Espanjan reissun jälkeen olemme viettäneet aikaa Inkoon saaristossa aina kun emme ole hevostelleet tai tehneet tallia Gunssanin luona. Olemme nauttineet Ellan kanssa todella paljon. Kerran vuodessa kun ei ole aikatauluja ja saa nauttia kaikesta kauniista ja hyvästä ympärillään. Tältä on näyttänyt asentoni saaristossa aina uintireissujen välissä (lukuun ottamatta puhelinta).
Kesä on mieluisinta aikaa vuodesta. Rakastan lämmintä säätä, maastoilua auringon laskiessa ja tallintekoa, kun ei ole kiire mihinkään. Parasta on myös vuoden ensimmäiset sokeriherneet, jotka käymme keräämässä ystäväni maatilalta ja nautimme niistä voin ja suolan kera.
Luin kiinnostavan hevosen ostoa käsittelevän artikkelin tilaamastani Hippson-lehdestä. Artikkelissa juristi C-G Lessner kommentoi, että ihmiset olettavat, että hevoset ovat viattomia. "Me oletamme ostavamme virheettömän, uuden hevosen. Ja kun hevonen ei ole virheetön, odotukset murenevat. Suurin syy miksi niin monet hevosen omistajat pettyvät on oma tietämättömyys siitä mitä ostetaan. Monet ostajat eivät ole tietoisia siitä, mitä vaaditaan kun ostetaan hevonen." C-G Lessner oli itse ostanut hevosen, jonka lihaksisto ei riittänyt laukkaamaan vastalaukkaa. Lessner ei palauttanut hevosta, vaan ratsasti ja valmentautui. "Hevosen treenaaminen vie aikaa. Voi kestää vuosia, että ratsastaja oppii tuntemaan hevosen ja hevonen ratsastajan. Yksi pahimmista vaaroista hevosille on omistajan vaihdokset, sillä kaikki muuttuu hetkessä; ruokinta, valmennustyyli, ratsastaja ja kentän-/maneesin pohja. Nykyään monet haluavat palauttaa hevosen jos esimerkiksi piaffi ei suju hyvin. Silloin hevonen kuvataan ja useimmiten vikoja löytyy. Jos ihmisten selkiä kuvautettaisi, niin meistäkin löytyisi varmaan vikoja."
Lessnerin mielestä kannattaa aina miettiä uskaltaako hevosen ostaa taloudellisen marginaalinsa puitteissa, sillä suurimmat kustannukset tulevat kuitenkin ylläpidosta, hevosten varusteista, vakuutuksista, valmennuksista ynm. kustannuksista.