Tuesday, March 22, 2016

Surullinen päivä


 
Vietimme viime viikonlopun upean porukkamme kanssa joogaopettajakoulutuksessa ja oli vaikka mitä ihania ajatuksia mitä halusin kirjoittaa tänne blogiin. Perehdyimme ayurvedan ihmeelliseen maailmaan. Keskustelimme Vata, Pitta ja Kapha -kehomielityypeistä eli doshista ja harjoittelimme dynaamisempia asanoita. Kävimme pitkillä lounailla ja juttelimme paljon elämästä, rakkaudesta ja yhteisöllisyyden merkityksestä.


Kuva: Haras De l'Aube



Katselin kuitenkin eilen 11-vuotiaan pojan haastattelun siitä miten häntä kutsutaan kakaksi ja neekeriksi ja tänään räjähti Belgiassa. Olen surullinen. Olen surullinen maailman puolesta ja kaikkien niiden ihmisten, jotka joutuvat kohtaamaan rasismia tai jotka tänään menettivät jonkun rakkaan.

Haluaisin soittaa koko maailmalle kristallikulhoja. Haluaisin lähettää sitä energiaa ja rauhan oloa minkä saimme Johanna Kaarina Rajamäen soitosta ja mantroista lauantaina ja sunnuntaina kaikkialle. Haluaisin, että maailma olisi enemmän sellainen paikka. Vähemmän vihaa ja enemmän rakkautta.

Kuva: Auli Nissinen

Elämä kuitenkin jatkuu. Sunnuntaina olin illalla Monikan tunnilla ja hiki virtasi Thorilla ja minulla. Oli ihanaa mennä vielä myöhään ratsastustunnille ja lopettaa viikko yhdessäoloon Thorin kanssa. Eilen Tiina kävi tallilla ja tänään kävimme Ellan kanssa kävellyttämässä Thorin ja Ella hoiti taas Thorin kampauksen kuntoon. Thor on ollut aika jäykkä viime viikon, joten pyysin ystävääni Hanna hieromaan Thorin huomenna. Hanna hieroi Thoria koko viime talven joten on todella mielenkiintoista kuulla mitä mieltä hän on.


Huomenna ajamme Lappiin ja vietämme pääsiäistä siellä. Ihanaa pääsiäistä kaikille teille. Pitäkää rakkaistanne erityisen kovaa kiinni.

Ja jos jotain valopilkkuja haluaa löytää, niin muotitalo Armani päätti luopua turkiksista. Tämä on iso erävoitto turkistarhauksen vastustajille. Olen tästä päätöksestä onnellinen. Kukaan ei tarvitse turkiksia pitääkseen itseään lämpimänä.

11 comments:

  1. Ihanaa pääsiäistä sinulle ja läheisillesi Kia!

    Kiitos postauksestasi. Ikäviä asioita tapahtuu. Surun läpi meidän pitää kuitenkin jaksaa eteenpäin, jaksaa uskoa hyvyyteen ja rakkauteen. Niin rakennamme parempaa, onnellisempaa huomista.

    Maarit L. :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Maarit taas kauniista sanoista. Näin se juuri on. Ihanaa kevään alkua!

      Delete
  2. Elämme surullisia aikoja, toden totta.
    Tuo joogarupeama kuulosti kyllä hyvältä, voisi tehdä ihmeitä itsellekin päästä vähän ajatuksen kanssa rauhoittumaan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jooga ja mielen rauhoittaminen tekee ainakin itselleni ihmeitä. Olen niin onnellinen, että olen löytänyt joogan ja meditaation.;)

      Delete
  3. Mikä on sinun doshasi Kia? Mä olen aika vahvasti kapha. :) Mä olin kk sitten ayurveda/stressihallinta-koulutuksessa, sai taas uusia oivalluksia siitä miten kehoa ja mieltä olisi hyvä hoitaa. :)

    Rauhallista pääsiäisen aikaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ha ha ihana olet. Mussa on paljon Pittaa ja Vataa, mutta kyllä mä tunnistan itsessäni paljon Vatamaisuutta. Tulta ja tuppuraa, mutta paljon ilmaa ja korkealentoisuutta. Ja silleen sopivasti sekaisin.;)

      Missä kävit koulutuksessa? Kuulostaa todella mielenkiintoiselta.

      Ihanaa kevään alkua Ulla!

      Delete
  4. Arvelinkin jotain tuollaista. :)

    Mä käyn ekokosmetologi-koulutusta Suomen kosmetologien yhdistyksen opistolla ja koulutukseen kuuluu mm. ayurvedaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vau miten siistiä ja todella fiksua yhdistää ayurveda kokonaisuuteen. Ruokavalio, stressi jne. kun vaikuttavat vääjäämättä ihon kimmoisuuteen ja hyvinvointiin. Kerrothan sitten kun olet valmistunut niin pitää tulla kokeilemaan.;)

      Delete