Wednesday, October 22, 2014

La Vie en Rose

Maailman parasta synttäriseuraa



Kyllä se elämä tuntuu juuri nyt ruusuiselta. Sain viettää aivan ihanan syntymäpäivän rakkaiden ihmisten ja eläinten ympäröimänä eilen ja tänään vuorossa oli joogaa, Minnan estetunti ja Ellan lauluopetus.


Harjoittelu tekee mestarin.


Cinya ja Eca pitivät meille seuraa maneesissa ja veryttelimme puomien yli ja siitä sitten hyppäämään yksittäistä pystyä ja yskittäistä okseria puomien avustamana. Thor hyppäsi niin kauniisti ja hyvällä tahdilla, että yhtäkkiä pysty oli jo metrin ja siinä me vain mentiin kaikessa rauhassa. Ei tuntunut edes korkealta ja luotin täysin Minnan arviointikykyyn omasta ja hevoseni osaamisesta. Minna totesi, että hän hypyttää vain yksittäisiä mukavia tehtäviä, kunnes yksittäisistä esteistä ei enää tulee niin suurta juttua mulle. En nimittäin meinaa muistaa edes kääntyä esteen jälkeen, kun keskityn itse hyppyyn niin valtavasti.


Thor on nyt totutettu kävelykoneeseen, joten herra aloittaa aamut kävelemällä muiden hevosten seurassa (joo, en ihan uskonut, mutta niin se mun pikkuin vaan tuntuu tottuvan asioihin) ja Minna ratsasti Thorin toisen kerran tiistaina. Minna oli jutellut Monikan kanssa siitä miten Thor ei väistätä yhtän hyvin vasemmalle ja totesi heti, että ongelma tulee mun istunnasta, etenkin vinosta lantiosta sekä Thorin rangasta. Ratsastaessa tuntuu siltä, että voisi jatkaa vasemmalle vaikka hevonen on kyllä menossa oikealle. Tässä tuli taas mieleen Jean Luc Cornillen opit hevosen selkärangasta ja miten tärkeätä on, että hevosen ranka on suora. Nå, sain sitten tänään extra paljon miettiä omaa ylävartaloa oikealle oikeassa kierroksessa ja Thor kääntyi täysin istuntani mukana. Eli sitä pitää nyt vain harjoitella. Minnan innoittamana ilmoittauduin myös saksalaisen kenttäratsastajan kouluvalmennukseen marraskuussa, joten olen aivan super innoissani. On niin hauskaa treenata taas säännöllisesti kesän jälkeen ja olen niin tyytyväinen kaikkeen uudessa kodissamme. En olisi voinut parempaa syksyä meille toivoa.

Tän päivän okseri

Huomenna lento lähtee 49 upean suomalaisen naisen kanssa Pariisin jatkona viime vuoden Barcelona matkalle. Ei voi muuta sanoa kuin, että La Vie est comme un Rose.

Hulvatun hauskaa Horse Show -viikonloppua teille kaikille ihanat lukijat. Hurratkaa myös minun puolesta.

Ja tässä hieman Helsingin Sanomien Horse Show -fiilistelyä. Mahtavaa, että Hesari kirjoittaa enenevin määrin hevosaiheisia artikkeleita. Jee!

4 comments: