Tuesday, April 29, 2014

Pikku veijarit

Tässä mun rakkaat leikkivät ja pelleilevät yhdessä ja on hauska huomata miten Thor on niin nopea oppimaan. Olisi mahtavaa, jos ehtisi viettää enemmän aikaa tallilla ja pääsisi keskittymään kaiken maailman temppuihin. Tuntuu nimittäin siltä, että Thor oppisi vaikka mitä, mutta kun oppimiseen tarvitaan sitä aikaa ja pitkäjänteisyyttä. 

En tiedä muistanko tarpeeksi usein mainita miten kiitollinen olen siitä, että minulla on nämä kaksi pientä veijaria mun elämässä. Joka tapauksessa, niin olen sitä. TODELLA KIITOLLINEN. Joka päivä!

Monday, April 28, 2014

"With a confident state of mind, 50 percent of the job is done"

Viikonloppu oli heppatäyteinen. Aloitimme jo perjantaina kunnon hyppelytreenillä Gunssanin kentällä Tiinan ja Ismon kanssa ja Tiina katseli meidän perään ja piti huolta, että ratsastin kunnon tiet ja istuin alas aina välillä. Thor käyttäytyi hienosti ja aamujooga oli jotenkin avannut oman lantion kivasti. Sain todella hyviä laukkapätkiä esteiden välissä. Kenttä oli melko pehmeä, joten Thor oli lopulta ihan poikki. 

Lauantaina olimme pitkällä maastolenkillä Päivin ja Lissun kanssa. Koska sekä Lissu ja Thor ovat hieman hörheleitä sovimme, että Thor kulkisi ekana koska Lissu tekee usein äkkipysähdyksiä. Thor oli todella nätisti koko lenkin (mitä nyt pientä hyppelyä aika ajoin ja traktorin ohi piti laukata) ja olin niin ylpeä. Namit oikein lensivät taskusta Thorin suuhun a ja Thor sai paljon kehuja. Thor tuntui myös fantastiselta ratsastaa maastossa ja kuunteli hyvin istuntaa. En ole vielä kertaakaan saanut noin kuuliaista tunnetta maastoillessa, joten leijuin jossain yläilmoissa loppupäivän. 


Sunnuntaina nappasin luottoratsastaja Heidin kyytiin Inkoosta ja lähdimme tervehtimään Ecaa. Eca odotteli rauhallisena tarhassa ja oli kuin olisi tavannut vanhan tutun. Aivan ihana tyyppi. Niin herttainen, rauhallinen ja järkevä nuori hevonen. Vähän kuin iso labradorinnoutaja. Ecan ajatukset olivat selvästi ruohossa, mutta niin se vain kuitenkin jaksoi keskittyä myös meihin ratsastajiin.






Ratsastimme kentällä. Juoksutin ensin hetken, jonka jälkeen Heidi ratsasti ja sen jälkeen hyppäsin kyytiin. Ja kyllä se vain niin kuulkaas on, että kun perusasiat on tehty oikein, niin ne on tehty oikein- Juuri 5-vuotta täyttänyt Eca on aivan mainio esimerkki hevosesta, joka pyrkii eteenpäin, on kuulolla, rento ja rauhallinen. Avut menevät läpi helposti ja ratsastaminen on nautinto. Tottakai on paljon hommia ja kehittämistä, mutta perusasiat on opetettu niin hyvin. Olen todella iloinen, että juuri Eca tuli Suomeen Cinyan luokse. Uskon, että Eca tulee nauttimaan kovasti elämästä täällä. Jo nyt se Colonel Carden tauolla koko shown, kun se flirttaili tarhasta kaikkien ohikulkijoiden kanssa.

Ensi perjantaina pääsen taas nauttimaan Ecan hauskasta seurasta.



Aamuisen ratsuhetken jälkeen vuorossa oli Colonel Carden klinikka. Klinikka oli mielenkiintoinen ja oli mukava seurata erityyppisten ratsukkojen työskentelyä. Nämä kolme asiaa jäivät vahvasti mieleen päivän päätteeksi:

"Ensin tulee henkinen puoli, sitten fyysinen kokoaminen. It is a partnership."

"With a confident state of mind, 50 percent of the job is done."

"In order to raise the withers you need to have more energy behind."


















Maria Fraser-Baggström oli upean friisiruunan kanssa klinikalla ja näytti myös miten hyvin koulutettu hevonen parhaimmillaan maastakäsin toimii.





Myös muut ratsastajat tekivät hienoa työtä ja pidin siitä, että paikan päälle tultiin todellakin oppimaan ja kehittymään. 

Ihastuin kuitenkin kovasti Emma Tuomisen tyyliin ratsastaa (katso Carden kurssi -video). Niin eleetöntä ja kaunista. Todellista yhteistyötä hevosen kanssa. 

    

Klinikalta Heidi läksi vielä ratsastamaan ja valmentamaan Ojakkalaan ja meillä oli vuorossa Johannan tunti, jota olin tietenkin taas odottanut kuin kuuta nousevaa.

Koska olin päässyt seuraamaan taitavia ratsastajia koko päivän ja Emma Tuomisen tyyli jäi vahvasti mieleeni tuntui siltä, että skarppasin itse myös tunnilla. Joka tapauksessa Thor teki todella upeata työtä ja saimme paljon kehuja Johannalta.

  

Tunnilta on vain joitain ravipätkiä ja olisin todella halunnut laukan videolle. En vielä ikinä ole saanut Thoria laukkaamaan niin hyvin kuin sunnuntaina. Tosin oikeassa kierroksessa sain nyt keskittyä erityisen paljon omaan istuntaan. Onneksi keskiviikkona pääsen sekä Annan henkiseen valmennukseen ja samalla jäsenkorjattavaksi. Sitä kun tuntuu tämä kroppani tarvitsevan. 


Lue lisää:
Kolmas ratsastuskerta Ecalla Suomessa

Sunday, April 27, 2014

Thorin suu

Tämä oli ihan pakko jakaa täällä blogissa. Katsokaa nyt rakkaan hevoseni suuta. Robert Menzien kuvia ei voi kuin ihailla. Upean eläinlääkärin mahtava kollaasi Thorin suusta. Voi kun tästä(kin) olisi saanut ennen ja jälkeen kuvat.

Friday, April 25, 2014

Huoleton on hyvän kengittäjän omaava hevosen omistaja



Blogissani kirjoitan melko paljon hevosen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja mikä merkitys hevosen elinolosuhteilla (tarpeellinen luonnollinen liikunta, lajitoverien seura, oikea ruokinta jne.) on hevosen hyvinvointiin. 

Jaksan myös jankuttaa satulan sopivuudesta, oikeasta kengityksestä sekä hyvästä hammashoidosta (nykyään myös oikeankokoisista kuolaimista sekä kuolaimien vaihtelusta (bit management). 

Tästä lähdettiin vuonna 2011

Kuten varmaan hieman kaikessa, niin sitä oppii katsomalla ja tekemällä ja eri hevoset opettavat erilaisia asioita. Ennen kuin tapasin Thorin en edes miettinyt hevosen purentaa: Masia raspattiin kerran vuodessa ja se oli siinä.

Satuloiden osalta olen aina ollut todella tarkka, mutta en ole aikaisemmin tiennyt mitä katsoa tai ehkä tuntenut miltä tuntuu, kun hevonen ei ole oikein tyytyväinen. Nykyään tiedän ehkä jo jotain satulan oikeasta istuvuudesta ja jos ei muuta, niin monet satulamerkit ovat ainakin tulleet tutuiksi:)



Mitä tulee kengitykseen, niin en ole sitäkään joutunut miettimään kovinkaan paljoa muiden hevosten kanssa (olen tainnut päästä aika helpolla). Tai nå, Masia ei kukaan suostunut kengittämään, mutta kun vihdoinkin saatiin luottokengittäjä Kenny tulemaan ei kengityksestä sen päivän jälkeen tarvinnut kantaa huolta.

Kun Tesello saapui elämääni jouduin kuitenkin tutustumaan hevosen anatomiaan täysin eri tavalla. Yritin kaikkeni, mutta kuten kuvasta näkyy oli Tesellon kannat jo melko olemattomat. Enkä tiedä olisiko toinen kengittäjä voinut pelastaa yhtään mitään (Tesellolla oli diagnostisoitu sädeluuontuma ja irtopala kaviossa), mutta uskon että oikeanlaisella kengityksellä olisimme ainakin pärjänneet pidempään.

Tesellon kavio


Thorin kaviot ovat todella huonolaatuiset ja etenkin näin keväällä kavionlaatu heikkenee ja kaviot kuivuvat. Thorin kaviot tuntuvat myös olevan melko haasteelliset kengittää ja aina kun kengitys ei ole toiminut,Thor on joko kipeytynyt (rasittunut kavionivel) ja/tai jumiutunut täysin lavoista. Myös kavioiden epäsymmetrisyys on korostunut ja kanta on kadonnut melkein olemattomiin (etenkin vasemman etujalan kanta). Thor laittaa myös enemmän painoa kavion ulkosyrjälle etujaloilla, joka tekee kengityksestä entistä haastavamman. 

Koska Thorilla on ollut niin vakava purentavika uskon, että myös kavionlaatu on kärsinyt siitä. Kun Thor ei ole syönyt kunnolla tai purrut oikein vaikuttaa se ainakin näin maallikon silmin hevosen aineenvaihduntaan. 

Kuten kuvista näkyy on Thorin kaviot nähneet maailmaa jo melko monelta kantilta. Meillä oli melkein vuoden ajan todella hyvä kengittäjä Kylmälässä ja Oittaalla, mutta emme saannet häntä mukaan Inkooseen (siltä ajalta ei valitettavasti ole hyviä kuvia. Mitäs sitä nyt kuvaamaan, kun ongelmia ei ole.) Sen jälkeen tapahtui ja sattui ja jossain vaiheessa otettiin rengaskengät käyttöön ja välillä kokeiltiin myös kuumakengitystä. 

Kun kengittäjä ja kengitystyyli muuttuu vie aikaa nähdä miten kavionasento muokkautuu. Koska en luota omaan arviointikykyyn tarpeeksi olen kysynyt aina Thorin hampaita hoitaessa Vermon eläinlääkäreiltä neuvoa kengityksestä ja joka kerta on ollut vielä hieman parannettavaa. Sain yhden nimen jota eläinlääkärit suosittelivat (toinen vaihtoehto olisi ollut ajaa Thor aina klinikalle kengitettäväksi) ja noin vuosi sitten pääsimme vihdoinkin hänen kengityscykliin mukaan. Kengittäjä käy sattumoisin meidän tallilla jo entuudestaan. 

Jos ei itse osaa arvioida (harvat meistä varmaan osaavat) mikä on hyvä kavion asento, niin kannattaa kysyä apua ammattilaisilta. 

Nyt olen ollut jo vuoden päivät TODELLA TYYTYVÄINEN. Edellisellä kengityskerralla kengittäjä oli todennut Päiville, että takakaviot ovat nyt hyvässä asennossa, mutta etukavioiden kanssa on vielä puuhaa (ja tässä on mennyt vuosi). 

Thor on myös käyttäytynyt epäsopimattomasti välillä kengitystilanteissa ja yksi kengittäjä sai naulan käden läpi pari vuotta sitten. Thorin käytös on parantunut kerta kerralta ja edellisellä kengityskerralla kengittäjä oli kuitenkin kysynyt, että onko Thorille annettu domoa, koska tilanne oli ollut niin hyvin hallinnassa. 

Eli meillä ei ole vain todella hyvä kengittäjä, vaan myös henkilö johon Thor luottaa ja jonka kanssa Thor tulee toimeen (ja on parempi, että en itse ole paikan päällä hysteerisenä hevosenomistajana). 

Mutta kuten näette, niin paljon voi jo vuoden sisällä saada aikaiseksi ja kengittäjämme on tehnyt ihmeitä Thorin kavioille. Kaviot eivät vain näytä hyvältä. Muutoksen tuntee myös Thorin liikkeen suoruudessa sekä lapojen ja selän liikkuvuudessa. Nyt on kaiken kaikkiaan vain mukavampi olla.

Kääk, kanta on taas katoamassa olemattomiin. Liian pitkä varvas.


Eikun rengaskengät tukemaan kantaa. Rengaskengistä voidaan olla
 monta mieltä, mutta meillä toimivat hyvin. Thor ei polkenut niitä pois ja kanta sai hyvin tukea.

Nå niin, nyt on jo hieman tukea.

Asento on jo paljon parempi, mutta liian pienet kengät aiheuttivat särön kavioon. Asennon muutos tehtiin kuitenkin asteittain, joten Thor ei kipeytynyt ja liikkui koko ajan paremmin.



Pikku hiljaa tuo ammottava aukko täydentyy.


En ole kengittäjä enkä tiedä tarpeeksi hevosen kavioista, mutta tuntuu , että tässä kavio vahvistuu pikkuhiljaa. 

Thorin kaviot näyttävät nykyään näin hyvältä. Otin kuvan tänään hiekkakylvyn ja pesun jälkeen, joten kuva ei ole paras mahdollinen ja tuossa näkee miten keväällä kaviot kuivuvat taas ja rakoilevat hieman. Kavio on kuitenkin täysin eri näköinen ja ainakin omaan silmään todella symmetrinen. Ja parastahan tässä on se, että ratsastaessa todellakin huomaa, että perusasiat ovat pikkuhiljaa kunnossa.




Tässä vielä kuva hahmottamaan mistä ollaan lähdetty ja mihin on tultu:

Lue lisää:
Kavion laatu
Grillattuja kenkiä
Hoitamattomat kaviot
Rasittunut kavionivel
Jättäisitkö sinä kengät pois?
Halkeilevista ja huonolaatuisista kavioista (Puristunut hevonen ei liiku)
Kavion asennosta (lyhyt video)
Buutsivinkki hevosille (Cavallo)
Kaikki kengät jalassa
"Keeping horses shod 365 days of the year is a big fault of modern hoof care"
WOW mitkä kaviot, (toinen kengityskerta, uusi kengittäjä)
Haastattelu Villivarsa 3/15: Kengättömyys vaatii oikeat olosuhteet
Murenevat kaviot, huono kavionlaatu
Kantojen epäsymmetrisyys vaikuttaa hevoseen enemmän kuin luulet
Naulan painauma kaviossa
Malttamaton hevosenomistaja
Ei niin priima sädeluu (Kengittäjän ja eläinlääkärin yhteiskäynti tallilla, Stall Silverbacka 06 2016)
Ulkokanta-astuja
Thorin kaviot toukokuu 2017 (vuoden jälkeen jälleen hyvässä kunnossa)
Väärin kengitetty
Moist hooves

Farrier Formula Double Strength -kokeilu:
Kaviot kuntoon 08 2015
Kaviot kuntoon vol II  10 2015
Kaviot kuntoon vol III 12 2015
Kaviot kuntoon vol IV 03 2016


Kannattaa ehdottomasti lukea: 
Horses and People: When a horse needs shoes -juttusarja
Finnish and Australian farrier teaching hoof care in India
Jaana Pohjola: Jalkakivut ja kengitysongelmat
Mystinen kengitys - kengättä tai kaviotta? (Kavioliitossa 30v)

Thursday, April 24, 2014

Kesätunnelmaa ilmassa

Kohta kesä on taas täällä tuoksuineen, lämpimine ilmoineen ja iloisine hetkineen. Tässä hieman muistoja viime kesästä. Toivottavasti tulevasta kesästä tulee yhtä upea.