Monday, October 26, 2009

Muistoja muistoja

Nyt on lokakuu, mutta kohta on jo joulu. Kamalasti aikaa menee joulukalentereiden ja valokuva-albumien tekoon. Se on ihan hauskaa puuhaa, mutta välillä tuntuu, että aika ei oikein tahdo riittää kaikkeen siihen mitä haluaisi tehdä. Toimin parisen vuotta lauantaituntilaisten ratsastuksenopettajana Knaperbacka- nimisessä tallissa Sipoossa. Tein sitä ensin äitiyslomani ohella ja sitten vielä töiden ohessa. Oli todella hauskaa opettaa myös Suomessa ratsastuskoulussa, sillä olen enimmäkseen pitänyt tunteja muissa maissa, kuten Australiassa Papillon Riding Stables -nimisessä tallissa (kannattaa muuten käydä siellä jos Sydneyssä tulisi piipahdettua).

Oppilaani olivat aivan mahtavia Knaperbackassa. Yhdestä oppilaasta on tullut oikein hyvä ystävä ja olemme jatkaneet ratsastusharrastusta yhdessä. Kaikista oppilaista on jäänyt todella lämmin mieli, mutta etenkin viimeinen alkeiskurssini on jäänyt vahvasti mieleeni. Ensimmäisellä tunnilla meitä haastateltiin radio Vegaan ja kevään viimeisenä ratsastustuntina kurssilaiset loivat mitä mahtavimman pique-niquen kauniissa kevätsäässä.

No comments:

Post a Comment