Saturday, February 27, 2010

Uusi paikka, uudet kujeet

Hain Tiinan aamulla ja sen jälkeen lähdimme Siuntioon tallinomistajamme Gunssanin Humbaur-trailereita vuokraavaan liikkeeseen traileria hakemaan. Matkamme tyssäsi jo siihen aika pitkäksi aikaa, kun Gunssan tarjosi Finrexiniä flunssaani ja höyryävää kahvia. Sen jälkeen matkasimme Gunssanin tallille missä Masi asuu ja jätimme trailerin siihen. Haimme kamat ja Tesellon toiselta tallilta ja lastasimme Tesellon Gunssanin pihalla. Siinä oli hieman vähemmän mutkia ja huomioiden sen, että ajoin ojaan yhdessä mutkassa jo ihan pelkällä autolla noin viikko sitten, niin tämä tuntui järkevämmältä vaihtoehdolta.


Tesello saatiin lastattua todella nopeasti ja sen jälkeen lähdimme sitten takateitä Kylmälään päin. Kaksi blondia ratissa navigaattoria ja Eniron karttaa uhmaten päädyimme Lohjalle. Tesellolle matka oli siis hieman pidempi, mutta perille saavuimme kuitenkin..... Toinen Tiina, vanha tuttuni, oli meitä iloisena vastassa ja saatiin kaikki rempseet paikoilleen ja hevonen omaan karsinaan. Tesello käyttäytyi kuin prinssi ja vaikka oli hieman ymmällään, niin otti uuden ympäristön hyvin vastaan. Otin tietenkin kuvia, kun haimme trailerin ja Tesellosta ennen lähtöä, mutta uudesta paikasta jäi sitten kuvat ottamatta, kun oli hieman innostunut ja jännittynyt olo. Joten otin sen sijaan kuvan minusta ja isästäni, kun tarjosin ensimmäisen kunnon lounaan hänelle ja Tiinalle, kun vaihdoimme autoja Pikkalan ABCllä. Oikein ihana päivän kaiken kaikkiaan. Huomenna menen käymään tallilla ja tutustumassa ympäristöön Tesellon kanssa. Nyt illalliselle tyttöystävien kera. Mikäs sen hauskempaa..... Elämäni kaksi prinssiä: Masi ja Tesello!


Wednesday, February 24, 2010

Monty Robertsin blogi


Törmäsin tänään Monty Robertsin blogiin. Kuten aina Robertsilla on kiinnostavia ajatuksia hevosista ja ihmisten käyttäytymisestä hevosten seurassa. Robertsin mielestä yhdellä liinalla juoksuttaminen on yksi suurimmista paheista mitä ihminen voi hevoselle tehdä. Onko teillä jotain ajatuksia asiasta?

Tuesday, February 23, 2010

Lymimyräkkä

Kävimme ystäväni, Tesellon ja Blondien kanssa rämpimässä lumihangessa. Tesello sai palautua rauhassa eilisen tunnin jälkeen. Vaikka sää oli mitä lumisin, niin oli todella kaunista ja tunnelmallista metsässä. Ehdimme juuri takaisin tallille ennen pimeää ja tällä kertaa oli Marthan vuoro ajaa ojaan. Luiskahdin itse viime sunnuntaina ojaan ja sen jälkeen olen nähnyt jo pari kaveria Degerbyyn penkoissa. Tänään ei kuitenkaan ollut yhtä kylmä kuin eilen. Sen jälkeen vielä jymy sushi-illallinen Ison-Omenan Hanko Sushista. Mums..... Videossa "nuoleva hevonen" Tesello!

Kylmä ja lunta


Kävin eilen Tesellon kanssa kunnon ratsastustunnilla. Tesello jaksoi hyvin ja tuntui todella hyvältä ratsastaa, vaikka oli kovin hikinen. Minulta jäätyi sormet ja varpaat alussa ihan kokonaan. Mul taitaa olla hieman huonot ratsastustamineet talvea ajatellen, mutta ei enää viitsisi ostaa mitään uutta tätä talvea varten. Ratsastin sitten vielä Eemil the Ardennerilla ja sen jälkeen vasta tulikin kylmä, kun olin liikuttanut kaksi aika suuriliikkeistä hevosta. Onneksi on kylpyamme jonne voi hypätä heti kotiin tultaessa.

Loppuviikko voi olla hieman hiljaisempi, sillä tuntuu siltä että jään kohta talviunille, jos tämä talvi jatkuu vielä pitkään. Rakastan talvea ja lunta, mutta nyt kaipaan aurinkoa ja lämpöä. Tänään taas Tesellon kanssa jotain rauhallista puuhaa maneesissa ja sitten vielä hieman Masin rapsutusta ja Blondie-suomenhevosen ratsastusta. Lauantaina muutetaan Tesellon kanssa Tampajan kartanolle.

Sunday, February 21, 2010

Pena ja pienet karitsat


Perjantaina kävimme Tiinan, Penan (jep, hevosen nimi on Pena) ja Tesellon kanssa maastossa. Oli todella todella ihanaa ja kaunista vaikka olikin aika kylmä. Lunta satoi hieman taivaalta ja nautittiin täysin siemauksin. Hevosten lihaksistolle teki todella hyvää syvässä lumessa tarpoaminen. Olimme menossa yhden kallion yli, kun huomasimme että metsää kaadettiin ja tuli aika kova rätinä, kun puut kaatuivat maahan. Tiina oli tietenkin menossa siitä vierestä, mutta minusta on tullut ihan nysvä. Taitaa johtua siitä, että minulla on pieni tytär ja äidinvaistot ovat heränneet eloon. Joten käännyimme ympäri ja jatkoimme matkaa toiseen suuntaan. Voihan sekin vaikuttaa, että Tesello on iso ja energinen hevonen, joka on maastoillut aika vähän ja tuntui mun alla räjähtävältä pommilta, kun ensimmäinen puu rytisi maahan.... Hiljaa se hyvä tulee.....

Lauantaina suuntana oli Turku ja ystävien maatila. Ihana viikonloppu sikojen ja lampaiden seassa. Lapset nauttivat ja oma mieli lepäsi. Sain jopa pulautettua itseni avantoon kaksi kertaa. Ahhhh, sitä tunnetta. Kolme karitsaa syntyi, kaksi kuolleena ja yhdellä on saattanut tulla happivajaus. Se on nyt jaksanut kantaa omaa kehoaan kolme vuorokautta huolestunut äiti vierellään. Saa vain toivoa, että se pikku hiljaan oppisi imemään itse ja saisi elää vielä pitkään (olisin niin halunnut ottaa sen kotiin ja syliin ja hoivata sitä parin tunnein välein, mutta se ei kerrostalossa tuntunut juuri nyt ihan hyvältä idealta).

Tuttuni etsii käsiparia avukseen toukokuusta lähtien muun muassa hevosten ratsutukseen ja erinäisiin hevostapahtumiin. Kokemusta tulisi olla, sillä kaikki hevoset ovat nuoria, mutta palkkaa saa ja hauskaa seuraa. Ja oppia ikä kaikki.....

Friday, February 19, 2010

Turkisasiaa jälleen

Oikeutta Eläimille on kuvannut Suomalaisilla turkistarhoilla. Kuvat ovat jälleen surullista katseltavaa. Ymmärrän, että tarhaus on monien ihmisten elinkeino ja esimerkiksi eläinkokeiden vähentäminen tai lihansyönnin lopettaminen eivät aina ole niin mustavalkoisia asioita, mutta en voi mitenkään ymmärtää miksi ihmeessä me tarhataan eläviä eläimiä pelkästään niiden turkkien takia. Katso A-studion ohjelma "aktivistien" kuvista turkistarhoilta. Kuva: Animalia

Wednesday, February 17, 2010

Kotosalla

Ollaan oltu pari päivää Ellan kanssa kotosalla, kun Ellalla nousi kuume ja ensimmäistä kertaa hän valitti korvakivusta. Olen ollut niin onnellinen, kun olemme välttäneet lääkkeitä tähän asti, mutta jouduin antamaan periksi ja antibioottikuuri on nyt aloitettu. Kokeilin valkosipulia ja kipulääkkeitä, but I am defeated..... Ella voi jo selkeästi paremmin, mutta ollaan molemmat hieman väsyneitä, sillä valvoimme koko viime yön kuumeen ja oksennuksen sekaisessa välimaastossa. Ehdin kuitenkin tänään Tesellon kanssa maneesiin ratsastamaan, kun ihana äitini oli kotona Ellan kanssa. Onneksi Tiina on ehtinyt käymään Masin luona. Mitä sitä tekisikään ilman rakastavaa perhettä ja mahtavia ystäviä.

Monday, February 15, 2010

Vimmelmamman


Tämä ei liity mitenkään hevosiin vaan syöpään. Olen itse aika huono lukemaan blogeja, mutta Vimmelmamman-blogi on todella kiinnostava. Vimmelmamman on ruotsalainen nainen, joka kertoo taistelusta syöpää vastaan. Tutustu Charlotte Gray:n Vimmelmamman-blogiin.

Tuttuni kyseli juuri, jos pääsisin mukaan auttamaan Kyvyt esiin -tilaisuuksiin ja Oripäiville esittämään nuoria oripoikia. Hauskaa ohjelmaa siis tiedossa kevään aikana. Ja Sally Amsterdamer tulee pitämään klinikkaa maaliskussa Siuntioon. Haluaisin kovasti osallistua, mutta en pääse kyseisinä päivämäärinä. Toivottavasti ensi kerralla. Muistakaa myös Edward Gal Vihdin Dressage Centerissä 2.3.2010.

Sunday, February 14, 2010

Tesello ja hiihtäminen

Käytiin Tesellon kanssa maastossa perjantaina. Lauantai-iltana juhlittiin ystävien synttäreitä ja ilta venähti aamuun asti.


Sunnuntaina kävimme ystäväni kanssa jäällä hiihtämässä Lauttasaaressa. Hauskaa ja kaunista ja taas todella hyvä kokonaisvaltainen liikuntamuoto ratsastuksen kannalta. Apassionata ei saanut samaa tunnetta aikaan kuin edellisinä vuosina. Toinen välijakso oli parempi kuin ensimmäinen, mutta jotenkin esityksestä puuttui jotain tai sitten olen vain nähnyt sen liian monta kertaa..... Ukrainalaiset kasakit, saksalaiset friisiläiset ja Sylvie Willms olivat kuitenkin todella upeata katseltavaa. Patrice Raymond esitti myös unkarilaista postia. Todella uskomaton esitys. Ensi vuonna uudestaan ja Ella ehdottomasti mukaan.

Friday, February 12, 2010

Tiina, Kia ja Apassionata


Tänään mennään Tiinan kanssa katsomaan Apassionata -hevosshowta. Ollaan käyty joka vuosi siitä asti, kun Apassionata ensimmäisen kerran tuli Suomeen. Tulee aina todella hyvä mieli vaikka sitä miettiikin, että miksi esiintyjät elävät minun unelmaani. Vaikka en tiedä olisiko se loppujen lopuksi unelma matkustella ympäri maailmaa hevosten kanssa, mutta monien ratsukkojen hevosmiestaidoissa on paljon ihailtavaa. Taas siis lisää opittavaa!

Wednesday, February 10, 2010

Niin se elämä heittelehtii


Niin se elämä heittelehtii. Juuri kun olin päässyt vauhtiin tamman kanssa, niin Tesello tuli takaisin elämääni. Tesellon omistaja ei enää näe mitään käyttöä Tesellolle eikä halua myydä sitä muualle. Ongelma on, että Tesellolla on alkava sädeluuontuma, joten on vaikea tietää miltä kroonisella vaivalla varustetun hevosen tulevaisuus näyttää. On hevosia, jotka voivat elää koko elämänsä oikealla kengityksellä ja liikunnalla sädeluuontuman kanssa ja sitten on tietenkin surullisempia tarinoita. Mutta sellaista emme tee Tesellosta.....

Olen siis päättänyt aloittaa projektin nimeltä Tesello. Oikeastaan se ei edes ole projekti, sillä olen todella ihastunut hevoseen. Tapasin Tesellon ensimmäistä kertaa monta vuotta sitten ja mietin, että tuo on minun unelmahevonen. Vähän kuin silloin kun tietää, että on rakastunut. Se on vain sellainen tunne, ei mitään mitä voi järjellä selittää. Valmentajani on sanonut, että ajattele järjellä eikä vain sydämmellä ja kyllä se järkikin sanoo, että tämä on hyvä ratkaisu. Sinänsä, jos olisin kuunnellut muiden ihmisten ajatuksia 7-vuotta sitten, kun tapasin Masin, niin minä olisin menettänyt ihmisenä todella paljon. Voitte lukea Masin tarinan täältä! Ihanan tamman ja minun tarinalle ei juuri nyt tule jatkoa, sillä en ehdi ratsastaa niin montaa hevosta oman työn ja arjen ohella. Mina-tamman tapaaminen oli kuitenkin todella mahtava kokemus ja käyn varmaan jatkossakin tervehtimässä ja ratsastamassa Minalla aina kun siihen on otollinen hetki. Kuvassa Masi, Tesello ja Tiina.

Katso myös: Tesello ja Kia

Monday, February 8, 2010

Kesä ja aurinko


Kävin tänään parin tunnin joogassa ja muistui jälleen mieleen hengityksen ja kehonhallinnan tärkeys. Tein myös päivän hyvän teon ja autoin tuntemattoman miehen pois lumihangesta, kun auto ei liikkunut mihinkään. Tosin tarjosin peruutusapua ja mies sai itse työntää..... Katselin vanhoja valokuvia ja tuli oikein kesäkaipuu. Tässä me Masin kanssa nautiskellaan lämpimästä säästä ja mietitään elämän menoa.

Saturday, February 6, 2010

Oripojat ja pieni tyttö

Ella käy Kauniaisissa laskettelutunneilla. Tänään Ella pärjäsi todella hyvin ja oli selvästi innostunut. Ihanaa seurata, kun oma lapsi oppii uusia asioita.

Sen jälkeen kävimme vielä yhdellä tallilla Espoossa. Tallille oli eilen saapunut 3-vuotias oriponipoika. 2-vuotiaiden oripoikien paikka laumassa oli sillä selvä ja leikit oli just niin rajut kuin nuorten oripoikien leikit osaavat olla.

Thursday, February 4, 2010

Eemil the Ardenner

Tuli hyvä mieli tästä kuvasta. Ratsuttamani hevonen Eemil the Ardenner nauttii elämästä. Kuvaaja Ossi Kinnunen.

Wednesday, February 3, 2010

Kokemuksia kokemuksia


Vihti näytti todella kauniilta, kun lunta oli joka puolella ja puutkin olivat kokonaan lumen peitossa. Kävin siellä tänään, sillä ratsuttamani Mina-tamma on tällä hetkellä kuukauden Vihti Dressage Centerissä. Mielestäni on ihanaa tutustua eri talleihin. Tässä tallissa pidin erityisen paljon mahtavan kokoisista bokseista. Hevosilla oli aivan ruhtinaalliset oltavat, mutta ei ollut valittamista minullakaan. Maneesin pohja on todella hyvä ja maneesin yläpuolella on hieno lämmitetty kahvila. Muistan aina, kun kävin ensimmäisen kerran Ranskassa maneesitallilla, jossa oli lämmitetty kahvila. Se on ikimuistoinen päivä.

Kävin Kikko Kalliokosken -valmennuksessa tänään toisen kerran. Mina oli tällä kertaa paljon kevyempi ja saimme yhteistyön sujumaan mutkattomasti. Mina on aika lihasköyhä, joten keskitymme nyt vain lihaksiston kuntouttamiseen ja siihen, että hän innostuisi toden teolla työnteosta. Tamman inspiraatio kun ei selvästi ole ihan korkeimmillaan (old habits die hard). Olin todella tyytyväinen tunnin saldoon. Mina liikkui kevyenä ja kantoi jo hieman itseään. Pidän myös paljon Kikon tyylistä opettaa. Rauhallinen, mutta hyvin selkeä. Hän on myös yksi Kyra Kyrklundin Team PP-ratsukoista. Perjantaina voisi tutustua Vihdin alueen maaston antimiin yhdessä tamman kanssa. Sitä odotellessa.....