Sunday, February 16, 2014

Jalkaparit muodostavat A-kirjaimen

Hevostäyteisen viikonlopun päätteeksi olisi jälleen vaikka mitä kerrottavaa, mutta Johannan tunnin parhaimmat vinkit on tietenkin pakko jakaa täällä blogissa.

Johanna piti taas mainion tunnin meille. Valitettavasti Johanna ja Blondi eivät voineet osallistua koska Blondi ontui, mutta Johanna piti sitten meille tunnin senkin edestä. Sain todellakin ratsastaa istunnalla ja olin melko poikki jossain vaiheessa. Johanna keskittyi paljon istuntaan ja siihen, että en veisi oikeata jalkaa ylös ja taakse ja toinen Johannan sai huikata joka kerta kun jalka liikahti ylöspäin. 

Ja mitä tulee otsikon A-kirjaimeen, niin hyvässä tahdissa ravissa etujalkapari ja takajalkapari muodostavat kukin sivusta katsottuna A-kirjaimen ja kirjaimien pitäisi olla yhtä isot. Eli etu- ja takajalat muodostavat A-kirjaimet. 

Jäimme vielä Thorin kanssa seuraamaan ensimmäistä kertaa Johannan tunnille osallistuvien Päivin ja Eegilin tuntia. Sitä oppii kyllä niin paljon seuraamalla muita vaikka Thor oli jossain vaiheessa sitä mieltä että mitä ihmeessä me vielä maneesissa seistään. Oli kiinnostavaa kuunnella mitä Johanna sanoi hevosista. Johanna sanoi esimerkiksi, että Nöpöllä jää takajalat helposti taaemmas, jolloin Nöpön on vaikeampi koota itseään ja käyttää selkää. Lissulla taas on takajalat hyvin alla, mutta Lissu tarvitsee tilaa edestä eli lavat hyvin liikkeelle, jotta takajalat eivät osu etujalkoihin. Hän muistutti myös, että pienemmällä ympyrällä hevonen joutuu ottamaan enemmän sisätakajalkaa alleen ja sen takia esimerkiksi Nöpölle ympyrän pienentäminen oli hieman haasteellista.

Maastossa Thorin, Tiinan ja Ismon kanssa. 



Lauantaina pääsimme pitkästä aikaa Tiinan kanssa yhdessä maastoon ja aamupäivä sujuikin Tiinan, Thorin ja Ismon seurasta nauttien. Koska olemme maastoilleet pikkutytöistä lähtien yhdessä on maastoileminen meille henkireikä, josta nautimme niin paljon. Meidän ei tarvitse kommunikoida tai kysyä mitä tehdään koska kaikki vain toimii itsestään. Ismo on myös pomminvarma maastotykki, joten aivan täydellistä seuraa pomppu Turrelle. Ismo asuu Masin kotitallilla, joten kotimatkalla juttelimme Masista ja tuntuu jotenkin rauhoittavalta ajatukselta, että Masi saa levätä Inkoon kukkuloilla Penan seurassa. 

Viikonloppuna ystäväni hevonen joutui klinikalle ähkyoireiden takia ja on tänään leikattu. Nyt pidetään kaikki peukut ja varpaat pystyssä, että pikkuinen prinsessa pääsee pian terveenä kotiin.

Ja tässä vielä mielenkiintoinen Horse Listening -blogin artikkeli Two Upper-Body Secrets to Riding Success.

Friday, February 14, 2014

Patisserien yllätys


Söimme niiiin hyvää ruokaa eilen ravintolassa. Vaikka en ole jälkiruoan suuri ystävä (jos ei kyseessä ole cremé brulée), niin patisserien ystävänpäiväyllätys jälkiruoka häikäisi kyllä kaikessa kauneudessaan. Eihän tuota uskalla edes syödä. 

Psyykkinen valmennus


Ehkä se on se ikä, tai viisastuminen muuten vain, mutta uskon olevani vasta polun alkutaipaleella mitä tulee ratsastukseen ja omaan psyykkiseen ja henkiseen tilaan. On niin paljon opittavaa ja vaikka hoidan omaa fysiikka parhaani mukaan arjen aikataulujen puitteissa ei henkistä hyvinvointia kannata sivuuttaa.

Melko hyvä esimerkki tästä oli jäsenkorjaaja Annikan tapaaminen Inkoossa syyskuussa. Jäseniä piti korjailla, mutta siinä korjailtiin sitten myös aika paljon muuta.

Lähden nyt islanninhevospiireissä tunntetun askellajiratsastuksen maajoukkuejohtajan Anna Andersénin kanssa valmentautumaan ja toivottavasti kehittymään paremmaksi ihmiseksi, äidiksi ja ratsastajaksi. Olen huono asettamaan tavoitteita ja mieleni on oikukas, joten tästä tulee varmaan mielenkiintoinen matka, jonka aloitan 1.3. Riihimäen uimahallin kokoustiloissa. Psyykkistä valmentautumista jatkamme kevään Anna Andersénin vastaanotolla Kirkkonumella maaliskuusta alkaen.

Anna Andersén toimii psyykkisenä valmentajana valjakkokuskien maajoukueelle ja on pidettu luennoitsija. Vaikka Anna erikoistuu ratsastukseen lajina, hän haluaa kuitenkin yksityisvastaanoton kautta työskennellä myös monen muun urheilulajin edustajan kanssa.

Wednesday, February 12, 2014

Lapsi + sakset + hevosen harja = kynitty hevonen


Ella kysyi tänään jahka hän voisi leikata Thorin otsatukan silleen makeasti vinosti. Se olisi Ellan mielestä niin paljon hienomman näköinen. 

Enhän minä voinut kieltäytyä ja ohjasajon jälkeen Ella sai sitten leikellä Thorin otsatukan ja harjan. Ja kas kummaa. Kynitty hevonen oli kyllä ensisijainen ajatukseni, mutta uskaltaisin melkein sanoa, että Ella teki paljon siistimpää työtä kuin allekirjoittanut. 


Ohjasajoin Thorin kentällä tänään ja Thor oli melko villillä tuulella. Thor sai ensin juosta vapaana hetken, jonka jälkeen teimme kunnolla hommia. Teimme paljon siirtymisiä ja lopussa Thor kantoi runkoaan kauniisti. Asiat ovat nyt pari viimeistä kertaa loksahtaneet paikoilleen ohjasajossa ja Thor on niin upean näköinen. Olen ohjasajanut riimussa koska haluan nyt kaikin tavoin välttää kuolainten käyttöä ja on todella kiva huomata, että Thor tulee vähemmän ja vähemmän painetta kohti joka kerta. On se vaan niin makea fiilis, kun hevonen aidosti alkaa käyttämään takaosaa ja selkää ja kevenee edestä. Ja se kun ei tapahdu ihan hetkessä vaan on vuosien työn tulos. 


Olen joskus miettinyt ja kirjoittanut arjen enkeleistä ja olen tullut siihen tulokseen, että arjen enkeleitä on olemassa. En aina tiedä mistä nämä henkilöt tulevat elämäämme, mutta Raami on yksi meidän arjen enkeleistä.  Hän opettaa Ellalle kaikkea musiikkiin liittyvää ja on upeata seurata vierestä koska opettaminen tulee suoraan sydämestä. Raami taitaa rakastaa musiikkia yhtä paljon kuin minä hevosia. 



Tuesday, February 11, 2014

Flyingen uusi aktiivipihatto



Liityin todella mielenkiintoiseen ryhmään nimeltä Hevostutkimuksia Facebookissa. Nyt ei meinaa enää löytyä aikaa mihinkään muuhun, kun olen löytänyt foorumin, joka käsittelee lempiaiheitani:)

Sieltä löysin myös linkin Hippsonin videoon, jossa esitellään Flyingen uusi aktiivipihatto. Tässä myös lisäinfoa pihatto-olosuhteiden (Active Stable) suotuisuudesta suomeksi Hippologiblogin Katilta.

Olen tutustunut pihattotalleihin jo monien vuosien ajan Annika Schulmanin kautta ja viime vuosina olen ollut myös paljon tekemisissä Stall Granåsan ja Aktiivitallin kanssa. On upeata, että Flyginen kaltainen instituutio kokeilee "kilpailuhevosten" asetantaa pihattotalleihin. Joku päivä hevosten seisottaminen sisällä pienissä tiloissa on varmaan muisto menneisyydestä.

Lue myös: 
Annika Schulmanin ajatuksia kengättömyydestä
Aktiivinen talli

Sunday, February 9, 2014

Kaikenlaista ihanaa

Viime viikko ja viikonloppu ovat olleet aivan ihania. En edes oikein tiedä mitkä asiat ovat tehneet niistä niin ihania, mutta kenties rentouttava ja seesteinen arki. Ja se, että saadaan Mari tänne myös kesäkuussaa. Jee jee.....

Ollaan vietetty Ellan kanssa oikein laatuaikaa yhdessä. Paljon urheilua, hyvää ruokaa ja lepoa. Töissä on ollut kivaa. Ei liian stressaavaa, mutta kivoja päiviä mukavien ihmisten kanssa. En ole ehtinyt ratsastaa niin paljon kuin olisin halunnut, mutta Heidi on pitänyt hyvää huolta Thorista ja olen ehtinyt voimistamaan lihaskuntoa ystäväni kanssa, joka toimii personal trainerina ja sain vapaapääsyn Lady Linen joogaan torstai-iltana. Kaiken kukkuraksi saamme myös Moola joogastudion lauttasaareen ilahduttamaan meitä. Nyt kun saisi vielä Yoga Nordicin ovet avattua tänne, olisin niin iloinen.

Perjantaina yritin tehdä kuvakoosteen pinterestissä koska halusin linkittää sen blogiin. Monista yrityksistä huolimatta en saanut koostetta linkattua tänne kuvana, joten annoin periksi. Tässä nyt kuitenkin yksi kuvista. Loput kuvista löydät täältä.


Tiina antoi liput Apassionataan joululahjaksi Ellalle ja minulle ja saimme jälleen kerran nauttia Apassionatan lumoavista hetkistä perjantai-iltana. Ollaan nähty jokainen Apassionatan näytös ja viime vuosi jäi välistä. Tänä vuonna oli taas hauska palata showtunnelmiin ja tänä vuonna Christophe Hasta Luego teki minuun vaikutuksen. Onhan tämä Hasta Luegon verkkosivuilta lainattu kuva Christophen pojasta nyt aivan mahtava ja kertoo mielestäni enemmän kuin tuhat sanaa.


Eilen olimme Messilässä laskettelemassa Ellan, Benjaminin ja Naemin kanssa. Kävimme mäessä ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja tytöillä sujui todella hyvin. Käytiin hakemassa käytetyt kamppeet Vallilan Sporttidivarista ja suosittelen lämpimästi. Sporttidivarista löytyy lajiin kuin lajiin välineitä, jopa käytettyjä ratsastusvaatteita ja esimerkiksi turvaliivejä.

Rentouttavan aamiaisen jälkeen lähdimme ajelemaan Inkooseen ja oli jotenkin niin hauskaa koska satuimme näkemään Jillan ja Torstenin hankiharjoitukset autosta käsin. Siitä jatkoimme sitten hyvillä mielin Aktiivitallille ja tallin omistaja piti tunnin tytöille. Tytöt saivat mennä ilman jalustimia ja välillä myös ohjia ja nauru kaikui maneesissa. Jatkoin sitten siitä Gunssanin estetunnille Saagan, Nöpön, Annikan ja Ismon kanssa.

Päätin kokeilla kuolaimettomia myös estetunnilla, mutta otin suitset mukaan varmuuden vuoksi. Niitä en kuitenkaan tarvinnut ja Thor oli taas niin hyvätuulinen ja rauhallinen kuolaimettomilla. Hyppely sujui erinoimaisesti, mutta oma tahti ja ponnistuspaikat olivat hieman hakusessa. Tuntui, että aina kun piti hidastaa hidastin liikaa tai kun piti lisätä tahtia tuli tahtirikkoja.

Ylitin kuitenkin itseni koska hyppäsimme pienen muurin yli ja hyppäsimme rataa monta kertaa. Thorin loikat eivät olleet yhtä ponnekkaat kun viime kerralla, mutta hypyt olivat tasaiset ja tuntui taas turvalliselta seilata Thorin selässä esteeltä toiselle. Alla hieman videota hyppelyistä.


Gunssan puhui tänään paljon suhteutetuista väleistä ja miten paljon ensimmäisen esteen lähestyminen vaikuttaa toiseen esteeseen jne. Gunssan kyselee myös aina kuinka monta askelta mahtuu esimerkiksi 17 metrin väliin ja sanoi, että se on asia joka pitäisi tietää vaikka hän soittaisi meille nukkuessa.

Aloitin tänään Chia-siemenkuurin Thorille ja huomenna saan vielä ruusunmarjoja. Kirjoitan niistä lisää lähiaikoina. Tässä jälleen hieman linkkejä jotka halusin jakaa kanssanne.

Näin hyppeilypäivän päätteeksi Erika jakaa Kun omaa ei ole -blogissa Rolf Göran Bengtssonin klinikalta vinkkejä

Maaseudun tulevaisuus kirjoitti siitä miten Hevosetkin kärsivät elintasosairauksista. Vääränlainen ravinto ja liian vähäinen liikunta lisäävät hevosten alttiutta sairastua. Hevosiin erikoistunut dosentti Johan Bröjer Ruotsin maatalousyliopistosta muistuttaa hevosen olevan paljon liikkuva laumaeläin, jonka luontainen ravinto löytyy luonnosta. "Väkirehuja pitää välttää ja katsoa että hevonen saa hyvin vähän sokereita. Hevosta pitää myös liikuttaa enemmän ja saada laihtumaan ne hevoset, joille on kertynyt ylipainoa." 

Olen aina pitänyt Minna Tallbergin kuvista ja tavasta ajatella eläimistä. Minnan blogissa on niin paljon mielenkiintoista asiaa, mutta Katso hevosta -juttusarja oli mielestäni todella mielenkiintoinen.

Lagus Horse Pro jakoi Helsingin Sanomien tutkimuksen ja omia ajatuksiaan aiheesta, Venyttely ei ehkäise urheiluvammoja:

"Tässä on hyvä tutkimus ja sen tuloksia. Artikkelin kuvaamassa meta-analyysissä oli kaikkiaan mukana 25 aikaisemmin julkaistua tutkimusta, jossa todettu voimaharjoittelun suuri vaikutus vammojenehkäisyyn. Mikäs olisikaan parempi ratsastuksen parissa kuin lisätä oman kehon kykyä suojata itseään mahdollisilta vammoilta?

"Vammojen ehkäisyssä tehokkaaksi osoittautunut voimaharjoittelu tarkoitti tutkimuksessa oman kehon painolla tehtävää toiminnallista lihaskuntoharjoittelua, kuten askelkyykkyjä, keskivartalon pitoja ja hyppyjä sekä eksentristä voimaharjoittelua, jossa keskitytään lihaskuntoliikkeiden jarrutusvaiheeseen."

Itse harjoittelen päivittäisen ratsastuksen lisäksi 3-5 kertaa voimaharjoittelua viikossa. Tärkeintähän ei ole kehittää vain voimaa vaan keskittyä tekniikkaan miten sitä voimaa kehitetään. Suosittelen kaikille ratsastajille ohjattua voimaharjoittelua ratsastuksen lisäksi syystä että:

"Kun tehdään esimerkiksi kyykkyjä yhden jalan varassa, se kehittää tasapainoa, keskivartalon kontrollia ja lihaskuntoa. Kehonhallinnan parantaminen on tärkeintä urheiluvammojen ehkäisyssä. Kun liikkeet opitaan tekemään oikealla tekniikalla, vältytään kudoksia vahingoittavilta vääntövoimilta. Pelkästään voiman kehittäminen ei siis riitä", Pasanen sanoo."


Kyra Kyrklundin klinikoista ei vain saa tarpeekseen ja tässä hyvä Taking it to the Next Level: The Horses must Carry Themselves. Artikkelin lopusta löytyy vielä lisää linkkejä Kyran klinikoihin.

Hippolan toimitus on tuonut esille monta mielenkiintoista kirjoitusta. Bloggaavan ratsastuskoululaisen mietteitä voit lukea täältä. Pääset myös Apassionatan kulissien taakse ja voit käydä kylässä Nika Equestrianin luona.

Sitten ihan muihin asioihin liittyviä hauskoja artikkeleita:
Don't date a girl who travels ja Children thrive when they are set free from rules

Ja last but not least Satu Tuomelan mietteitä joogasta.

Hevosen hyvinvointi

Kuva lainattu Eläinkoulutus -blogista
Jaana Pohjolan kirjoitukselle Suhteellista hyvinvointia piti nyt pyhittää täysin oma blogikirjoitus. Jälleen niin hyvin kirjoitettu ja täyttä asiaa. 

Jaanan sanoja ja kuvaa lainaten:

"Mistäköhän sellainen ajattelutapa tulee, että urheiluhevosta ei voi pitää lajinmukaisissa olosuhteissa?"