Saturday, June 30, 2012

Marin kurssi

Saimme iloksemme osallistua kolmatta kertaa Marin kurssille Thorin kanssa tänään. Mari totesi heti alkuun, että Thor on suoristunut ja asettavia liikkeitä ei tarvitse tehdä yhtä paljon kuin viimeksi. Marin mielestä Thorin selkä tuntui aika kovalta ja siirtymisissä on vielä paljon hommaa. Tänään keskityimme siirtymisiin ja Mari ratsasti Thorilla aluksi. Hyppäsin sen jälkeen selkään ja teimme siirtymisiä käynnistä raviin ja ravista laukkaan. Sain keskittyä siihen, että en vedä kädellä vaan käytän istuntaa ja pohjetta siirtymisissä. Jos Thor ei kuuntele ja vetää pään ylös, ratsastan eteen ja pyydän uutta siirtymistä.

Muiden lounastaessa hengailimme
maneesissa ja vietimme laautaikaa yhdessä. 

Onnistuimme monen hyvän siirtymisen kanssa ja olen todella tyytyväinen. Thor tuntui niin hyvältä ratsastaa. Muutimme eilen Inkooseen ja tänään lähdimme heti valmentautumaan. Thor oli hieman levoton uudessa paikassa etenkin kun hänen ympärillä seisoo 20 tammaa, mutta rauhoittui heti kun tulin tänään ja käyttytyi todella hyvin koko päivän. Kun tulimme takaisin Inkooseen Thor hyökkäsi ruohon kimppuun ja jäi levollisen oloisena syömään laitumelle.

Mari ja Thor

Thor asuu koko heinäkuun ulkona ja tuntui niin hyvältä jättää Thor ulos valmennuksen jälkeen. Yön Thor on varmaan sateen takia saanut viettää sisällä, mutta muuten Thor saa laiduntaa myös öisin. Luin joskus artikkelin jossa oltiin tutkittu hevosten käyttäytymistä päivin ja öin ja jossain vaiheessa yötä hevoset keksivät kaikenlaista tekemistä, sillä niillä on niin tylsää ja nälkä. Hevonen kun kuitenkin on tottunut syömään suurimman osan vuorokaudesta.

Mari ja Thor
Mietin miten saan Thorin ulos traileirsta yksin valmennuksen jälkeen. Kauan en ehtinyt pohtia, sillä Thor kääntyi itse ja meinasi jäädä jumiin, mutta sai jollain ihmeen tavalla käännettyä koko runkonsa. Eli kauaa ei tarvinnut miettiä, mutta ehkä ei ihan noin seuraavalla kerralla.....

Sari meidän tallilta hieroi Thorin toisen kerran viime viikolla ja vasempi lapa ei enää ollut jumissa. Oikealla puolella oli enemmän hierottavaa tällä kertaa, mutta Thor oli parempi kuin viimeksi.

Saimme vihdoinkin myös rungottoman karvasatulan, jonka voitin valokuvauskilpailussa noin vuosi sitten.

Wednesday, June 27, 2012

Pohkeenväistö

Hukkasin sekä Rollen ja Thorin matkalla laitumelta sisälle tänään traktorin kohdalla. Sanna kävellytti Meskaa edessä ja parasta kaikessa oli tietenkin a) en jäänyt kenenkään alle b) sekä Rolle ja Thor antoivat kiltisti kiinni.

Tunnilla teimme paljon pohkeenväistöharjoituksia ja keskityimme hyvien kulmien ratsastamiseen. Thor tuntui heti alusta upealta. Tasainen käynti, muoto ja  liikkui hyvin rungostaan läpi. Jossain vaiheessa tuntia tunsin, että Thor ei oikein jaksanut keskittyä ja oli aika väsynyt eilisen hyppelyn jälkeen, mutta olen kaiken kaikkiaan todella tyytyväinen tämän päivän tuntiin. Mukavaa, kun oli onnistunut ratsastus juuri ennen lomalle lähtöä ja pientä taukoa koulutunneissa (ensi viikolla Gunssan pitää Tiinalle, Masille, Thorille ja minulle estetunnin ja olo on kuin pikkutytöllä. Olen niiiiin innostunut.....) 

Teimme ensin pohkeenväistöä pitkällä sivulla käynnissä, niin että teimme pari askelta väistöä, suoristus ja pari askelta väistöä (mahdollisimman helppoa ja kivaa hevoselle). Johanna pyysi meitä miettimään puolikasta 90 asteen kulmaa ja sitä, että sisäpohje työntää ulkokättä vastaan. Ulkokäsi pitää huolen, että lapa pysyy suorana ja sisäkäsi asettaa. Ulkopohje määrää tahdin ja etenpäinpyrkimyksen ja sisäpohje taas sen, että etujalka astuu ristiin toisen etujalan yli. Johanna muistutti koko ajan eteenpäinpyrkimyksestä ja siitä, että hevonen ei liiku kuolaimen takana kun ratsastaa pohkeenväistöä, sillä etenkin nuorella hevosella on kuulemma aika tyypillistä, että väistöissä tahti hieman hidastuu. 

Ravissa keskityimme ensin hyvien kulmien ratsastamiseen ja vasemmassa kierroksessa en saanut hyvin sisäpohjetta läpi. Sen huomasi myös hyvin pohkeenväistössä ravissa ja kun Jenna ja Sanni katsoivat tunnin jälkeen satulahuoneesa Jennan ohjeistaman harjoituksen mukaan lantioni asentoa on kyllä todella selvää, että olen melko vino. Eli luultavimmin istun niin paljon oikealla, että sen takia myös vasemman pohkeen käyttö hankaloituu. 

Jenna antoi nyt kotiläksyksi kyykkäämisen peilin edessä vain niin pitkälle, että pysyn vielä suorana. Myös kyykyissä vien takapuolen oikealle, joten tärkeätä olisi oppia kontrolloimaan ja koordinoimaan omaa vartaloa. Ja toinen kotiläksy on vatsalihakset (tell me something I didn't know). Halusin tietenkin kuvia harjoituksista, mutta Jenna ja Sanna eivät innostuneet ajatuksesta. Yhden karmaisevan kuvan onnistuivat kuitenkin nappaamaan, mutta se ei ole julkaisukelpoinen. Vinoudestani ahdistuneena ajoimme vielä "kauden päättäjäisiin" Veikkolan kioskille hampurilaiselle. 

Tunnilla kaarsimme vielä pitkän sivun jälkeen oikeassa kierroksessa oikealle ja jatkoimme pohkeenväistöä uralle. Sen jälkeen ravasimme ympyrällä ja siirsimme hevosta ulospäin ympyrältä pohkeenväistömäisesti. Lopussa laukkasimme ja kaarsimme laukassa pitkän sivun jälkeen ja väistätimme uralle. Laukka sujui mielestäni paremmin kuin ravi ja Thor teki hienot laukka väistöt ja lopussa siirtyi tasaisesti laukasta raviin. 

Tänään kävimme veljeni ja Pauliinan kanssa mummini luona sairaalassa. Istuimme siellä pitkään ja juttelimme niitä näitä. Meillä on maailman ihanin ja huolehtivaisin isoäiti. 

Sain tänään sähköpostin blogini lukijalta. Hän kirjoitti minulle ensimmäistä kertaa pari kuukautta sitten ja kysyi sädeluuontumasta ja tänään hän oli tullut takaisin kotiin "tyhjällä kopilla". Olemme olleet yhteydessä ja pohtineet mikä hänen hevosta voisi vaivata ja olen kertonut kaiken minkä tiedän sädeluuontumasta ja mitä koimme yhdessä Tesellon kanssa. Hänen hevosen kohdalla selvisi, että kyse ei ollutkaan sädeluuontumasta (aivan kuten ei Tesellonkaan) vaan kehärenkaasta (ringbone) ja ennuste oli kuulemma toivoton. Olen todella pahoillani tästä ja mieli on surullinen. Voi kun voisimme jotenkin välttyä niin monista hevosten jalka- ja muu vaivoista.

Koostan jossain vaiheessa sädeluuontumasta pienen kirjoituksen blogiini, jos se voisi auttaa jotain muuta lukijaa, joka saa diagnoosin sädeluuontuma hevosen jalkaongelmista. Jos teillä on kokemuksia hevosten jalkavaivoista (sädeluuontumasta, kehärenkaasta) tai ihan mistä vain, niin kuulisin todella mielelläni teidän kokemuksista. Kun tällaiset vaivat iskevät hevosiimme olemme aika usein yksin ja kaikki varteenotettava tieto on kullanarvoista niinä hetkinä kun sitä yömyöhään pähkäilee mitä asialle voisi tehdä.

Aikaisemmat pohkeenväistöön liittyvät julkaisuni:
It runs in the family 
Pohkeenväistöstä laukkaa 

Pohkeenväistöstä sulkua
Pohkeenväistöä pitkällä sivulla

Tuesday, June 26, 2012

Tiukat käännökset ja käden asento

Uusi sadeasu

Sain eilen viestin Tiinalta töihin: "tarvitsetko jotain Hööksistä"? Ja vähän ajan päästä puhelinsoiton: "täällä on alennusmyynti alkanut juuri". Ilahduin niin tästä pienestä, mutta kuitenkin niin suuresta eleestä ja Tiina toi mukanaan heppakarkkeja, uuden satulahuovan ja kuvassa näkyvän sadeasun. Ja kaiken kukkuraksi sain yllätyssyntymäpäivälahjaksi Thorille kuljetussuojat (vaikka syntymäpäiviin on vielä aikaa). Ne tulevat täydelliseen saumaan, sillä siirrään Thorin jälleen Inkooseen Masin viereiselle tallille heinäkuun yli ja ensi lauantaina ja sunnuntaina osallistun Stall Granåsassa järjestetylle Marin kurssille.  

Saapuessani mökille mieheni toi vielä ihanan yllätyksen. Hän oli ostanut Crocsin valkoiset kumisaappaat minulle ja tyttärelleen ja voi vitsi, että voi ihminen ilahtua. Tällaiset pienet eleet tekevät arjesta niin mahtavan. Ja kyse ei tietenkään ole siitä, että pitää ostaa jotain vaan siitä, että joku muu ajattelee juuri sinua päivän aikana. 



Illalla lämmitimme vielä rantasaunan ja valitettavasti kamera oli jäänyt kotiin, mutta sain ikuistetta kännykällä allanäkyvän pienen lintusaaren. Oli maaginen hetki kun linnut huusivat ja aurinko valaisi pienet vierekkäiset saaret. 


Tänään tein töitä kotoa lasten kanssa ja lähdin sen jälkeen ratsastamaan Ametistilla ja estetunnille Thorin kanssa. Thor oli niin tyytyväisen oloinen Meskan ja Rollen kanssa laitumella ja katseli kun lähdimme Ametistin kanssa maastoon. Ratsastin Ametistilla ilman jalustimia suurimman osan ajasta ja keskityin omaan istuntaan maastossa ja kentällä. Sain tehdä kunnolla hommia ja kiinnitin huomiota käsieni asentoon. Oikea ranteeni tuuppaa heittäytymään alas ja se ei tietenkään edesauta, että saisin oikean hartiani pysymään takana (katsokaa viimeinen kuva). On niin mahtavaa hahmottaa eri asioita omassa istunnassa enkä ollut edes tullut ajatelleeksi miten paljon käteni asento vaikuttaa ylävartaloon. 


Estetunti sujui todella hyvin Thorin kanssa. Menimme kolmea puomia ympyrällä. Ensin ravia molempiin suuntaan ja sitten laukkaa ja sitten niin, että keskimmäinen puomi oli ensin vain nostettu toiselta puolelta ja sen jälkeen pystynä. Siitä jatkoimme sitten parille ristikolle ja viimeinen tehtävä oli ratsastaa ristikko oikeassa kierroksessa ja kääntää sarjalle nopeasti ja siitä jatkaa taas kolmen pompun ympyrälle. Thor teki töitä upeasti ja suurin ongelma istuu selässä. Thor tekisi varmaan paljon tasaisempia hyppyjä ja tulisi paremmin esteelle, jos vain antaisin Thorin tulla rauhassa enkä ajaisi Thoria esteelle.

Käännökset olivat tänään hieman haastavia tässä vaiheessa nuorelle hevoselle joten taidan pyytää hieman loivempia kurveja ensi kerralla. Ei ole kyse siitä, että Thor ei käänny, mutta haluaisin ensin vain peruasiat kuntoon. Olipa kuitenkin taas niin hauska hypätä. En voi ymmärtää, että minulla on niin ihana nuori elämänkumppani. Thor on vain mitä mahtavin. Ja ihaninta oli, että Thor ei melkein reagoinut kun näki minut tänään. Se vain katseli tyytyväisenä ja tuntui niin onnellisen oloiselta muiden hevosten seurassa laitumella. Nyt saa vain toivoa, että Thorin ja mahdollinen tarhakaveri Ninalla tulisivat hyvin toimeen. Viime vuonnahan ei mennyt ihan kuten Strömsössä Butrik ponin kanssa.

Rolle ja Thor. Parhaat kaverukset.

Käden asennon muuttuessa, muuttuu myös olkapään asento.
Kuva: Spänst & Harmoni i Ryttarens sits -kirjasta

Monday, June 25, 2012

Kesän ensimmäinen piirakka

Café Wilhelmsdal

 En tiedä johtuiko se säästä, mutta juhannuksemme täyttyi ihanista koiraystävistä. Viime viikolla "korkkasimme" kesän Ellan kanssa ihanassa Wilhelmsdal kirjastokahvilassa Inkoossa. Tuttuni on jatkanut Pikku Puodin pyörittämistä ja paikallisen kalastajan tytär on avannut Kauppakeskus Strandiin aivan ihana ekokaupan. Sieltä löytyy jopa rakastamani Yogi teet, joten niitä ei tänä kesänä tarvitse ikävöidä.

Hankoo

Juhannuksen vietimme Hangon lähistöllä saaressa. Syötiin, saunottiin, naurettiin ja juteltiin ja sain viettää aikaa tyttäreni kanssa. Mikä sen parempaa.....

Näkymä saaresta

Mäyräkoirat olivat seurana koko venereissun

Ella ja Mila

Eilen pääsimme oman perheen kanssa mökille. 

Palju korkattiin.

Paljun vieressä nautiskelivat ystävät ja söpöt labradorinnoutajat

sekä portugalilainen löytökoira Frank


Naapureilla on televisio josta voi seurata jalkapalloa.

Matkalla töihin aamulla.

Wednesday, June 20, 2012

Matkaa lonkasta polveen

Harjoittelimme suurimman osan Johannan tunnista siirtymisiä. Tunnin alussa juttelimme jälleen satuloista ja Johanna avasi jalkojani sivuille, jotta saisin lonkat avattua. Kun keskityin istuntaan ja lonkkien avaamiseen sain jalat parempaan asentoon, löysin pareremmin oman keskipisteeni ja istuin istuinluiden päällä.

Balance in Movement, Individual differences in the upper body sections

Mietin taas miten sitä aina oppii uusia asioita. Olen nähnyt kirjoituksessa näkyvät kuvat ja lukenut aiheesta Balance in Movement -kirjasta, mutta vasta kun Johanna kertoi, että minulla on sen verran pitkä matka lonkasta polveen (lue: pitkä reisi) ja se aiheuttaa sen, että jaloillani ei ole tarpeeksi tilaa ja istunta menee liian takapainoiseksi, niin ymmärsin konkreettisesti mistä on kyse. Johanna on siis sitä mieltä, että minulla pitäisi olla enemmän tilaa itse satulassa (yli 17 tuumainen istuin) tai pidemmät siivet satulassa (teetetään usein mittatilaustyönä). Thorilla on kuitenkin lyhyt selkä, joten isompaa istuinta ei oikein voi harkita.

Balance in Movement, Different size proportions standing

Ihana tallikaverini oli pyytänyt satula-autoa kylään, joten sain nyt kokeiluun Albionin satulan. Katsotaan löytyisikö siitä edes väliaikainen ratkaisu satulaongelmaan.

Balance in Movement, Different size proportions sitting

Teimme alussa ravi-käynti siirtymisiä ja sen jälkeen ravi-pysähdyksiä ja sen jälkeen vaihdeltiin niiden välillä. Thorin kanssa tuntuu siltä, että saan paremmin apuni läpi kun teen pari pysähdystä aina väliin.

Siirryimme sen jälkeen tekemään laukka-ravi siirtymisiä ja siitä vielä laukka-käynti siirtymisiä. Johanna pyysi minua tekemään siirtymiset nopeammalla tahdilla, jotta Thor ei ehdi keksiä kaikenlaista ennen siirtymisiä. Nopeat siirtymiset toimivat meille ja lopulta Thor kantoi itseään hienosti ja siirtyi sujuvasti laukasta käyntiin ja laukasta pysähdykseen.

Balance in Movement, The individual middle posture

Tärkeintä harjoituksissa oli käyttää istuntaa ja puristaa hieman siirtymisissä käyntiin, muistaa hengittää ulos ja eteenpäin lähtiessä Johanna pyysi meitä avaamaan lantiota. Siirtymisissä lähdin helposti keventämään istuntaa jalustimille ja sain todella tehdä töitä jotta pääsin istumaan kunnolla Thorin ympäri.

Balance in Movement, Every rider has his own individual leg length
Huomenna vietän aikaa rakkaan tyttäreni kanssa. Käymme Inkoon keskustassa juomassa kahvit ja syömässä maailman parhaimmat piirakat.

Tuesday, June 19, 2012

Mitä siellä mudassa on?

Töiden osalta on tapahtunut suurempia muutoksia ja olen saanut enemmän vastuuta, joten tänään teki mieli vain rentoutua. Nappasin mutaisen hevoseni mukaan ja lähdimme kävelemään metsään. Löysimme aivan ihanan metsäpolun joka jatkui pitkälle ja tyssäsi yhtäkkiä isoon ojaan. Metsässä oli niin rauhallista ja kaunista.

Viime viikolla Thor söi mutaa kesken ruohonsyönnin ja tänään Thor pysähtyi yhtäkkiä taas syömään sitä. Tuntui siltä, että Thor todellakin tiesi mitä teki ja mudassa on jotain sellaisia aineita joita Thor tällä hetkellä kaipaa. Yritän nyt siis selvittää mitä siellä mudassa on ja miksi hevoseni haluaa syödä mutaa? Mielenkiintoista.

Kävimme sitten vielä ravaamassa ja laukkaamassa hetken maneesissa. Thor oli todella rauhallinen ja tyytyväisen oloinen.

Sunday, June 17, 2012

Kokoamisia


Vettä tuli tänään roppakaupalla, mutta suuntasimme hyvin varustein Tiinan, Masin ja Eemelin kanssa maastoon.

Kävimme oikein kunnon maastolenkillä ja Eemil sai laukata pois hieman ylijäänyttä energiaa. Tulin niin hyvälle tuulelle, kun Topi ravasi heti laitumella kohti ja sen jälkeen Eemil tallustelli rauhallisin askelin. Molemmat pojat ihmettelivät maailman menoa ja olivat ihanan sosiaalisella tuulella.



Maastolenkin jälkeen pesin Eemelin kunnolla ja jatkoin matkaa Thorin luokse. Ratsastimme maneesissa ja Thor ei oikein jaksanut keskittyä. Vasta kun yksi laumanjäsenistä tuli maneesiin, niin Thor rauhoittui ja teki hyvin töitä. Harjoittelin keskiviikon tunnin kuvioita, teimme puomityöskentelyä ja laukkasin pari kertaa ristikon yli. Thor teki kunnon loikkia tänään ja tuntui mahtavalta estettä ylittäessä.


Keskiviikon tunnilla Johanna meinasi, että olemme jo siinä vaiheessa että voimme harjoitella hieman kokoavia liikkeitä. Hidastimme ja pidensimme ensin käyntiä istunnalla ja sen jälkeen teimme samaa ravissa ja laukassa. Käynti tuntui erityisen hyvältä harjoituksen jälkeen ja sekä ravi ja laukka sujuivat hyvin. Oikea laukka tuntui hieman haastavammalta, mutta jopa oikeassa laukassa sain Thorin hyvin lyhentymään ja siirtämään painoa takaosalle. 

Olen miettinyt kovasti oman lantion vinoutta ja tunnilla vasen jalustin tuntui pidemmältä kuin aikaisemmin vaikka reiät olivat samat. Ristiluun kohdalla oli myös pientä kipuilua seuraavana päivänä, joten en tiedä laitanko lantion oikeaan suuntaan ja sen takia vartaloni reagoi tai teenkö vain itsestäni entistä vinomman. Yksi asia on kuitenkin varma. Sopiva satula olisi oleellinen asia ja vaikka meillä on jälleen kolme Pasir and Son satulaa kokeilussa, niin mikään niistä ei tunnu istuvan. Johanna oli sitä mieltä, että nykyinen Kieffer Malmö istuu parhaiten, mutta tarvitsisin enemmän tilaa jaloille eli pidemmät kaaret jotta saisin paremman asennon lantiolle. Nyt minulla jää jalat liian eteen joka johtaa siihen, että istun liian takana. Eli satulan etsintä jatkukoon. Jos teillä ihanat lukijat on jotain vinkkejä ja hyviä ideoita, niin otamme niitä mielellään vastaan. 

Rakkaat ystäväni Masi ja Tiina.

Thor nauttii ja katselee maisemia. 

Thursday, June 14, 2012

Kilpikonnan kuori ja ensimmäinen rataharjoitus

Maanantaina ratsastimme ensimmäisen yhteisen helppo B:0 -rataharjoituksen, tiistaina olimme estevalmennuksessa ja eilen oli vuorossa Johannan tunti. Tänään pidimme ansaittua vapaata Thorin kanssa ja Thor sai nauttia laiduntamisesta kavereiden seurassa (ja minä siivoamisesta). 


Olin todella tyytyväinen rataharjoitukseen. Saimme aika huonot prosentit ja enimmäkseen vitosia, mutta Thor käyttäytyi hyvin ja teki parhaansa. Olin itse sen verran hermostunut uudesta tilanteesta, jännityin ja jäin liikaa kiinni kädellä, sillä keskityin kovasti siihen että saisin siirtymiset sujumaan ja unohdin tyystiin ratsastaa eteenpäin. Edellisellä tunnilla harjoittelimme laukkaa diagonaalilla, joten niistä sain hyvät seitsemän pistettä, sillä uskalsin ratsastaa rohkeasti eteenpäin. Näin tuomari kirjoitti yleisvaikutelmasta: "Kiva hevonen, joka kaipaa vielä voimaa takaosaan. Tänään pisteitä verottaa kuolaimen takana liikkuminen. Suorilla urilla suoraan ja kaareville asetus / taivutus liikkeen suuntaan." 

Rataharjoitus oli yllättävän hyvä siinä mielessä, että sai ulkopuolisen näkemyksen omasta hevosesta ja ratsastuksesta ja sai selkeät kommentit siihen mitä kannattaa harjoitella. Pari asiaa johon aion keskittyä tulevaisuudessa on ehdottomasti siirtymiset ja Thorin liikkuminen oikein päin. Kun nuo perusasiat sujuvat hyvin ei niitä tarvitse jännittää radalla. Takaosan voimaannuttaminen ja oma istunta ovat tietenkin olennaisia asioita, joita työstämme jatkuvasti (ja tuolle työlle ei näy loppua:).

Muutamat asiat jäivät eritoten mieleeni maanantain jälkeen ja tässä hieman pohdintaa niistä:

Mielen voima: on uskomatonta huomata kuinka paljon mieliala ja jännittyminen voi vaikuttaa omaan ja hevosen rentouteen, liikkeiden sujuvuuteen ja koko suoritukseen kauttaaltaan. Ei vain kilpailutilanteessa vaan myös arjessa.

Pilko harjoitukset vaiheisiin: Johanna on harjoitellut rataa eri vaiheissa kanssamme ja rataharjoituksessa osiot johon keskityimme eniten edellisellä tunnilla (laukkadiagonaalit) sujuivat parhaiten. On hassua miten voi lukea jotain eikä juuri sillä hetkellä ole valmis vastaanottamaan faktaa.  Ymmärsin vasta nyt mitä Birthe Vogelius halusi tuoda esille kirjassaan Spänst och harmoni i ryttarens sits:

"Urheilu jaetaan "open skill" ja "closed skill" osioihin. Open skill harjoittaa kykyä väistää eri tilanteissa ja liikkeiden koordinointia monimutkaisissa kuvioissa (esim. laskettelu, jalkapallo). Closed skill taas hioo samaa vaihetta täydellisyyteen asti (esim. seiväshyppy ja golf). Ratsastajan ja hevosen täytyy harjoitella molempia ja Kyralla on ollut onnistunut konsepti jota on jo pitkään käytetty urheilussa: jokainen vaihe jaetaan osiin ja palaset yhdistetään jossain vaiheessa. Esim. pohkeenväistö on monimutkainen liike. Ratsastajan pitää olla vakaa sivuista ja seurata ja näyttää liikkeen suunta painon avulla. Samalla pohkeet sijoitetaan oikeaan paikkaan ja kaiken tulisi tapahtua kerralla - seuraten ja tasapainossa - ratsastajan puristamatta hevosta."

Johannan tunnilla keskityimme keskiviikkona Minnan ja Rollen kanssa jälleen siihen, että hevoset kulkisivat mahdollisimman suorina ja läpi rungosta ja kävelimme pitkin ohjin tunnin alussa. Tärkeintä oli saada liike rungosta läpi ja koska tahdon helposti vetää kädet sykkyrään ja Thor taas tykkää kävellä kaula lyhyenä (juuri kuolaimen takana), niin Johanna toisti jälleen, että Thor ei saa oppia, että käteni vetää kuolaintuntumalle, vaan hevosen täytyy itse pyrkiä sinne. Vähän ajan päästä käynti parani huomattavasti, liike lähti takaa ja Thor keveni edestä. Johannan metaphora tähän oli kilpikonnan kaula. "Kuvittele, että sinulla on kilpikonna ja se vetää pään kuoren sisään. Haluat, että pää ja kaula tulevat ulos ja ovat pitkinä." Hevosen kaula korreloi suoraan rungon kanssa. Kun hevosen runko on pitkä, tulee myös kaulan olla pitkä. Kun runko taas lyhenee, niin myös kaula voi lyhentyä. 

Käynnin jälkeen teimme siirtymisiä pysähdyksestä käyntiin ja tärkeintä oli jälleen saada hevonen siirtymään niin että takaosa aloittaa liikkeen eikä etuosa. Siitä jatkoimme harjoitusta ravissa. Siirsimme hevoset ensin ravista käyntiin ja takaisin raviin. Sen jälkeen ratsastimme kevyttä ravia, niin että istuimme aina pari askelta välillä alas, jotta saisimme sen tuntuman miltä hyvän ravin tulisi tuntua ja sen jälkeen takaisin kevyeen raviin. Johanna totesi, että ratsastajat jarruttavat usein hevosta eivätkä päästä omaa istuntaa mukaan liikkeeseen, joten tämän kautta saimme hyviä onnistumisen tunteita alas istuessa. Sen jälkeen ratsastimme harjoitusravia - mummoravia (hidasta ravia) - käyntiä. Ja siitä sitten harjoitusravia - mummoravia - keskiravia. Thor meni todella nätisti keskiravit ja Johanna ohjeisti, että mummoraviin ei Thorin kanssa kannata jäädä pitkään, sillä Thor käyttää silloin huonommin takaosaa koska mummoravi on Thorille tuttua ja helppoa. 

Tästä jatkoimme vielä diagonaalille, niin että ratsastimme harjoitusravia ja vähän ennen kulmaa jatkoimme mummoraviin ja diagonaalilla keskiravia. Thor teki todella hienosti kaikki harjoitukset ja olo oli mitä mahtavin tunnin jälkeen. Sain pari kertaa oikein mahtavan tunteen istunnalla ravissa ja Johanna totesi, että kun löydämme sopivan satulan (eilinen satula joka meillä oli kokeiltavana heitti minut liikaa takakenoon), niin en halua tehdä muuta kuin istua ravissa.

Lopetimme heti viimeisen harjoituksen jälkeen, sillä Thor oli selvästi väsynyt. Hyppäsimme paljon tiistaina ja olin todella tyytyväinen Thorin hyppyihin, mutta se oli selvästi aika rankkaa.

Alkuviikosta juttelin hierojan kanssa töissä ja ymmärsin vihdoinkin miten lantioni kaartuu ja kiertyy. Olen jo aikaisemmin maininnut, että olen vino lantiosta ja nyt selvisi siis vihdoinkin, että vasen puoli lantiosta on ylempänä kuin oikea ja lantio kääntyy hieman vasemmalle. Sen takia esimerkiksi oikea laukka tuntuu erityisen vaikealta, sillä käännyn pois liikkeen suunnasta. Johanna on ohjeistanut minulle, että kannattaa avata oikeaa lonkkaa, kääntää oikeata olkapäätä taaksepäin ja vasenta hieman eteen ja miettiä, että ylävartalo kääntyy navasta. Eli Johanna on nähnyt ongelmakohdan, mutta hieroja oli sitä mieltä, että se ei auta sillä minulla jumiutuu tuolloin vasen puoli vartalosta ja alaselkää, kun asetan vartalon lihaksilla oikeaan paikkaan koska en rehellisesti ole suora. Sain ohjeeksi venyttää paljon oikeata reisilihasta ja lonkankoukistajaa ja autoa ajaessa pitää tennispalloa vasemmalla puolella selkää. Sain myös osteopaatin numeron työtoverilta, joten yritän ehtiä käymään jossain vaiheessa. Eilen huomasin jälleen miten vino lantioni on, kun ratsastin vasemmassa kierroksessa diagonaalille ja tunsin miten kiersin lantiota kun yritin istua keskiravissa.


Tiistai aamuna ihana veljeni Tidjan piti Catalle ja minulle Personal Training tunnin Lauttasaaren rannassa. Olo oli upea sen jälkeen ja lihaksissa tuntui, että olimme tehneet hommia oikein kunnolla. 

Monday, June 11, 2012

Iloisia hevosia


Hevoset pääsivät lauantaina laitumelle ja riemu oli suuri. Etenkin Betty esitti oikein tyylinäytteitä ja pojat juoksentelivat tammojen vieressä. On tätä odotettukin. Voisin vain seistä ja katsoa hevosten onnea, kun ne saavat syödä ruohoa, juosta vapaana ja leikkiä kavereiden kanssa. 




Tapasin nämä kolme kaveria matkalla kotiin Masin ja Eemelin luota.
 Oli pakko pysähtyä ottamaan kuva. Kaunis trio.

Friday, June 8, 2012

Ihana ilta


Kaunis sää, tallitöitä, Johannan tunti Thorin, Sannan ja Rollen kanssa ja tyytyväinen hevonen. Ihana ilta.....

Thursday, June 7, 2012

Kesäasu


Ihana Sini oli hankkinut myös minulle kesäpäiväjuhliin asun. Tällaiset pienet eleet tekevät arjesta niin mahtavan.

Ja tätä tyyppiä haluan ehdottomasti käydä moikkaamassa. Lisäinfoa Simosta myös Lauran ja Saijan blogeissa.

Wednesday, June 6, 2012

Legot kunnossa



Olen odottanut tätä hetkeä melkein vuoden. Voin oikeasti aloittaa ratsastamisen Thorilla, niin että meillä molemmilla on hauskaa ja Thor tuntuu suoralta, tasaiselta ja kuuliaiselta. Thor oli luultavasti viime viikolla vielä arka suustaan. Eilen Thor ei oikein jaksanut keskittyä, mutta tuntui muuten hyvältä ratsastaessa ja tänään aloitimme Johannan tunnin pohkeenväistöillä ja pysähtymisillä. Niistä siirryimme tekemään kiemurauria ja Thorin kanssa piti miettiä, että hevonen kulkee suorana kaikilla avuilla eikä vain taivu kaulasta. Harjoittelimme jälleen rataharjoituksen helppo B:0 -ohjelman kuvioita ja tänään Thor siirtyi diagonaaleilla paljon tasaisemmin laukasta raviin.

Thor hakeutui kunnolla ohjastuntumalle tänään ja ymmärsin vasta nyt miten tyhjä Thor on ollut edestä aikaisemmin. Thor ei varmaan vain ole pystynyt hakeutumaan hammasongelmien takia kunnolla alas. Thor oli myös selvästi suorempi ja käynti oli levollinen ja tasainen. Olo on kuin parivaljakolla kuvassa.

Tunnin jälkeen kävimme vielä läpi rataa Johannan kanssa ja juttelimme niitä näitä. Seurasimme Wacken tuntia ja oli kiinnostavaa nähdä mitä neuvoja Johanna antoi Jennalle ja Wackelle oikeassa laukassa, kun Wacke kaatuu sisäänpäin takaosalla. Johanna pyysi Jennaa kääntämään etuosaa sisälle jolloin Wacke selvästi suoristui.

Juttelimme myös siitä miten hyvää vastalaukkaharjoitukset tekee hevosille. Jos hevosella on hyvä tasapaino ja vastalaukan tahti säilyy hyvänä, niin hyvä harjoitus on ratsastaa hevosta ympyrällä vastalaukassa ja jossain vaiheessa asettaa hevonen ikäänkuin pois laukan suunnasta. Toinen hyvä harjoitus on ratsastaa kahdeksikkoa niin, että toinen kahdeksikko on vastalaukkaa ja kokeneemmalla hevosella voi vaihtaa vastalaukasta vastalaukkaan kahdeksikolla.

Lauantaina hevoset pääsevät laitumelle varhain aamulla. Aion ehdottomasti olla paikan päällä.

Working on the lunge


The American instructor Erica Poseley believes that lunging the rider is a great way to improve the rider's seat. She says that only riding more will not improve the problems in the riders seat since

"If you do what you always do, you are just going to get what you always get."


This is very much in line with a quote I saw on the Academic Art of Riding Facebook page.


"I admit that in a discipline where the body plays such an important part, practice must be inseparable from theory, because it is the practice that makes us begin to perceive the horse's temperament, natural tendencies, and strengths; and it is through this means that we discover his resources and his kindness that are buried, so to speak, in the quiescence of his limbs. 


However, in order to attain excellence in this art, it is necessary to be prepared for the difficulties encountered in the practice by a clear and firm theory."


- Francois Robichon de La Guérinière (1688-1751)

Tuesday, June 5, 2012

Ella ja Ametist


Ella vietti eilisen illan Ametistin seurassa tallilla ja kun tulin takaisin Thorin kanssa kentältä, Ametist nuuhki Ellan korvaa. Niin ihanan söpö näky.

Sunday, June 3, 2012

Kukkuluuruu


Ai että sieluni ja mieleni lepää kun saavuin tänään tallille ja näin Thorin Rollen kanssa laitumella ja Thor suuntaasi minua kohti samalla mutustaessa ruohoa. Tuli mieleen eilen näkemämme Sotahevonen elokuva ja mietin, että pitäisikö vaihtaa "kutsumaäänemme" pöllön äänähtelyyn. 


Thor totuttelee vielä ensi viikon vihreään ja hevoset pääsevät laitumelle lauantaina. Ella on isänsä luona pari viikkoa, joten olen menossa Johannan tunnille keskiviikkona ja perjantaina. Viime perjantain tunti oli todella haastava. Thor tuntui epätasaiselta, ei kuunnellut ollenkaan apujani ja siirtymiset olivat todella vaikeita. Harjoittelimme helppo B:0 -ohjelman laukkaosuutta ja etenkin diagonaalista laukasta siirtyminen raviin ei sujunut ollenkaan. Tuntui siltä, että Thor aristi edelleen suuta ja harjoitukset olivat vain liian vaativia tässä vaiheessa.

Pidin vielä oman tunnin jälkeen Ullalle ja Unskille tunnin Tampajalla ja teimme pelkästään hevosta rentouttavia ja venyttäviä harjoituksia. Ulla sai tehdä kovasti töitä ja jossain vaiheessa tunnin loppupuolella Unski rentoutui ja kulki melko nätisti. Sen osalta on vielä pitkä tie edessä, mutta välillä on ollut oikein hyviä hetkiä ja Unskin omistaja kertoi tänään, että lauantain ratsastus oli sujunut todella hyvin.

Olen lupautunut ratsastamaan Eemelin kesäkuussa, sillä Eemelin perhe on reissussa ja odotan sitä kovasti sillä en ole päässyt Empukan selkään pitkään aikaan. Jos vihdoinkin saisi Tiinan ja Masin houkuteltua mukaan pitkälle maastolenkille.


Ellalla oli oksennustauti yöllä, joten kävin tänään vain tallilla tervehtimässä ja sen jälkeen Ella oli äitini luona kun kävin mieheni ja hänen tyttären kanssa siivoamassa mökillä. Vaikka oli kylmä ja sonnustauduin pipoon, niin on se meri-ilma vain niin rentouttavaa.

Friday, June 1, 2012

Tarkista hampaat


Viime maanantaina suuntasimme Vermoon tarkistuttamaan Thorin hampaat. Thor on viime heinäkuusta asti oireillut seuraavalla tavalla:
  • Ratsastaessa levoton kädelle.
  • Vino
  • Syönyt ajoittain hyvin ajoittain huonosti. 
  • Niska jumissa ja etenkin vasen lapa
  • Raspauksen jälkeen ollut viikon-pari parempi ratsastaessa ja syönyt paremmin. 
  • Osoittanut laihtumisen merkkejä. 
  • Karva ei ole ollut kiiltävä.
Thorin hampaat on katsottu 4 kertaa ja pyysin myös ostotarkastuksen yhteydessä heinäkuussa 2011, että hampaat tarkistetaan eli en heti osannut epäillä että hampaiden osalta voisi olla suurempaa ongelmaa. Olen myös hoidattanut seuraavat asiat: 
  • Jalat on kuvattu
  • Satula on vaihdettu (olen myös tehnyt paljon työtä ilman satulaa ja käytän sekä koulu että estesatulaa)
  • Thoria on hierottu säännöllisesti
  • Fysioterapeutti on katsonut Thorin
Kuitenkin samat ylhäällä mainitsemat ongelmat ovat jatkuneet ja kun kuulin Mia Kainulaiselta sekä blogini lukijalta Lauralta, että Juti  (Jukka Holopainen) Vermosta osaa katsoa hammasongelmia sekä hevosen purentaa kokonaisvaltaisemmin varasin ajan jo pari kuukautta sitten.


Thor oli saavuttuamme aika pörhäkkäällä tuulella, joten Juti rauhoitti Thorin ja kokeili ja katseli pään ja niskan asentoa, imusolmukkeita, leukaa, purentaa sekä hampaita.

Juti totesi että Thorilta löytyy vakava perusongelma ns. aaltopurenta, sillä takaposkihampaat alhaalla olivat hyvin matalat ja yläposkihampaat liian pitkät. Takaposkihampaat olivat noin 2 mm korkeita kun taas edessä poskihampaat olivat noin 20 mm.

Normaalisti hammasrivi on tasainen tai hiukan nouseva takahampaita kohti. Koska hammasrivi ei ollut kummallakaan puolella tasainen, hampaiden purupinnat olivat kantikkaat ja terävät (tämä selittää myös sen, että raspauksen jälkeen Thor on aina parin viikon ajan syönyt / ollut rahallisempi suustaan ratsastuksen aikana.) Tämä aiheutti esim. pureskellessa sen, etteivät leuat päässeet liikkumaan kunnolla kuin sivusuunnassa, jolloin ns. elliptinen (=soikiomainen) puremaliike jäi pois. Ratsastaessa epätasainen hammasrivistö aiheuttaa sen ettei peräänannossa alaleuka pääse siirtymän eteenpäin. Tunne on hyvin epämukava ja hevonen pyrkii pois peräänannosta ja haluaa liikkua pää ylhäällä.



Hoito: 
Hampaat hiottiin edestä ja keskeltä lähes normaaliin mittaan, jolloin jäädään odottamaan että takimmaiset alaposkihampaat kasvavat takaisin normaaliin mittaan. Tulee kestämään noin 3 vuotta, että purenta saadaan normaaliksi. 

Potilaskertomuksen terapia: 
Rauhoitus. Purennan korjaus/oikaisuhoitoa. Kuolainsijan muotoilu. Harjanteiden tasaus. Raspaus. 

Kyselin tietenkin jälleen innoissani kaikenlaista (taas sai oppia jotain uutta) ja nämä vastaukset jäivät eritoten mieleeni:

Juti vertasi hampaan kasvunopeutta kavioihin. Kavio uusiutuu kokonaan 8-15 kk:n (2cm / kk) aikana kun taas hammas kasvaa vain 1-2 mm vuodessa. Kaikki hampaat ovat puhjenneet/vaihtuneet ja tulleet luusta normaalin mittansa verran ulos kun hevonen on noin 7 v. Eli tällöin purenta on ns. valmis.

Juttelimme myös purupinnan hionnasta ja Juti totesi, että hän on vuosien aikana nähnyt järkyttäviä tapauksia jossa purupinta hiotaan yleensä liiallisella koneellisella raspauksella loppuun, jolloin pinnat muuttuvat pyöreiksi. Jotta hevonen voi kunnolla pureskella korsirehua (heinä tai säilöheinä) tulee
purupintojen olla riittävän terävät.

Myös hampaista lähtöisin olevat ongelmat saattavat pitkittyessään heijastua koko hevoseen aina jalkoihin asti. Ensin kipeytyvät hampaat, leuat ja purulihakset. Kipeytyessään nämä lihakset jäykistävät pikkuhiljaa niskaa ja kaulaa ja lopulta selkää. Hevonen alkaa pitämään päätään ylhäällä tai ylipäänsä epänormaalissa asennossa ja jäykistelee kaulaa ja selkää, jolloin selkärangan okahaarakkeet lähenevät toisiaan, ja seurauksena voi olla kissing spine -tyyppistä oireilua. Näistä kaikista johtuen hevonen saattaa alkaa kulkemaan vinossa, ei ehkä varaa kaikille jaloilleen enää tasaisesti, jolloin toisten jalkojen niveliin ja jänteisiin kohdistuu normaalia suurempaa rasitusta.

Muuta ajateltavaa: 
Kun hevonen pureskelee kunnolla ruokansa, sekoittuu siihen mukaan riittävä määrä sylkeä. Sylki sisältää paljon tärkeitä ruuansulatusenstyymejä. Tämä helpottaa rehun sulattamista ja parantaa sen hyväksikäyttöä. Mikäli hevonen syö tai pureskelee huonosti on ruuansulatus epätasapainossa ja tällöin mahahappojen eritys saattaa voimistuva. Hapot ärsyttävät mahan limakalvoa ja voivat pikkuhiljaa aiheuttaa mahahaavoja. Myös stressi (johtuen kivusta tms) lisää mahahappojen eritystä (tämä selittää myös sen, että Thorilla on saattanut olla vatsan kanssa ongelmia).

Olen todella onnellinen, että saimme apua Jutilta ja tämä vain osoittaa miten tärkeätä on, että perusasiat kuten kengitys, hampaiden hoito, sopiva satula jne. ovat kunnossa. Jostain sellainen ajatus kuitenkin tunkee koko ajan läpi, että jos vain antaisimme hevosten olla enemmän hevosia ja ne saisivat syödä lajilleen tyypillisellä tavalla korsirehua 10-12 tuntia päivässä, niin olisiko meillä tällaisia ongelmia lainkaan?

Lue myös:

Käynnit Jukka Holopaisen (Juti) luona Vermossa:
Juti vol. II.

Juti vol. III
Löysä hammas / Juti vol. IV
Juti vol. V / Headshaking syndrome / Testing your horse's teeth

Kliininen tutkimus (Viikin yliopistollinen eläinsairaala):
Thor mukaan kliiniseen tutkimukseen (Viikin yliopistollinen eläinsairaala)
Hevosen hampaita voi verrata pyyhekumiin (Viikin kliinisen tutkimuksen havaintoja)

Muita hevosen hampaita, purentaa ja kuolaimia käsittelevät artikkelit:
The Bitless Bridle
Miten kuolain vaikuttaa
Kuolaimista

The effects of the bit on the horse
The day that I met Sprenger
Kuolaimien aiheuttamat suuhaavat
Vaihda kuolaimia usein (Byta bett - en nödvändighet)
Lainauksia blogista
The Sensitive Horse Skull

Hyvät hampaat ja hienoa purenta
Note to self: Hevonen ei huvikseen mukeltele
Bit Management (ensimmäistä kertaa ilman kuolaimia Thorin kanssa)
Dually-riimu toimii
Kuolaimen yllä, kuolaimen alla
Hevosen pään tilttaus
Minna Viitanen raspaa Thorin ensimmäistä kertaa 12 2014
Bad teeth cause a bad back
Thor ja luotiviivan takana kulkeminen / rullaus (katso kommenttikenttä)
Älä pakota hevosen suuta kiinni
Hyvät hampaat, hyvät kaviot, hyvä hevonen
Murtuneita hampaita, purennan korjausta ja hampaan poisto (Vermo November 2019)


Ilman kuolaimia: Mbnet artikkeli
Bitless or Not, It's About Having the Choice: Eurodressage
Do You Really Know What Your Equine Dentist is Doing? You should!: Horse Side Vet Guide

The Tooth, The Whole Tooth, And Nothing But The Tooth: Veterinarian Dr. David Ramey weighs in on tooth floating.

Nämä kannattaa ehdottomasti lukea:
Horses and people:
Dental Anatomy: Part I
Dental Anatomy: Part II

Hevoshammaslääkäri Equi-hammas

Just as the young horse can develop malocclusions because of asynchronous eruption, the adult horse can develop malocclusions from asynchronous wear.  This can occur if an opposing tooth is softer or unequal in size.  A tall tooth, “hooks” (overgrowths of the first or last molars), “ramps” (excessive slope to the tooth) or “waves” (chewing surfaces of the molars are not straight and undulate in waves) can occur and require correction to allow full front-to-back and side-to-side motion of the jaw. 
Kiitos tekstin tarkistuksesta ja lisäyksistä eläinlääkäri Tiina Wrightille.