olevansa valmis uuteen elämänvaiheeseen hevostelun parissa. Hän halusi harmaan, ison hevosen, joten mikä sen parempi paikka sellaisen etsimiseen kuin Portugali ja Lusitanot. 

Koska olen itse melko noviisi mitä tulee PRE ja Lusitanoihin sain hyviä vinkkejä Passion for Riding -blogin Elina Parpalalta. Elina jos kuka on oikea rodun hallitsija, joten tutustuin hänen kautta hieman tarkemmin hevosrotuun ja sain Elinalta hyviä vinkkejä.

"Projekti" hiljeni hieman alkusyksystä, mutta lähti käyntiin jälleen ennen joulua ja tammikuussa istuimme lentokoneessa matkalla Lissaboniin. 

Olin jutellut meitä jo vuosia valmentaneen Mari Faria di Carvalhon kanssa hevosenostoaikeista jo aiemmin, mutta syksyn mittaan lähetimme tarkempia ajatuksia ja jossain vaiheessa tuntui siltä, että "briiffi" oli aika hyvin kasassa. Marilla on hyvät kontaktit, joten hän lähti sitten etsimään sopivaa hevosta ystävälleni. 

Cinyalla oli selkeät ajatukset siitä mitä hän etsi. Hän halusi ison, harmaan hevosen (ori tai ruuna, ei tammaa). Hyviä, isoja ja harmaita hevosia ei kuitenkaan löydy ihan noin vain ja reissun aikana selvisi, että hyvin koulutetut, hieman vanhemmat, ladies ride (8-12 -vuotiaat) -hevoset viedään käsistä tällä hetkellä. Nuorempia, hieman "raaempia" hevosia taas olisi ollut enemmän tarjolla. 

Asia, josta emme olleet valmiita joustamaan oli hevosen luonne. Koska olemme jo tällaisia tätiratsastajia halusi Cinya löytää varman ja rauhallisen hevosen, jota on helppo käsitellä ja on rauhallinen maastossa.

Mitä tuli hevosen ikään, haimme 4-7 -vuotiasta oria/ruunaa, mutta päätimme käydä katsomassa myös noin 10-vuotiaita hieman oppineempia hevosia. Kävime myös läpi Cinyan ikää, pituutta ja painoa sekä ratsastuksellista taustaa ja Cinyan lyhyen ja pidemmän aikavälin tavoitteet.  

Määrittelimme tietenkin myös hintahaarukan.

Lensimme Lissaboniin Tukholman kautta ja saavuimme perille torstai-iltana. Vuokrasimme auton (autovuokrafirmoilla oli selkeitä hintaeroja), säädimme navigaattoria hetken (ei muuten toiminut) ja löysimme hotellin henkilökunnan ohjeilla perille Alchocheten kylään. Tarkoituksena oli yöpyä kaksi yötä Quinta Da Praia Das Fontesissa (noin puoli tuntia Marin ja Ginin tilalta) ja viimeinen yö Lissabonissa. Pieni Alchochete löytyi aivan meren ääreltä ja taisimme olla ainoita asiakkaita tuossa kauniissa Quintassa. Asetuimme taloksi, laitoimme kamiinan lämpiämään (ainoa lämmitys kera pienen patterin ja lämpölampun) ja kävelimme lähimpään Parti d'Amore -ravintolaan. 

Perjantaina heräsimme varhain, nautimme pikaisen aamiaisen ja ajomatka neuvottiin portugalin kielellä. Koska puhun italiaa, ranskaa ja hieman espanjaa saimme jotain selville, mutta onneksemme ihana hotellimamma piirsi meille ajokartan myös paperille.

 

Mari ja Gini olivat meitä vastassa ja tarkoitus oli ensin ratsastaa Marin hevosilla, jotta Mari näkisi miten Cinya ratsastaa ja sen jälkeen jatkaisimme katsomaan hevosia. Sää oli aivan karmaiseva (ainakin Marin mielestä; meille melko normi Suomisää) ja Portugalissa oli annettu myrskyvaroitus ja kehotettu ihmisiä jäämään sisälle. Sade laantui hieman Cinyan valmennuksen aikana, mutta meillä ei mennyt kauan, kun sade yltyi ja taivaalla salamoi. Hevoseni sai lievän sätkyn ja juuri kun Mari oli sanomassa, että "käännä hevonen tänne", lähdimme sitten melko kovaa vauhtia ympäri maneesia. Ilmassa oli oikein sähköä ja ilma oli kyllä omastakin mielestä hieman ahdistava. 

Onneksi olen tottunut melko vauhdikkaisiin polleihin ja kaikenlaisiin tilanteisiin, joten laskin melko nopeasti yksi yhteen ja totesin, että hevonen ei rauhottuisi millään. Eli ainoa vaihtoehto oli ohjata hevonen seinää kohti ja hypätä nopeasti alas, jonka jälkeen päätimme yhteistuumin Marin kanssa, että jätetään ratsastelut Marin hevosilla siltä päivältä sikseen. 

Mari kertoi, että huonolla kelillä ei ratsasteta. Ajatelkaa..... Silloinhan me ei ratsastettaisi ollenkaan Suomessa:)  

Ensimmäinen myyntitalli, jonne ajelimme parin tunnin ajomatkan päähän, oli Hugo Pereiran myyntitalli. Siellä meitä odotti 8-vuotias oripoika Azukar, 10-vuotias ori Zorro ja pari nuorempaa hevosta.

Hevoset seisoivat valmiiksi harjattuina tallin käytävällä ja Hugo esitteli ensin kaikki hevoset maastakäsin. Hugo oli itse ollut flunssassa, joten nuorempi "oppipoika" esitteli sen jälkeen hevoset ratsain (videoissa ratsastava poika). Portugalissa on ratsastajilla selkeä arvojärjestys ja nuori poika oli kuulemma ihan hyvä ratsastaja muiden mielestä, kun taas omaan silmään istunta oli aika napakymppi. Ehkä yksi suurimmista eroista kun Mari tai muut todella kokeneet ja kunnioitetut ratsastajat kokeilivat hevosia oli hevosen rentoudessa. Nuoremmat yrittivät ehkä hieman liikaa. Ja tietenkin se istunta. Kyllä se Mari vain osaa ja sitä mieltä olivat myös kaikki muut Portugalilaiset huippuratsastajat. Ja Marin mielestä hänen oma istunta on hieman ruosteessa.

Aloitimme Azucarilla ja seurasimme hetken ratsastusta, jonka jälkeen Cinya hyppäsi selkään. Hevosta ratsastettiin aika miehisin ja kovin ottein, joten Cinyan ja Azucarin yhteistyöstä ei oikein tullut mitään koska hevonen ei halunnut liikkua eteenpäin ja lopetimme kokeilun siihen.

Siitä siirryimme sitten Zorro-hevoseen, joka oli 10-vuotias oripoika. Aivan ihana hevonen kaikin tavoin, mutta kiinnitin heti huomiota siihen, että takajalkojen liike oli alussa heikko (joka on kuulemma aika normaalia Lusitanoilla). Zorroa oli kuitenkin mukava katsella ja sovimme sitten, että hyppään "väliratsastajana" Zorron selkään. Zorrossa oli hieman liikaa painetta, joten keskityin vain siihen, että sain hevosen hieman paremmin kuuntelemaan ja rentoutumaan. Kaikkiin hevosiin oli ratsastettu melko paljon painetta, sillä liikkeet ovat tuolloin näyttävämmät päällisin puolin ja stressaantuneesta hevosesta saa ehkä enemmän kuvitteellisesti irti.

Zorro rauhoittui kuitenkin nopeasti ja Cinya ja Zorro tulivat todella hyvin toimeen. Mari kävi myös Zorron selässä ja molemmat pitivät kovasti upeasta herrasmiehestä.

Koska hevoset olivat melko kipakoita tulimme siihen tulokseen, että emme kokeilisi nuorempia hevosia ollenkaan. Myös Hugo oli sitä mieltä, että Zorro olisi sopivin hevonen Cinyalle ja muilla hevosilla olisi liikaa virtaa. Siellä oli paljon aivan ihania hevosia, joista olisin mielelläni tuonut suurimman osan mukaani Suomeen.



Hugon tilalta lähdimme kotimatkalle toisen tallin kautta. Ajomatkat paikasta toiseen ovat melko pitkät Portugalissa, joten olimme päättäneet, että satsaamme ennemminkin laatuun eikä määrään hevosia katsellessa.

Poikkesimme isolla tilalla, josta minulla ei valitettavasti ole kuvia. Siellä omistaja esitteli noin viisi eri-ikäistä harmaata hevosta, mutta yksikään ei ollut mieleemme. Kuvankaunis tumma ori seisoi tallinkäytävällä ja yritin sanoa, että tuo hevonen otetaan lennosta, mutta se ei ollut myynnissä. Harvemmin olen niin kaunista hevosta nähnyt ja piti taas muistuttaa, että nyt ei tultu katsomaan hevosta minulle. Oli kuitenkin hauskaa hieman pelleillä asian kanssa, koska hän taisi ihan oikeasti luulla, että olin tosissani ja totesi vielä pari kertaa, että hevonen ei ollut myynnissä.

Kotiin tultuamme oli jo melko myöhä, joten kävelimme kantaravintola Parti d'Amoreen, nautimme GT:t ja maailman parasta punaviiniä (Portugalissa on muuten maailman ihaninta ja pehmeintä punaviiniä) ja menimme aikaisin nukkumaan koska seuraavana aamuna oli taas varihainen herätys. Katselimme myös kuvia ja videoita ja olimme kaikki sitä mieltä, että Zorro olisi hyvä hevonen Cinyalle, mutta olin varma, että juuri se oikea hevonen tulisi vielä eteemme. Olimme kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että hevonen voisi olla hieman vanhempi, joten Mari pohti vielä samana iltana uusia ehdokkaita lauantaille. Hyvä opetus siitä, että matkan aikana se mitä ihan oikeasti hakee tarkentuu ja vahvistuu. Onneksi olimme lähteneet reissuun sillä ajatuksella, että hevosta ei ollut pakko löytää ensimmäisellä kerralla vaan olimme valmiita palamaan Portugallin useampiakin kertoja. Jatkoa seuraa.....

Tässä vielä myyntikuvat, jotka saimme ennen kuin lähdimme Portugaliin Akazumista ja Zorrosta ja video Estandarte-orista, johon ihastuimme toden teolla. Estandartelta löydettiin kuitenkin liikapala ja hevonen ontui kun saavuimme Portugaliin, joten emme käyneet katsomassa hevosta. Olisimme vain ihastuneet siihen entistä enemmän.

Portugalin reissun muut postaukset löydät täältä.

Dually-riimu toimii

En olisi ostanut Monty Robertsin Dually-riimua enkä olisi edes miettinyt koko riimua ellei:

a) Tiina olisi antanut Masille tarkoitetun, kaapissa uinuneen upouuden Dually-riimun meille pari viikkoa sitten.
b) Joku ihana anonyymi lukija olisi kommentoinut lapsi + sakset + hevosen harja = kynitty hevonen -kirjoitusta: "Om man vill tömköra utan bett är dually-grimman som monty använder ett himla bra alternativ."

Koska Dually katsoi minua kaapista kaikessa sinisessä komeudessaan kävimme koeajamassa riimun pellolla. Ja ai että kuulkaas. Kyllä se toimi. Toimi Thorilla erityisen hyvin. Koska Thor on todella herkkä hevonen, mutta perusasiat ovat vielä melko hukassa saan paljon apua kyseisestä riimusta. Tavallisella riimulla en oikein tahdo saada apuja läpi ja kuolaimilla Thor on selvästi tyytymätön, mukeltelee ja vetää päätä alaspäin. Olen myös kokeillut Kapsonia, mutta sekään ei mielestäni toiminut Thorilla oikein hyvin.

Dually-riimulla sain nopeasti ja jämäkästi omat avut läpi ja Thor lopetti aika nopeasti pelleilyn, kiemurtelun ja kyseenalaistamisen ja teki töitä todella hyvin. Riimu antaa myös periksi heti kun hevonen tekee asiat pyydetyllä tavalla, joten uskaltaisin melkein sanoa, että ohjasajaminen oli oikea nautinto tänään. Thor liikkui hienosti rungon läpi ja kulki kauniissa muodossa. En esimerkiksi riimun kanssa saa Thoria liikkumaan tuolla tavalla yhtä helposti. Se on paljon suuremman työn takana.

Sunnuntaina olin jälleen Johannan tunnilla kuolaimettomilla koska Thor on niin tyytyväinen ilman kuolaimia. Sain kuitenkin tehdä extra paljon hommia oman istunnan kanssa ja Thor tuntui aika pitkältä ja kulki pidemmässä muodossa kuin normaalisti. Tiistaina laitoin kuolaimet ja Thor oli kevyempi kuin ikinä. Oli kuin pumpulilla ratsastaisi ja Tiinan laittamat pikku pomput sujuivat sutjakkaasti. Eli tällä lyhyellä empiirisellä omalla tutkimuksella luulen, että kuolaimilla ratsastaminen aika ajoin ei haittaa koska niissä on pientä hienosäätöä, mutta yritän ratsastaa Thorilla ilman kuolaimia suurimman osan ajasta. Yritän myös hankkia erilaisia kuolaimia, jotta paine ei kohdistu kahta kertaa peräkkäin samaan kohtaan. Olisin myös kiinnostunut kuulemaan mikäli kenelläkään on kokemusta kuolaimettomista ja etenkin sellaisista, jotka eivät mene ristiin leuan alta. Olen nimittäin tullut melko samaan tulokseen Ponisterin kanssa:
"Kiitos kivasta blogista ! Pakko kommentoida et jos noi oli ne kuolaimettomat joissa menee remmit ristiin leuan alla, niin nehän ei myötäyksessä oikein palaudu, itsellä ainakin tällainen kokemus aikoinaan. Mut nykyäänhän noita löyty erilaisia."

t ponisteri

Toim huom.
Masin kanssa Dually-riimu ei tullut tarpeeseen, mutta Thorille se tuntuu sopivan kuin kanta naulaan tai naula kantaan tai miten se nyt menikään. Eli kaikkea kannattaa kokeilla, mutta kannattaa huomioida, että Dually-riimu on melko terävä ja kannattaa olla varovainen sitä käyttäessä etenkin jos hevonen tulee paljon painetta vastaan. Hevosen nenukka on todella herkkä ja voi jopa pahimmassa tapauksessa vaurioitua liian kovasta paineesta ja jo pienempänä pahana riimu saattaa aiheuttaa haavaumia.

Sininen Dually-halter on aikoinaan ostettu Monty Roberstin klinikalta Masille, joten se on hieman liian iso Thorin päähän. Eli pienemmälle hevoselle kannattaa ostaa pieni- tai keskikokoiselle hevoselle tarkoitettu riimu.

Muuta mielenkiintoista:

Jean Luc Cornell on jälleen tulossa Suomeen 12-15.6.2014. Lisäinfoa seuraa heti kun luentotila vahvistuu. Until then kannattaa lukea Lindsay Streetin artikkeli harmaasta herrasmiehestä ja hänen teorioistaan. Cornell kirjoittaa itse melko filosofisesti asioista englanniksi, joten tämä Streetin artikkeli oli mielestäni helpommin sisäistettävä.

Heidi Pätsi on kirjoittanut todella mielenkiintoisen postauksen kilpahevosen kunnon kohotuksesta ja Carl Hesteristä ja hänen upeasta ratsastuksestaan ei koskaan saa tarpeekseen.

Ja meidän ihanan uuden blogibannerin teki Voitto Kotiin -blogin pitäjä Tiia. Tiia kertoo tässä miten hänen blogi pyörii.

Töttöröö, mitä se taas keksii. Tällainen sininen ihme kapistus päässä.

Lue myös: 

Monty Roberts and the Next Generation Tour

Interaktiiviset hevoslihakset

Kuva: Riikka Kovanen

Käykäähän tutustumassa hevosten lihaksistoon kyseisellä sivustolla. Hauska tapa oppia hevosen lihaksista lisää.

Ikävä iski

Kuva: Tiina Wright

 

Kova kaipuu iski juuri nyt. Sain Tiinalta kuvia ja haluaisin niin vain ajaa Masin luokse ja heittäytyä Masin kaulan ympärille. Lähteä maastoon käyskentelemään ja laukata pelloilla Masin voimakkaat askellukset allani.

Onneksi on muita hevosia joiden kaulaan saan heittäytyä, mutta kukaan ei ikinä tule korvaamaan meidän komeaa Masia.

Jalkaparit muodostavat A-kirjaimen

Hevostäyteisen viikonlopun päätteeksi olisi jälleen vaikka mitä kerrottavaa, mutta Johannan tunnin parhaimmat vinkit on tietenkin pakko jakaa täällä blogissa.

Johanna piti taas mainion tunnin meille. Valitettavasti Johanna ja Blondi eivät voineet osallistua koska Blondi ontui, mutta Johanna piti sitten meille tunnin senkin edestä. Sain todellakin ratsastaa istunnalla ja olin melko poikki jossain vaiheessa. Johanna keskittyi paljon istuntaan ja siihen, että en veisi oikeata jalkaa ylös ja taakse ja toinen Johannan sai huikata joka kerta kun jalka liikahti ylöspäin. 

Ja mitä tulee otsikon A-kirjaimeen, niin hyvässä tahdissa ravissa etujalkapari ja takajalkapari muodostavat kukin sivusta katsottuna A-kirjaimen ja kirjaimien pitäisi olla yhtä isot. Eli etu- ja takajalat muodostavat A-kirjaimet. 

Jäimme vielä Thorin kanssa seuraamaan ensimmäistä kertaa Johannan tunnille osallistuvien Päivin ja Eegilin tuntia. Sitä oppii kyllä niin paljon seuraamalla muita vaikka Thor oli jossain vaiheessa sitä mieltä että mitä ihmeessä me vielä maneesissa seistään. Oli kiinnostavaa kuunnella mitä Johanna sanoi hevosista. Johanna sanoi esimerkiksi, että Nöpöllä jää takajalat helposti taaemmas, jolloin Nöpön on vaikeampi koota itseään ja käyttää selkää. Lissulla taas on takajalat hyvin alla, mutta Lissu tarvitsee tilaa edestä eli lavat hyvin liikkeelle, jotta takajalat eivät osu etujalkoihin. Hän muistutti myös, että pienemmällä ympyrällä hevonen joutuu ottamaan enemmän sisätakajalkaa alleen ja sen takia esimerkiksi Nöpölle ympyrän pienentäminen oli hieman haasteellista.

Maastossa Thorin, Tiinan ja Ismon kanssa. 

Lauantaina pääsimme pitkästä aikaa Tiinan kanssa yhdessä maastoon ja aamupäivä sujuikin Tiinan, Thorin ja Ismon seurasta nauttien. Koska olemme maastoilleet pikkutytöistä lähtien yhdessä on maastoileminen meille henkireikä, josta nautimme niin paljon. Meidän ei tarvitse kommunikoida tai kysyä mitä tehdään koska kaikki vain toimii itsestään. Ismo on myös pomminvarma maastotykki, joten aivan täydellistä seuraa pomppu Turrelle. Ismo asuu Masin kotitallilla, joten kotimatkalla juttelimme Masista ja tuntuu jotenkin rauhoittavalta ajatukselta, että Masi saa levätä Inkoon kukkuloilla Penan seurassa. 

Viikonloppuna ystäväni hevonen joutui klinikalle ähkyoireiden takia ja on tänään leikattu. Nyt pidetään kaikki peukut ja varpaat pystyssä, että pikkuinen prinsessa pääsee pian terveenä kotiin.

Ja tässä vielä mielenkiintoinen Horse Listening -blogin artikkeli Two Upper-Body Secrets to Riding Success.

Patisserien yllätys

Söimme niiiin hyvää ruokaa eilen ravintolassa. Vaikka en ole jälkiruoan suuri ystävä (jos ei kyseessä ole cremé brulée), niin patisserien ystävänpäiväyllätys jälkiruoka häikäisi kyllä kaikessa kauneudessaan. Eihän tuota uskalla edes syödä. 

Psyykkinen valmennus

Ehkä se on se ikä, tai viisastuminen muuten vain, mutta uskon olevani vasta polun alkutaipaleella mitä tulee ratsastukseen ja omaan psyykkiseen ja henkiseen tilaan. On niin paljon opittavaa ja vaikka hoidan omaa fysiikka parhaani mukaan arjen aikataulujen puitteissa ei henkistä hyvinvointia kannata sivuuttaa.

Melko hyvä esimerkki tästä oli jäsenkorjaaja Annikan tapaaminen Inkoossa syyskuussa. Jäseniä piti korjailla, mutta siinä korjailtiin sitten myös aika paljon muuta.

Lähden nyt islanninhevospiireissä tunntetun askellajiratsastuksen maajoukkuejohtajan Anna Andersénin kanssa valmentautumaan ja toivottavasti kehittymään paremmaksi ihmiseksi, äidiksi ja ratsastajaksi. Olen huono asettamaan tavoitteita ja mieleni on oikukas, joten tästä tulee varmaan mielenkiintoinen matka, jonka aloitan 1.3. Riihimäen uimahallin kokoustiloissa. Psyykkistä valmentautumista jatkamme kevään Anna Andersénin vastaanotolla Kirkkonumella maaliskuusta alkaen.

Anna Andersén toimii psyykkisenä valmentajana valjakkokuskien maajoukueelle ja on pidettu luennoitsija. Vaikka Anna erikoistuu ratsastukseen lajina, hän haluaa kuitenkin yksityisvastaanoton kautta työskennellä myös monen muun urheilulajin edustajan kanssa.